Aatos Erkko

Leena Liukkonen Aatos (Siltala 2014) on Aatos Erkon tarina henkilönä: Sveitsin ranskalaisen lastenhoitajan kasvattama, mutta talvisodan pommituksia pakoon lähetetty sotalapsi, jolloin hän sai olla tavallinen lapsi; koulunkäynnin vaikeudet; journalismin opinnot Columbia Universityssä Manhattanilla; isänsä työn uudistaja Helsingin Sanomissa ja Sanoma Oy:ssä ja lopulta taustalla pysyttäytyvä yhteiskunnallisten vaikuttajien suhdeverkostojen luoja rapuillallisineen - diplomaatti ilman diplomaatin statusta; journalisti ennen kaikkea

Kirjanen oli todella mielenkiintoista uutta luettavaa Aatos Erkon elämän ja johtamisen filosofiasta

Suomen ja Viron sotilaallinen yhteistyö

Jari Leskinen Veljien valtiosalaisuus, Suomen ja Viron salainen sotilaallinen yhteistyö Neuvostoliiton hyökkäyksen varalle vuosina 1918 - 1940 (WSOY 1999) valaisee monia seikkoja Suomen puolustusvalmisteluista 1920- ja 1930-luvuilla

Kirjan pääteema on tavoite sulkea Suomenlahti rannikkotykistön, miinoitusten ja sukellusveneverkkojen avulla siten, että Neuvostoliiton laivasto pussitettaisiin Kronstadtin laivastotukikohtaan

Ajatusta ajaa Viro, koska tsaarinajan peruja Tallinan edustalla on Naissaaressa ja Aegnan saaressa hyvät rannikkotykit. Suomen yleisesikunta on aluksi kielteinen, kunnes jääkäriupseeri K.M. Wallenius nimitetään yleisesikunnan päälliköksi 1925. Sen jälkeen alkoi tapahtua: Porkkalan Mäkiluotoon rakennetaan linnake, joiden tykkien avulla kyetään hallitsemaan Suomenlahtea yhdessä virolaisten kanssa. Kaiken kruunaa yhteinen salainen komentolinja Suomenlahteen laskettua kaapelia pitkin, jonka avulla molempien rannikoiden tykkitulta kykenee ohjaamaan yksi tulenjohtaja

Kaapeli auttoi jopa talvisodassa neuvostopommikoneiden Virosta lähdön tiedottamisessa Suomeen, koska NL oli silloin Virossa vielä varuskunnissaan. Jatkosodassa kaapeliyhteys auttoi Viron rannikon kuulohavaintopisteiden tietojen toimittamista Suomeen, kun pommituslennot lähtivät Leningradin kaakkoispuolelta

Kirja on erittäin mielenkiintoinen ja suositeltava, vaikka kaikkea en lukenutkaan 1930-luvun käytännön harjoittelusta

Lakeuksien eversti

Vesa Määttä Lakeuksien eversti Matti Laurila, Jääkäristä legendaariseksi talonpoikaispäälliköksi (Ajatus 2010) on tavattoman mielenkiintoisesti kirjoitettu henkilöhistoria Lapuan legendaarisista Lauriloista Länkipohjassa eloonjääneestä juniorista, Taipaleen ja Äyräpään sankarista talvisodassa, mutta jatkosodan alussa vaikeiden henkilösuhteiden vuoksi divisioonansa komentajan ja esikuntapäällikön simputtamasta rykmentin komentajasta

Uskollisena tasavallan presidentti Svinhufvudille Matti Laurila ratkaisi Mäntsälän kapinan. Jo yksinomaan Mäntsälän kapinan vaiheiden kuvauksen vuoksi kirja on lukemisen arvoinen

Pentti Haanpää

Matti Salminen Pentti Haanpään tarina (Into 2013) on kaikinpuolin hämmästyttävä kertomus, joka kumoaa monia aikaisempia arveluihin perustuvia näkemyksiä kansankuvaajan ja humoristin elämästä ja aiheiden lähteistä

Kirjoittajalla on ollut käytössään paljon aikaisemmin tuntematonta tai salassa pidettyä lähdeaineistoa ja hän on myös haastatellut Haanpään sukulaisia ja paikkakuntalaisia Pyhännällä

Alussa Haanpää sai virikkeensä kotoaan, koska Mikko-isä oli Amerikassa ollessaan imenyt sosialismin aatteet, ja kotoa löytyi alan kirjallisuutta. Isä myös piti kauppaa, johon tilasi jatkuvasti kirjallisuutta.- Ja Pentti luki, kirjoitti, teki talon töitä, nousi kuuluisuuteen jo nuorena

Aiheet löytyivät kokemuspiiristä - armeijasta, jätkäsakeista, talvisodassa etulinjasta, jatkosodassa hevosssairaalan varusvarastolta, korttiringeistä, sukulaisilta Amerikasta, paikkakuntalaisilta - ja edelleenkin kotoa, koska Mikko oli paikallispoliitikko, kunnanesimies ja useasti kansanedustajaehdokas - ja myös ahkera kirjoittaja lehtiin

Armeijan vastaisuus, pasifismi ja Kenttä ja kasarmi 1920-luvun lopulla toivat kustantajien saarron; 1930-luvun pulavuosien talonpoikaisandingon kuvaukset jatkoivat "herrojen" vastaisuutta, mutta vasemmistolehdet julkaisivat hänen novellejaan, kunnes suurten kustantamojen portit aukenivat 1940 Korpisotaa -kuvauksella

Haanpää kykeni kuitenkin koko ajan pitämään raha-asiansa erinomaisessa kunnossa - vaikka viina ja korttipeli osansa veivätkin - osin siksi, että Haanpää myi tuotantonsa ensin novelleina lehtiin ja sen jälkeen kirjoina kustantajille

Haanpää hukkui kalastusreissulla syysmyrskyssä 1955 juuri ennen 50-vuotispäiväänsä; lankomies pelastui; molemmat olivat tyhjänneet päivän aikana vähintäin puolitoista pulloa kirkasta ja värillistä - ja tietysti jo edellisiltana oli aloitettu

Helsingin Sanomain poliittinen linja

Keijo K. Kulha Sanasotaa ja sovittelua, Helsingin Sanomain poliittinen linja itsenäistymisestä talvisotaan (Helsingin Sanomat 1989) perustuu pääkirjoituksiin ja pääkirjoitusivujen artikkeleihin

HS oli hallitusvastuussa melkein yhtäjaksoisesti olleen Edistyspuolueen oikeiston äänenkannattaja sen merkittävimpien toimittajien, omistajan ja avustajien kuuluessa puoluejohtoon tai sen taustavaikuttajiin

Kirja on järkälemäinen, yli 400 kaksipalstaista sivua, ja siksi yksityiskohtainen Suomen poliittisen historian kuvaus kyseiseltä ajanjaksolta. Olisihan aineistoa voinut karsia reilusti ilman linjan kadottamista

Käsitellyt teemat ovat silti tavattoman kiinnostavia erityisesti Suomen ulkopolitiikan alkuaikoina: Kansain Liitto, Ahvenanmaa-kysymys tai reunavaltiopolitiikka:  mitä ne sisältivätkään. Huomaamatta tulevat esille myös Neuvostoliiton jatkuvasti tekemät rajaloukkaukset

Kahden armeijan eversti

Pasi Tuunainen “Marttinen, Kahden armeijan soturi” (Otava 2012): Olin pitänyt kirjaa usein aikaisemminkin kädessäni, mutta järkälemäisestä koosta johtuen se oli jäänyt lainaamatta.

Alpo K. Marttinen on luonnollisesti tuttu punaisen Valpon etsintäkuuluttamana asekätkennän johdossa toimineena upseerina, joka joutui pakenemaan ensin Ruotsiin ja sieltä Yhdysvaltoihin. Harvemmin hänet mainitaan talvisodan Suomussalmen-Raatteen ja Kuhmon taistelujen suunnittelijana, Siilasvuon esikuntapäällikkönä, tai Suomen pelastajana Viipurin valtauksen jälkeen kesäkuun lopussa 1944, kun hän Pohjanmaan ruotsinkielisten rykmentin komentajana löi Stalinin ”demokratiaa” tuoneet neuvostojoukot Tienhaaran puolustustaistelussa.

Ilman sitä ne olisivat päässeet Lappeenrantaan ja Salpa-linjalle, jota ei lopulta tarvittu koko jatkosodassa, ja ilman sitä Talin-Ihantalan, Äyräpään-Vuosalmen,  Nietjärven ja Ilomantsin ratkaisutaisteluja ei olisi tarvinnut koskaan käydäkään. Marttinen kutsuukin kirjassa Tienhaaraa ”Suomen Thermopylaiksi”.

Kirjan pääasia ovat kuitenkin Marttisen elämä USA:ssa ja toiminta sen armeijassa sekä hänen yhteiskunnallinen vaikuttaminen eläkeläisenä sekä USA:ssa että julkisuus Suomessa. Näistä en juurikaan ollut tietoinen, paitsi hämärä muistikuva oli että Kekkosen ajan ulko- ja puolustuspolitiikka eivät säästyneet Amerikan everstin polemiikilta. Marttinen kannatti Suomen vahvaa puolustuskykyä ja ehdotonta puolueettomuutta. Hän vastusti USA:ssa Vietnamin sotaa julkisesti jo paljon ennen kuin USA siihen sekaantui toden teolla. Myös yksityishenkilö Marttinen on mielenkiintoista luettavaa.

Kirjan lukemista häiritsee hieman se, että aina ei kerrota ajankohtaa, jolloin asia on tapahtunut; lukijan edellytetään muistavan sen edeltävistä luvuista, jotka ehkä on tullut luettua viikko tai pari aikaisemmin. Tästäkin huolimatta kirja on nautinnollisimpia henkilöhistorioita, joita olen lukenut.

FDR - Poliittisen kampanjoinnin mestari

Willkie oli minulle täysin tuntematon nimi, kun lainasin Susan Dunn'in kirjan ”1940 : FDR, Willkie, Lindbergh, Hitler” – the Election amid the Storm” Yhdysvaltain presidentinvaalista vuonna 1940. Hän oli Rooseveltin vastaehdokas, entinen yritysjohtaja, joka yllättäen voitti republikaanisen puolueen ehdokkuuden ilman esivaalikampanjointia.

Hän oli puolueensa kansainvälistä suuntaa edustava ja siinä mielessä varustautumista puolustava ehdokas Rooseveltin tavoin, mutta vastusti erityisesti valtion harjoittamaa yritystoiminnan sääntelyä ja yleensä julkisen sektorin nopeata laajentumista Rooseveltin aikana, vaikka hän puolusti tehtyjä sosiaalipoliittisia uudistuksia. Hän ajoi myös rotujen tasa-arvoa.

Ennen kaikkea Willkie vastusti Rooseveltin kolmatta kautta, josta presidentit olivat kieltäytyneet 150 vuoden ajan, koska katsoi sen johtavan demokratian kaventumiseen myös Yhdysvalloissa.

Presidentin vaalin jälkeen Willkie ja Roosevelt olivat itse asiassa taistelupari. Willkie kirjoitti rakastajattarensa kanssa kirjan One World, joka pohjautui hänen maailmanympärimatkaansa ja jossa hän propagoi kaikkien kansojen yhteistä itsenäisyysjulistusta, Yhdistyneiden kansakuntien neuvostoa, koska kaikki maailman osat ovat riippuvaisia toinen toisistaan; kirjaa myytiin miljoona kappaletta kahdessa kuukaudessa vuonna 1943. Wendell L. Willkie – idealisti, ihmisystävä ja yksinäinen susi - kuoli sydänkohtaukseen 52 vuotiaana 1944.

FDR on luonnollisesti 1940-kirjan päähenkilö, ja kolmas kausi on ollut toimittajien kysymyksissä esillä jo koko toisen presidenttikauden, mutta Roosevelt antaa koko ajan oraakkelinomaisia lausuntoja, vieläpä itse puoluekokouksen aattona.

Koko kirja 1940 on mielestäni oiva poliittisen kampanjoinnin oppikirja: mitä amatöörimaisia virheitä epäpoliitikko Willkie tekee ja kuinka loistava Roosevelt on omissa manöövereissaan ennen ehdokkuutta, ehdokkaana ja valinnan jälkeen 1941. Kirja päättyy Pearl Harbor’iin.
Hämmästyttävää on myös se, kuinka samanlaisia ovat poliittiset argumentoinnit olleet 1939 ja 1940 kuin tällä vuosikymmenellä.

Rooseveltin puheenkirjoittajista yksi oli näytelmäkirjailija Robert E. Sherwood, jonka Broadway-näytelmä There Shall Be No Night vuodelta 1940 on talvisodan inspiroima kertoen miehistä, jotka taistelevat barbarismia vastaan, eivät kunnian vuoksi, vaan nöyrästi säilyttääkseen vapauden perinteensä ja sivilisaationsa. Näytelmää ei ilmeisesti ole suomennettu.

Vaali myrskyn keskellä

Susan Dunn “1940: FDR, Willkie, Lindbergh, Hitler” – the Election amid the Storm” (Yale University Press 2013) kertoo Yhdysvaltain presidentinvaalista vuonna 1940, loistava kirja osoittaen kuinka vähän olen tuntenut amerikkalaisten ajattelua toisen maailmansodan alla ja sen alussa ennen kuin USA oli virallisesti pakotettu liittymään siihen mukaan.

Eristäytymispolitiikan laaja kannatus molemmissa pääpuolueissa, mutta erityisesti republikaanisten senaattoreiden ja edustajainhuoneen jäsenten joukossa, on kirjan johtoteemoja kuten Rooseveltin leimaaminen sotasepäksi. Sotaan liittymistä ja Iso-Britannian tukemista vastustavien kansalaisjärjestöjen kirjo ulottuu äärioikeistolaisista äärivasemmistolaisiin.

Saksan salaiset rahoituskanavat tietysti tukivat kaikkia pyrintöjä, jotka auttoivat johdattamaan yleistä mielipidettä sotaan liittymistä vastustaville myönteiseksi, jopa siinä määrin, että kongressiedustajat eivät tienneet, mistä heidän matkarahansa olivat lopulta lähtöisin, kun he matkustivat puoluekonferensseihin.

Yksi kohta liittyy talvisotaan: s. 67 kerrotaan kuinka presidentti Roosevelt otti vastaan kommunistien ja sosialistien soluttaman American Youth Congressin kokouksen Valkoisen talon etelänurmikolla 10.2.1940; ylioppilasaktivistit buuasivat presidentille, kun viitattuaan Neuvostoliiton hyökkäykseen Suomeen Roosevelt vaati heitä ”vastustamaan kaikkia diktatuureja, kommunistisia yhtä lailla kuin fasistisia”. Samassa kokouksessa Ted Rooseveltin pojanpoika Archibald Roosevelt yritti lukea kokoukselle päätöslauselmaa, jossa Neuvostoliiton hyökkäys tuomittiin, mutta sitä ei sallittu vaan hänet painittiin maahan.

Haavoitettu ritari

Jussi Jalonen "Haavoitettu ritari - Jääkärieversti, Mannerheim-ristin ritari Bernt Eino Edvard Polόnin elämä" on ilojen ja surujen täytteinen henkilöhistoria, kirjoittajan todellinen taidonnäyte sekä tyylillisesti että materiaalin lukijaystävällisen käsittelyn suhteen.

Miksi lainasin kirjan? Hänen isänsä tunnistin aikaisemmin lukemistani, mutta varsinainen syy oli se, että Eino Polόn oli talvisodassa virtolaispataljoonan komentaja Taipaleenjoella.

Kirjassa 166 sivusta huolimatta on enemmän luettavaa kuin kolmesataasivuisissa muistelmissa. Mutta yhden perheen näkökulmastakin kerrottuna se on oiva jääkäriliikkeen, vapaussodan, Lapuan liikkeen, talvisodan, SS-pataljoonan, jatkosodan ja jälleenrakennusvuosien kertaus.

Ulkoministerinä talvisodan aikana

Väinö Tanner ”Olin ulkoministerinä talvisodan aikana” (Tammi 1950) perustuu Tannerin pikakirjoituksella päivittäin kirjaamiin merkintöihin. Siksi siinä käydään läpi kaikki poliittiset tapahtumat talvisotaa edeltävistä Jartsev- ja syksyn 1939 Moskovan neuvotteluista talvisodan päättymiseen. 

Jälkiviisautta ja oman roolin kaunistelua siinä tietysti on kuten kaikissa jälkikäteen kirjoitetuissa, mutta ehkä vähemmän kuin yleensä muistelmissa. Se etenee tapahtuma tapahtumalta ja on siten etupäässä aikalaiskuvaus.

Olisinpa lukenut kirjan 1950-luvun lopussa tai 1960-luvun alussa. Siksi paljon se sisältää sellaisia yksityiskohtia, joita olisin tarvinnut aina kun olen keskustellut ulkomaalaisten kanssa Suomen asemasta. Esimerkiksi kysymys Englannin ja Ranskan lupaaman avun luonteesta on sellainen. Ikäluokkani ulkomaalainen tietää talvisodasta sen, mitä siitä on ollut hänen koulukirjoissaan. Usein olen törmännyt käsitykseen, että Ranskan ja Englannin lupaama apu taivutti Moskovan tekemään rauhan Suomen kanssa; muutoin Suomi olisi vallattu.

Tannerin muistelmista, jos mistään selviää puolestaan se, että epämääräisinä pysyneet ja yksityiskohdiltaan heittelevät avunlupaukset pitkittivät Suomen hallituksen kypsymistä rauhaan. Erityisesti sen jälkeen kun Suomen hallitus 29.2.1940 oli päättänyt myöntyä Hankoniemen vuokraamiseen NL:lle tukikohdaksi ja vastata myöntävästi neuvottelujen aloittamiseen, Ranska ja Englanti panivat seuraavana yönä kaikkensa peliin estääkseen Suomea käymästä rauhanneuvotteluja NL:n kanssa, koska Englannilla ja Ranskalla oli suunnitelma avata keväällä 1940 etelässä Bakun rintama NL:a vastaan öljyn saannin vuoksi. Länsivallat halusivat Suomen jatkavan taisteluaan ja avun varjolla turvata itselleen Pohjois-Ruotsin malmivarojen saannin.

Ruotsin tasapainoilu on kirjassa hyvin esillä. Jos Suomi olisi pyytänyt Ranskan (eversti Paasonen oli Ranskassa talvella 1940 asehankinnoissa ja neuvottelemassa avun yksityiskohdista) ja Englannin apua ja ne lähettäneet joukkoja Norjan ja Ruotsin kautta, olisiko Saksa NL:n silloisena liittolaisena tullut Ruotsin avuksi torjumaan vihollistensa tulon Skandinaviaan, jolloin Ruotsi olisi taistellut Suomea vastaan? Torjuakseen suursodan osapuoleksi joutumisen Ruotsin edun mukaista oli, että Suomi hyväksyisi koko ajan kovenevat rauhanehdot.

Kiintoisaa on myös se, kuinka hyvin Suomi piti Ranskaa ja Englantia täysin reaaliajassa tietoisina päätöksistään kuten välittäjänä toiminutta Ruotsiakin.