Kamppailu ulkopoliittisesta johtajuudesta

Alpo Rusi Vasemmalta ohi, Kamppailu Suomen ulkopoliittisesta johtajuudesta rautaesiripun varjossa 1945-1990 (Gummerus 2007) vaatii lukijalta sitkeyttä, mutta tulos palkitsee

Kyseessä on järkäle, vanhanajan saksalainen habilitaatioväitöskirja; myös useat loppuviitteet sisältävät mielenkiintoisia tietoja 

Kirja on kiinnostavuudessaan huippua, sisältäähän tärkein jakso 1960-luvun puolivälistä lähtien opiskelu- ja parhaimmat työvuoteni 

"Siihen aikaan kun Kalevi Sorsa Suomea myi" arvailtiin kyllä lounasseurueissa ja vierailuilla sitä, mitä kulisseissa oikein mahtoikaan tapahtua 

Mutta tästä kaikki selviää. Lähteissä on erityisen paljon avautuneiden Stasin arkistojen helmiä

Kyseessä on siis Suomen Sosialidemokraattisen Puolueen SDP:n päätös ottaa valta Suomessa liittoutumalla Kekkosen kanssa, mutta ajaa ulkopolitiikassa hänestä vasemmalta ohi ottamalla ulkopolitiikan lähtökohdaksi Moskovan "rauhanpolitiikka" ja YYA-sopimus eikä puolueettomuutta

Kekkonen puolestaan hyötyi SDP:sta valtakausiensa jatkon muodossa, poikkeuslaki ja 1978 presidentinvaali 

Alpo Rusi -vakoilukohu

Jarmo Korhonen - Alpo Rusi Kremlin jalanjäljet, Suomettuminen ja vuoden 2002 vakoilukohun tausta (Docendo 2017) on tavattoman tärkeä kirja, mutta ei helppolukuisin. Se vaatii jatkuvaa hereillä oloa lukuisten yksityiskohtien kanssa

Kirja on selonteko siitä, kuinka poliittisen valtaeliitin (Kreml) kannalta hankala arvostelija mustamaalataan ja sotketaan rikokseen Venäjän Federaation sisäisen turvallisuuden viraston FSB:n kompromat-ohjekirjan mukaisesti (jalanjäljet) koko valtakoneiston voimalla

Suomen FSB on Suojelupoliisi (Supo), jolla oli tukenaan neljäs valtiomahti, TV-uutiset ja lehdistö

Kyse on siis Supon yrityksestä tehdä Alpo Rusista vakooja. Hänen veljensä Jukka Rusi oli tunnustanut kantaneensa DDR:n lähetystön saunalle materiaalia, jossa ne oli kopioitu. Papereiden joukossa oli myös ulkoministeriön salaiseksi luokittelemia muistioita, Elinkeinoelämän valtuuskunnan EVA:n esitteitä ja muuta yleistä Suomesta, quatsch (roinaa) saksalaisten kannalta. Supo niputti veljekset yhteen, vaikka saksalaiset virkamiehet todistivat valaehtoisesti kuulustelussa, että tapaus ei koske Alpo Rusia

Alpo Rusi oli avustanut Martti Ahtisaarta ulkopoliittisissa kysymyksissä hänen asettuessa tavoittelemaan 1993 Sdp:n ehdokkuutta tammikuun 1994 tasavallan presidentin vaalissa sekä toiminut myöhemmin avustajana tasavallan presidentti Ahtisaaren kansliassa

Ulkokehälle työnnetty Sdp:n vasen laita, tuttu jo Zavidovo-vuodon ja Ei-EEC –kampanjan ajoilta, iski Kalevi Sorsan johdolla ja sai ensi voittonaan Ahtisaaren luopumaan tavoittelemasta toista presidenttikautta

Supo informoi ulkoministeriötä (UM) jo 1998, että Alpo Rusi on vakoiluepäilyjen kohteena, mikä levisi UM:ssä. Myös tasavallan presidentti Ahtisaari (sd.) tuli asiasta tietoiseksi. Supo vuoti asian myös luottotoimittajilleen ja poliittiselle johdolle, mutta sen paremmin UM kuin Supo ei informoinut itse Alpo Rusia. Esitutkintakin aloitettiin paljon myöhemmin kuin vuodot

Supon poliittisesti nimetty päällikkö Seppo Nevala (sd.), tasavallan presidentti (sd.), pääministeri (sd.) ja ulkoministeri (sd.) kokivat tarvetta peitellä oman joukkionsa maanpetoksellinen toiminta jo Zavidovo-vuodosta lähtien, mutta myös näytöntarvetta; Supohan oli epäonnistunut vastavakoilussaan täydellisesti ja KGB:n tiedustelumiesten vastavakoilu oli lopetettukin tasavallan presidentti Mauno Koiviston (sd.) toimesta

Nevalan jatkuva julkinen esiintyminen Rusi-tapauksen tiimoilta TV-uutisissa, itsenäisyyspäivän vastaanotolla ja lehtien palstoilla herätti kyllä kummastusta: kuinka suuri rysä Supolla oikein onkaan, koska tasavallan poliitikot ja virkamiesjohto suorastaan leuhkivat kotiryssäkontakteillaan. Supo pitkitti esitutkintaa ja vielä tappionsa ja saamiensa nuhteiden jälkeenkin jatkoi julkista selittelyä

Ne johtivat Alpo Rusin nostamaan kunnianloukkauskanne Suomen valtiota vastaan, voittaen sekä käräjäoikeudessa että hovioikeudessa

Tästä kirjasta olisi vielä tehtävä varsinainen kansanpainos

Neuvostovakoilun romahdus 1933

Martti Backman VAKOOJAT, Vilho Pentikäisen pako ja neuvostovakoilun romahdus 1933 (Gummerus 2017) kertoo Suomen suurimmasta, ilmitulleesta vakoiluskandaalista ja siihen osallistuneiden kohtaloista. Tapaus nousee esille monessa historiakirjassa, mutta sen koko laajuus oli minulle sittenkin täysi yllätys

Reservin luutnantti Pentikäinen oli yleisesikunnan valokuvaaja, joka päivystysvuorollaan toimitti puolustusvoimien salaista materiaalia kuvattavaksi Neuvostoliiton sotilasasiamiehille, myöhemmin kansainvälisesti johdetulle kommunistiselle vakoiluorganisaatiolle. Aineisto käsitti liikekannallepanon toteuttamisohjeet, Kannaksen liinnoituslaitteita, rannikkotykistöasemien pohjapiirroksia, yhteistyötä Viron kanssa sekä filmimateriaalia

Pentikäinen itse onnistui pakenemaan Neuvostoliittoon ennen kuin paljastui. Hänen paikallisorganisaationsa Helsingissä on sangen värikäs, kivikovista kotoisista kommunisteista Michiganista muuttaneeseen matemaatikkoon, joka oli kuitenkin vakoojana amatööri

Kansainvälistä organisaatiota pyörittivät kuitenkin naiset, Hella Wuolijoen sisar Salme Pekkala (o.s. Murrik) Pariisissa ja latvialainen Marija-Emma Schul Helsingissä. Jälkimmäinen on kirjan toinen päähenkilö, joka esiintyi Suomessa kanadalaisella passilla. Vakoojakoulutuksensa hän oli saanut Neuvostoliitossa. Verkoston paljastuminen johti pidätyksiin myös muualla maailmassa

Vapauduttuaan Hämeenlinnan naisvankilasta Etsivä Keskuspoliisi EK luovutti Marija-Emma Schulin saksalaisille, minkä jälkeen hänen vaiheistaan ei ole tietoa. Pentikäinen teki uraa muun muassa Espanjan sisällissodassa ja piirsi karttoja NL:n hyökkäysvalmisteluissa talvisotaa varten. Mutta jatkosodan alussa tie päättyi Stalinin vankileirille, vaikka oli naimisissa O.W. Kuusisen Riikka-tyttären kanssa. - Ellei hän sitten vaihtanut henkilöllisyyttä ja jatkanut vakoojan rooleissa. Huhuthan kertoivat hänen palanneen Helsinkiin valvontakomission jäsenenä

Suomen ja Viron sotilaallinen yhteistyö

Jari Leskinen Veljien valtiosalaisuus, Suomen ja Viron salainen sotilaallinen yhteistyö Neuvostoliiton hyökkäyksen varalle vuosina 1918 - 1940 (WSOY 1999) valaisee monia seikkoja Suomen puolustusvalmisteluista 1920- ja 1930-luvuilla

Kirjan pääteema on tavoite sulkea Suomenlahti rannikkotykistön, miinoitusten ja sukellusveneverkkojen avulla siten, että Neuvostoliiton laivasto pussitettaisiin Kronstadtin laivastotukikohtaan

Ajatusta ajaa Viro, koska tsaarinajan peruja Tallinan edustalla on Naissaaressa ja Aegnan saaressa hyvät rannikkotykit. Suomen yleisesikunta on aluksi kielteinen, kunnes jääkäriupseeri K.M. Wallenius nimitetään yleisesikunnan päälliköksi 1925. Sen jälkeen alkoi tapahtua: Porkkalan Mäkiluotoon rakennetaan linnake, joiden tykkien avulla kyetään hallitsemaan Suomenlahtea yhdessä virolaisten kanssa. Kaiken kruunaa yhteinen salainen komentolinja Suomenlahteen laskettua kaapelia pitkin, jonka avulla molempien rannikoiden tykkitulta kykenee ohjaamaan yksi tulenjohtaja

Kaapeli auttoi jopa talvisodassa neuvostopommikoneiden Virosta lähdön tiedottamisessa Suomeen, koska NL oli silloin Virossa vielä varuskunnissaan. Jatkosodassa kaapeliyhteys auttoi Viron rannikon kuulohavaintopisteiden tietojen toimittamista Suomeen, kun pommituslennot lähtivät Leningradin kaakkoispuolelta

Kirja on erittäin mielenkiintoinen ja suositeltava, vaikka kaikkea en lukenutkaan 1930-luvun käytännön harjoittelusta

Lakeuksien eversti

Vesa Määttä Lakeuksien eversti Matti Laurila, Jääkäristä legendaariseksi talonpoikaispäälliköksi (Ajatus 2010) on tavattoman mielenkiintoisesti kirjoitettu henkilöhistoria Lapuan legendaarisista Lauriloista Länkipohjassa eloonjääneestä juniorista, Taipaleen ja Äyräpään sankarista talvisodassa, mutta jatkosodan alussa vaikeiden henkilösuhteiden vuoksi divisioonansa komentajan ja esikuntapäällikön simputtamasta rykmentin komentajasta

Uskollisena tasavallan presidentti Svinhufvudille Matti Laurila ratkaisi Mäntsälän kapinan. Jo yksinomaan Mäntsälän kapinan vaiheiden kuvauksen vuoksi kirja on lukemisen arvoinen

Suomi puristuksessa

Pekka Visuri Paasikiven Suomi suurvaltojen puristuksessa 1944-1947 (Docendo 2015) on yleisesitys ajasta, mutta sisälsi minulle paljon uutta erityisesti Pariisin rauhansopimuksen osalta, joka oli täysin koordinoitu muiden natsi-Saksan kanssa hyökkäyssotaan lähteneiden maiden rauhansopimusten kanssa; samaten prosessi, jolla rajoitetttin puolustusvoimiemme kokoa sodan jälkeen. Myös Teheranin, Jaltan ja Potsdamin konferenssien sisällöistä on laajat kuvaukset

Kirja on lukijaystävällinen, koska tekstiä ei ole rikottu liiallisin ala- ja loppuviittein, kuten monesti on tapana tämän alan teoksissa. Ehdoton lukunautinto syysiltoina

Pentti Haanpää

Matti Salminen Pentti Haanpään tarina (Into 2013) on kaikinpuolin hämmästyttävä kertomus, joka kumoaa monia aikaisempia arveluihin perustuvia näkemyksiä kansankuvaajan ja humoristin elämästä ja aiheiden lähteistä

Kirjoittajalla on ollut käytössään paljon aikaisemmin tuntematonta tai salassa pidettyä lähdeaineistoa ja hän on myös haastatellut Haanpään sukulaisia ja paikkakuntalaisia Pyhännällä

Alussa Haanpää sai virikkeensä kotoaan, koska Mikko-isä oli Amerikassa ollessaan imenyt sosialismin aatteet, ja kotoa löytyi alan kirjallisuutta. Isä myös piti kauppaa, johon tilasi jatkuvasti kirjallisuutta.- Ja Pentti luki, kirjoitti, teki talon töitä, nousi kuuluisuuteen jo nuorena

Aiheet löytyivät kokemuspiiristä - armeijasta, jätkäsakeista, talvisodassa etulinjasta, jatkosodassa hevosssairaalan varusvarastolta, korttiringeistä, sukulaisilta Amerikasta, paikkakuntalaisilta - ja edelleenkin kotoa, koska Mikko oli paikallispoliitikko, kunnanesimies ja useasti kansanedustajaehdokas - ja myös ahkera kirjoittaja lehtiin

Armeijan vastaisuus, pasifismi ja Kenttä ja kasarmi 1920-luvun lopulla toivat kustantajien saarron; 1930-luvun pulavuosien talonpoikaisandingon kuvaukset jatkoivat "herrojen" vastaisuutta, mutta vasemmistolehdet julkaisivat hänen novellejaan, kunnes suurten kustantamojen portit aukenivat 1940 Korpisotaa -kuvauksella

Haanpää kykeni kuitenkin koko ajan pitämään raha-asiansa erinomaisessa kunnossa - vaikka viina ja korttipeli osansa veivätkin - osin siksi, että Haanpää myi tuotantonsa ensin novelleina lehtiin ja sen jälkeen kirjoina kustantajille

Haanpää hukkui kalastusreissulla syysmyrskyssä 1955 juuri ennen 50-vuotispäiväänsä; lankomies pelastui; molemmat olivat tyhjänneet päivän aikana vähintäin puolitoista pulloa kirkasta ja värillistä - ja tietysti jo edellisiltana oli aloitettu

Korpikirjailijan elämä

Eero Marttinen Ilmari Kianto, Korpikirjailijan elämä (Ajatus 2010) oli mieluisaa kesälukemista kaikilta osin, mutta erityisesti kirjailijan korpiasunnon Turjanlinnan historian osalta. Sama koskee Kainuun köyhälistön kuvaajan monia aviopuolisoja ja vakituisia naisystäviä, joiden määrä oli lopulta yllätys, vaikka naistenmiehenä hänet kuvattiinkin 1950- ja 1960-luvun lehdissä

Myös Kiannon rooli vuoden 1918 sodan kiihottajana oli minulle täysin tuntematon; kirjoittajan mukaan hänen ylilyöntinsä olivat ehkä eräänlainen hyväksynnän haku valkoisilta, koska häntä pidettiin yleisesti sosialistina menestysteostensa, Punaisen viivan ja  Ryysyrannan Joosepin, ja hänen naisasioidensa vuoksi

Kianto vieraili Vienassa jo ennen heimoretkeä, johon hän osallistui; "Suomi suureksi, Viena vapaaksi..." on lähtöisin Ikin kynästä

Kianto syntyi pappisperheeseen, yritti opiskellakin teologiaa, mutta vaihtoi kirjallisuuteen ja venäjän kieleen, opiskellen stipendillä Moskovassakin. Hän kirjoitti kymmeniä teoksia, mutta ei kyennyt koskaan hoitamaan raha-asioitaan kuntoon: menot olivat liian suuret

Stalinin salaiset

Timo Vihavainen, Ohto Manninen, Kimmo Rentola ja Sergei Žuravljov Varjo Suomen yllä – Stalinin salaiset kansiot (Docendo 2017) sisältää Neuvostoliiton korkeimman johdon käsittelemiä Suomea koskevia asiakirjoja vuosilta 1917 – 1964, siis Hruštšovin ajan loppuun asti

Varsin mitättömiäkin asioita Korkea Johtaja otti päätettäväkseen, mutta onhan asiakirjojen joukossa useita hämmästyttäviä paljastuksia, esimerkiksi Gromykon kirje 21.11.1949 Stalinille toimenpiteistä ennen vuoden 1950 presidentinvaaleja tai Kekkosen 1. presidenttikauden alussa Neuvostoliiton tavoite puhdistaa Suojelupoliisi takaisin kommunistivetoiseksi Punaiseksi Valpoksi. Myös aikalaismerkinnät Paasikiven tai Kekkosen päiväkirjoissa ovat joskus hauskoja kuten vedettäessä suurlähettiläs, ”täysi ryssä” Gay Sundström pois Moskovasta

Tekijät ovat lisäksi kirjoittaneet laajat yleiskatsaukset ja puitteet, jotta asiakirjat olisivat paremmin ymmärrettävissä. Kirjan läpikäynti vei lähes koko kesän, mutta tiheällä painetut dokumentit oli silti tutkittava läpikotaisin

Sotavankien matkat

Timo Malmi Äyräpään luutnantti, Sotavankien matka Neuvostoliittoon ja takaisin (Into 2016) rakentuu yksilökohtalojen ympärille palautettujen osalta, mutta kertoo myös kokonaisuuden. Propagandasyystä Neuvostoliitto palautti sotavangit terveemmästä päästä. Palautettujen joukossa oli myös loikkareita, jotka olivat toimineet poliittisina upseereina sotavankileireillä

Kolme neljännestä vangeiksi joutuneista jäi palaamatta. Mitä heille tapahtui ei käy selville muuten kuin rivien välistä: nälkä ja taudit tappoiva eniten, jotkut teloitettiin, joku jäi vapaaehtoisesti

Suomen hallitus yritti useasti 1940-luvun lopussa ja 1950-luvulla saada loputkin vangit palautetuiksi, mutta neuvostobyrokratia oli pyynnöille kuuro; NL tarvitsi orjatyötä - ja Suomen suurlähettiläs Cay Sundström oli enemmän Moskovan kuin Suomen asialla. Sotavankeja palasi pienissä erin tai yksittäin läpi koko 1950-luvun

Yksilökohtalot perustuvat sotavankien muistelmiin, joiden keräämisen käynnisti kapteeni Erkki Aukio, Äyräpään luutnantti. Kirja on sujuvaa ja mukaansa tempaavaa luettavaa ja ehdottomasti lukemisen arvoinen, vaikka kaikkia henkilökuvauksia ei jaksaisikaan lukea

Kirjoittaja toimi Tampereen yliopiston tiedotuspäällikkönä

Kansalliskirjailija

Martti Turtola - Tarja Lappalainen Kansalliskirjailija Juhani Aho (Edico 2011) julkaistiin, kun  Juhani Ahon syntymästä oli kulunut 150 vuotta. Lappalaisen kirjoittama osa I: Tuokiokuvia Juhani Ahon elämästä ja Turtolan osa II:  Juhani Aho lehtimiehenä, poliittisena henkilönä ja yhteiskunnallisena vaikuttajana kertovat kirjoittajien työnjaon

Vaikka Juhani Ahosta on tullut luettua paljon, kirja sisälsi silti paljon uusia, mielenkiintoisia yksityiskohtia hänen elämästään ja aikaansaannoksistaan. Harvinaisen monessa asiassa Aho on Suomessa ollut aloitteentekijä tai ensimmäisten joukossa

Molemmat osat ovat yhtä lukijaystävällisiä. Koska luvut ovat erillisiä tarinoita ja aina ymmärrettävissä sellaisinaan, kirjan lukemisen voi helposti jaksottaa pidemmälle aikavälille, jos samaan aikaan on muutakin luettavaa tai seurattavaa

Käsivarren sota

Mika Kulju Käsivarren sota: lasten ristiretki (Gummerus 2015) kuvaa jatkosotaa seuranneen Lapin sodan yleiskulun ja yksityiskohtaisesti Käsivarren taistelut. "Lasten ristiretki" -nimi syntyi, koska saksalaisia hätistävät suomalaiset olivat nuorimpia ikäluokkia

Teos on kirjoitettu mukaansa tempaavasti ja on suositeltavaa luettavaa kaikille, jotka ovat kiinnostuneita Lapin sodan poliittisesta luonteesta

Ryömäläiset ja kommunistit jatkosodan aikana

Jyrki Juusela Vankipataljoona, Er. P 21:n ja Er. Työkomppanian ryömäläiset ja kommunistit jatkosodan aikana 1941-1944 (Atena 2017) on erittäin sujuvalukuinen, seikkaperäinen selonteko nk. Pärmin pataljoonan vaiheista 

Pataljoonaan kuului rangaistusvankien lisäksi jatkosodan alla turvasäilöön otettuja vasemmistososialisteja ja kommunisteja

Pataljoona vietiin etulinjaan Itä-Karjalassa 

Kymmeniä loikkasi Neuvostoliiton puolelle heti ensimmäisissä taisteluissa. Loikkareita koulutettiin vakoojiksi ja lennätettiin desantteina Suomeen. Henkilötarinat ovat lennokkaita

Hämmästyttävän laajaan desanttitoimintaan Neuvostoliitto kykeni Suomessa tämänkin otoksen perusteella

Kenraali Erfurthin päiväkirja 1941

Pekka Visuri Saksan kenraali Suomen päämajassa 1941, Suomalais-saksalainen yhteistyö Waldemar Erfurthin päiväkirjan valossa (Docendo 2017) on kaikin puolin erinomainen kirja jatkosotaa edeltäneistä ja sen alkuvaiheen tapahtumista

Kirjoittajan yleiskatsaus on sulavaa ja nopealukuista tekstiä, jollainen olisi pitänyt lukea jo vuosikymmeniä sitten

Ajattelin lainatessani vain silmäileväni Erfurthin päiväkirjamerkinnät, mutta myös ne on kirjoitettu tyylillä ja antavat erityisesti Mannerheimista kuvan, johon en ole muualla törmännyt 

Erityisesti Suomen liikkumatila sodan alkamisen jälkeen selkenee merkinnöistä. Aseveljeydellä on yhteinen päämäärä, joka rajoittaa keinot. Vain Rukajärven retki on Erfurthin mukaan suomalaisten oma valinta - ja päämäärän kannalta voimien tuhlausta

Päiväkirjan mukaan Mannerheim on jo elokuun 1941 lopulla epäileväinen Saksan voiton suhteen, mikä vain vahvistuu vuoden 1941 lopussa. 30.8.1941 Mannerheim kysyi: "Mitä saksalaiset aikovat tehdä Pietarille?", mihin Erfurth vastasi: "Saksan sodanjohdon päämääränä on tuhota se kokonaan maan tasalle." Siihen Mannerheim vastasi vakaalla äänellä: "Sitten venäläiset rakentavat uuden Pietarin kaupungin."

Helsinki 1914-1918

Samu Nyström Helsinki 1914-1918, Toivon, pelon ja sekasorron vuodet (Minerva 2013) kertoo helsinkiläisten elämästä ensimmäisen maailmansodan aikaisina vuosina, mistä tärkein teema on jatkuva ruokapula ja kuinka se kartetaan sekä viranomais- että yksilötason toimin

Alkuosa vaikuttaa jäsentymättömältä, aiheita selataan edestakaisin, mutta päästyään Venäjän maaliskuun 1917 vallankumouksen aikaisiin ja jälkeisiin tapahtumiin kerronta jäntevöityy

Koko vuosi 1917 on ollut sekasortoinen, kuten aikaisemminkin luetuista on käynyt ilmi, mutta silti tietty järjestys on säilynyt eikä ole päädytty täydelliseen hulinointiin, ”svoboodaan”

Kirja on suositeltavaa luettavaa jokaiselle joka haluaisi lähestulkoon kaikessa lisää julkista säätelyä ja säännöstelyä: jo käytettyjen elintarvikkeiden säännöstelykorttien hävitys tuottaa ongelmia, puhumattakaan että säännöstely vaatii säännöstelykonttorien ja –toimikuntien lisäksi tarkastuskonttoreiden perustamista. Veljessodan aikana kansanvaltuuskunta päättääkin luopua kokonaan säännöstelystä saadakseen ruokaa markkinoille

Kirjan mukaan aikalaiset käyttivät nimenomaan termiä veljessota vuoden 1918 sodasta. Kirja onkin oiva mikrotason lisä vuoden 1918 tapahtumien kuvauksiin