Paula Klemola

Jouko Räty Paula kahdessa Karjalassa (Kalevalaisten Naisten Liitto 1999) kertoo Paula Klemolan ja hänen sukunsa tarinan: kotikylä Kuujärvi Itä-Karjalan lyydiläisalueella eli Aunuksen itäpuolella; jatkosodassa kylä suomalaisten hallussa; vetäytymisvaiheessa siirtyminen Suomeen, perheen perustaminen Kuujärven valistuspäällikön Heikki Klemolan kanssa; lopulta Ilomantsissa kirjakauppias ja Runonlaulajan Pirtin hengen ja toiminnan luoja sekä aitokarjalainen esiintyjä; eläkkeellä hyväntekeväisyyttä Venäjän Karjalan hyväksi

Kirja on ollut tähtäimessäni ilmestymisestä lähtien koska halusin perehtyä lyydiläisyyteen ja siihen, millaiseksi hän koki jatkosodan ja sen jälkeisen ajan; pelko että valvontakomissio ja punainen Valpo olisi jonain yönä noutanut hänet oli koko ajan olemassa

Lopulta kirja on huikea tarina vaikka alussa lukeminen kangertelee koska suvun esittelyssä ei tahdo pysyä mukana

Suomen ja Viron sotilaallinen yhteistyö

Jari Leskinen Veljien valtiosalaisuus, Suomen ja Viron salainen sotilaallinen yhteistyö Neuvostoliiton hyökkäyksen varalle vuosina 1918 - 1940 (WSOY 1999) valaisee monia seikkoja Suomen puolustusvalmisteluista 1920- ja 1930-luvuilla

Kirjan pääteema on tavoite sulkea Suomenlahti rannikkotykistön, miinoitusten ja sukellusveneverkkojen avulla siten, että Neuvostoliiton laivasto pussitettaisiin Kronstadtin laivastotukikohtaan

Ajatusta ajaa Viro, koska tsaarinajan peruja Tallinan edustalla on Naissaaressa ja Aegnan saaressa hyvät rannikkotykit. Suomen yleisesikunta on aluksi kielteinen, kunnes jääkäriupseeri K.M. Wallenius nimitetään yleisesikunnan päälliköksi 1925. Sen jälkeen alkoi tapahtua: Porkkalan Mäkiluotoon rakennetaan linnake, joiden tykkien avulla kyetään hallitsemaan Suomenlahtea yhdessä virolaisten kanssa. Kaiken kruunaa yhteinen salainen komentolinja Suomenlahteen laskettua kaapelia pitkin, jonka avulla molempien rannikoiden tykkitulta kykenee ohjaamaan yksi tulenjohtaja

Kaapeli auttoi jopa talvisodassa neuvostopommikoneiden Virosta lähdön tiedottamisessa Suomeen, koska NL oli silloin Virossa vielä varuskunnissaan. Jatkosodassa kaapeliyhteys auttoi Viron rannikon kuulohavaintopisteiden tietojen toimittamista Suomeen, kun pommituslennot lähtivät Leningradin kaakkoispuolelta

Kirja on erittäin mielenkiintoinen ja suositeltava, vaikka kaikkea en lukenutkaan 1930-luvun käytännön harjoittelusta

Lakeuksien eversti

Vesa Määttä Lakeuksien eversti Matti Laurila, Jääkäristä legendaariseksi talonpoikaispäälliköksi (Ajatus 2010) on tavattoman mielenkiintoisesti kirjoitettu henkilöhistoria Lapuan legendaarisista Lauriloista Länkipohjassa eloonjääneestä juniorista, Taipaleen ja Äyräpään sankarista talvisodassa, mutta jatkosodan alussa vaikeiden henkilösuhteiden vuoksi divisioonansa komentajan ja esikuntapäällikön simputtamasta rykmentin komentajasta

Uskollisena tasavallan presidentti Svinhufvudille Matti Laurila ratkaisi Mäntsälän kapinan. Jo yksinomaan Mäntsälän kapinan vaiheiden kuvauksen vuoksi kirja on lukemisen arvoinen

Pentti Haanpää

Matti Salminen Pentti Haanpään tarina (Into 2013) on kaikinpuolin hämmästyttävä kertomus, joka kumoaa monia aikaisempia arveluihin perustuvia näkemyksiä kansankuvaajan ja humoristin elämästä ja aiheiden lähteistä

Kirjoittajalla on ollut käytössään paljon aikaisemmin tuntematonta tai salassa pidettyä lähdeaineistoa ja hän on myös haastatellut Haanpään sukulaisia ja paikkakuntalaisia Pyhännällä

Alussa Haanpää sai virikkeensä kotoaan, koska Mikko-isä oli Amerikassa ollessaan imenyt sosialismin aatteet, ja kotoa löytyi alan kirjallisuutta. Isä myös piti kauppaa, johon tilasi jatkuvasti kirjallisuutta.- Ja Pentti luki, kirjoitti, teki talon töitä, nousi kuuluisuuteen jo nuorena

Aiheet löytyivät kokemuspiiristä - armeijasta, jätkäsakeista, talvisodassa etulinjasta, jatkosodassa hevosssairaalan varusvarastolta, korttiringeistä, sukulaisilta Amerikasta, paikkakuntalaisilta - ja edelleenkin kotoa, koska Mikko oli paikallispoliitikko, kunnanesimies ja useasti kansanedustajaehdokas - ja myös ahkera kirjoittaja lehtiin

Armeijan vastaisuus, pasifismi ja Kenttä ja kasarmi 1920-luvun lopulla toivat kustantajien saarron; 1930-luvun pulavuosien talonpoikaisandingon kuvaukset jatkoivat "herrojen" vastaisuutta, mutta vasemmistolehdet julkaisivat hänen novellejaan, kunnes suurten kustantamojen portit aukenivat 1940 Korpisotaa -kuvauksella

Haanpää kykeni kuitenkin koko ajan pitämään raha-asiansa erinomaisessa kunnossa - vaikka viina ja korttipeli osansa veivätkin - osin siksi, että Haanpää myi tuotantonsa ensin novelleina lehtiin ja sen jälkeen kirjoina kustantajille

Haanpää hukkui kalastusreissulla syysmyrskyssä 1955 juuri ennen 50-vuotispäiväänsä; lankomies pelastui; molemmat olivat tyhjänneet päivän aikana vähintäin puolitoista pulloa kirkasta ja värillistä - ja tietysti jo edellisiltana oli aloitettu

Käsivarren sota

Mika Kulju Käsivarren sota: lasten ristiretki (Gummerus 2015) kuvaa jatkosotaa seuranneen Lapin sodan yleiskulun ja yksityiskohtaisesti Käsivarren taistelut. "Lasten ristiretki" -nimi syntyi, koska saksalaisia hätistävät suomalaiset olivat nuorimpia ikäluokkia

Teos on kirjoitettu mukaansa tempaavasti ja on suositeltavaa luettavaa kaikille, jotka ovat kiinnostuneita Lapin sodan poliittisesta luonteesta

Ryömäläiset ja kommunistit jatkosodan aikana

Jyrki Juusela Vankipataljoona, Er. P 21:n ja Er. Työkomppanian ryömäläiset ja kommunistit jatkosodan aikana 1941-1944 (Atena 2017) on erittäin sujuvalukuinen, seikkaperäinen selonteko nk. Pärmin pataljoonan vaiheista 

Pataljoonaan kuului rangaistusvankien lisäksi jatkosodan alla turvasäilöön otettuja vasemmistososialisteja ja kommunisteja

Pataljoona vietiin etulinjaan Itä-Karjalassa 

Kymmeniä loikkasi Neuvostoliiton puolelle heti ensimmäisissä taisteluissa. Loikkareita koulutettiin vakoojiksi ja lennätettiin desantteina Suomeen. Henkilötarinat ovat lennokkaita

Hämmästyttävän laajaan desanttitoimintaan Neuvostoliitto kykeni Suomessa tämänkin otoksen perusteella

Kenraali Erfurthin päiväkirja 1941

Pekka Visuri Saksan kenraali Suomen päämajassa 1941, Suomalais-saksalainen yhteistyö Waldemar Erfurthin päiväkirjan valossa (Docendo 2017) on kaikin puolin erinomainen kirja jatkosotaa edeltäneistä ja sen alkuvaiheen tapahtumista

Kirjoittajan yleiskatsaus on sulavaa ja nopealukuista tekstiä, jollainen olisi pitänyt lukea jo vuosikymmeniä sitten

Ajattelin lainatessani vain silmäileväni Erfurthin päiväkirjamerkinnät, mutta myös ne on kirjoitettu tyylillä ja antavat erityisesti Mannerheimista kuvan, johon en ole muualla törmännyt 

Erityisesti Suomen liikkumatila sodan alkamisen jälkeen selkenee merkinnöistä. Aseveljeydellä on yhteinen päämäärä, joka rajoittaa keinot. Vain Rukajärven retki on Erfurthin mukaan suomalaisten oma valinta - ja päämäärän kannalta voimien tuhlausta

Päiväkirjan mukaan Mannerheim on jo elokuun 1941 lopulla epäileväinen Saksan voiton suhteen, mikä vain vahvistuu vuoden 1941 lopussa. 30.8.1941 Mannerheim kysyi: "Mitä saksalaiset aikovat tehdä Pietarille?", mihin Erfurth vastasi: "Saksan sodanjohdon päämääränä on tuhota se kokonaan maan tasalle." Siihen Mannerheim vastasi vakaalla äänellä: "Sitten venäläiset rakentavat uuden Pietarin kaupungin."

Rolf Nevanlinnan elämä

Olli Lehto Korkeat maailmat, Rolf Nevanlinnan elämä (Otava 2001) on vaikuttava elämäkerta kansainvälisesti ehkä kuuluisimmasta matemaatikostamme: professori Helsingissä ja Zürichissä, poliitikkokin

Hän oli opiskeluaikanani akateemikkona maamme johtavia vaikuttajia tiede- ja korkeakoulupolitiikassa, kulttuurivaikuttaja laajemminkin, mutta kuitenkin kiistelty persoona, koska hän oli joutunut eroamaan Helsingin yliopiston rehtorin virasta jatkosodan jälkeisissä puhdistuksissa oltuaan mukana SS-miesten värväystoiminnassa ja SS-pataljoonan Suomen yhdystoimiston päällikkönä

Olin aikaisemminkin lukenut lyhyehköjä artikkeleita hänen tieteellisistä saavutuksistaan ja merkityksestään matemaatikkosukupolvien kasvattajana. Poliittisissa yhteyksissä hän tulee vastaan monessa historia- ja muistelokirjassa. Mutta vasta tästä kirjasta avautuu kokonaiskäsitys hänen suuruudestaan

Kun elämäkerrasta on kyse, myös Nevanlinna-Neovius –suvun merkitys historiassamme korostuu unohtamatta Rolf Nevanlinnaa naistenmiehenä ja Sibeliuksen musiikin syvällisenä tuntijana

Akateemikko Olli Lehto toimi Helsingin yliopiston rehtorina ja kanslerina

Suomalaisena Neuvosto-Venäjällä

Olavi Veltheim Murskatut unelmat, Suomalaisena Neuvosto-Venäjällä (Gummerus 2007) kertoo kirjoittajan kokemuksista Neuvostoliitossa merenkulku- ja varustamoalan työntekijänä 1920-luvun lopussa sekä neuvostojärjestelmän ”vastaisena” pidätettynä ja vankina vapautumiseensa asti 1935

Vankila- ja vankileirikuvaukset ovat luonnollisesti samankaltaisia kuin monissa muissa myöhempiä vuosia koskevissa kirjoissa. Kirjoittajan mielenkiintoisen elämäkerran lisäksi kirja valaisee hyvin, kuinka järjestelmällistä työvoiman hankkiminen orjatyöleireille oli Neuvostoliitossa mielivaltaisten oikeudenkäyntien avulla kaikista ammattiryhmistä

Kirja on alun pitäen kirjoitettu vuosina 1935-1936, mutta käännetty hollanniksi 1939 ilmestyneestä laitoksesta, koska tekijä tuhosi suomenkielisen tekstinsä jatkosodan lopulla

Suomessa kirjoittaja työskenteli loviisalaisessa Nordströmin varustamossa, viimeksi johtajana

USA ja Suomi 1939 - 1944

Hannu Rautkallio Mannerheim vai Stalin, Yhdysvallat ja Suomen selviytyminen 1939-1944 (Otava 2014) sisältää häkellyttäviä yksityiskohtia Suomen ja USA:n keskinäisitä suhteista sotavuosina. Kirja perustuu julkitulleisiin amerikkalaisiin arkistolähteisiin.

Yhdysvaltain ulko- ja valtiovarainministeriöissä on valtaisa määrä Neuvostoliiton sympatisoijia ja vakoojia, jotka pitävät Suomen taisteluja turhina ja Neuvostoliiton aloittamaa sotaa oikeutettuna. Tasavallan presidentti Risto Rytillä on kuitenkin salaiset suorat yhteydet presidentti Rooseveltiin omia tiedustelukanaviaan pitkin.

Takinkääntäjä kansanedustaja Kekkonenkin, joka käytti jatkosodan alussa Pekka Peitsenä niin halveeraavaa kieltä vihollisesta että Berliinin lähettiläämme T.M. Kivimäkikin ärähti (ks. s. 43, Kauko Kare Tähän on tultu, 1967), neuvoo kirjeissään Rytiä 1944 alussa ottamaan yhteyttä Yhdysvaltoihin sodan lopettamiseksi tietämättä Rytin Yhdysvalloista saamista ohjeista.

Kun USA lopulta katkaisee diplomaattisuhteet Rytin solmittua ulkoministeri von Ribbentroppin kanssa liittosopimuksen, USA:n tiedustelu jatkaa Suomessa kuten mitään ei olisi tapahtunutkaan. Itse asiassa Yhdysvaltain lähetystön päällikköä ei ole enää häiritsemässä. Tiedustelu hyödyttää luonnollisesti molempia osapuolia: suomalaiset tiedustelumiehet paljastavat saksalaisten ja japanilaisten joukkojen sijoitukset amerikkalaisille.

Löyhäsuinen J.K. Paasikivi paljastaa mm. Moskovasta kauko-ohjatulle amerikkalaiselle toimittajalle Suomen salaisuuksia.

Loistava kirja, mutta ei tietenkään sujuvalukuinen, koska yksityiskohtia on tavattoman paljon ja mielenkiintoisia loppuviitteitäkin kannattaa lukea

Diktaattorien varjossa

Seikko Eskola Demokratia diktaattorien varjossa, Suomen vaikea 1940-luku eurooppalaisin silmin (Atena 2014) on merkittävä tutkimus sveitsiläisen laatulehden Neue Zürcher Zeitungin (NZZ) Suomea koskevista uutisoinneista ja analyyseista pääasiassa tri Max Mehlemin toimesta, joka toimi lehden kirjeenvaihtajana Helsingissä ja myöhemmin Tukholmassa.

Mehlem hallitsi ruotsin ja hänellä oli läheiset suhteet Fagerholmiin ja ruotsalaisen kansanpuolueen poliitikkoihin. Siksi hänen tietonsa olivat erinomaiset, vaikka häntä luonnollisesti koski sama sensuuri kuin kotimaisia toimittajiakin.

NZZ on kirjoittanut Suomesta tavattoman paljon ja näkyvästi, usein etusivullaan. Toisin kuin opettajana esiintynyt tuon ajan Ruotsin lehdistö NZZ pysyi viileän analyyttisena. Sen antama kuva saksankielisessä Sveitsissä oli kirjoittajan mukaan Suomelle suureksi eduksi.

Kirja tarjoisi minulle uusia näkökulmia tuntemiini tapahtumiin ja lisäksi oli oiva kyseisen ajan historiamme kertaus jatkosodasta Helsingin olympialaisiin ja viimeiseen sotakorvaustoimitukseen.

Kannattaa ehdottomasti lukea. Seikko Eskola on Tampereen yliopiston historian professori emeritus.

Kahden armeijan eversti

Pasi Tuunainen “Marttinen, Kahden armeijan soturi” (Otava 2012): Olin pitänyt kirjaa usein aikaisemminkin kädessäni, mutta järkälemäisestä koosta johtuen se oli jäänyt lainaamatta.

Alpo K. Marttinen on luonnollisesti tuttu punaisen Valpon etsintäkuuluttamana asekätkennän johdossa toimineena upseerina, joka joutui pakenemaan ensin Ruotsiin ja sieltä Yhdysvaltoihin. Harvemmin hänet mainitaan talvisodan Suomussalmen-Raatteen ja Kuhmon taistelujen suunnittelijana, Siilasvuon esikuntapäällikkönä, tai Suomen pelastajana Viipurin valtauksen jälkeen kesäkuun lopussa 1944, kun hän Pohjanmaan ruotsinkielisten rykmentin komentajana löi Stalinin ”demokratiaa” tuoneet neuvostojoukot Tienhaaran puolustustaistelussa.

Ilman sitä ne olisivat päässeet Lappeenrantaan ja Salpa-linjalle, jota ei lopulta tarvittu koko jatkosodassa, ja ilman sitä Talin-Ihantalan, Äyräpään-Vuosalmen,  Nietjärven ja Ilomantsin ratkaisutaisteluja ei olisi tarvinnut koskaan käydäkään. Marttinen kutsuukin kirjassa Tienhaaraa ”Suomen Thermopylaiksi”.

Kirjan pääasia ovat kuitenkin Marttisen elämä USA:ssa ja toiminta sen armeijassa sekä hänen yhteiskunnallinen vaikuttaminen eläkeläisenä sekä USA:ssa että julkisuus Suomessa. Näistä en juurikaan ollut tietoinen, paitsi hämärä muistikuva oli että Kekkosen ajan ulko- ja puolustuspolitiikka eivät säästyneet Amerikan everstin polemiikilta. Marttinen kannatti Suomen vahvaa puolustuskykyä ja ehdotonta puolueettomuutta. Hän vastusti USA:ssa Vietnamin sotaa julkisesti jo paljon ennen kuin USA siihen sekaantui toden teolla. Myös yksityishenkilö Marttinen on mielenkiintoista luettavaa.

Kirjan lukemista häiritsee hieman se, että aina ei kerrota ajankohtaa, jolloin asia on tapahtunut; lukijan edellytetään muistavan sen edeltävistä luvuista, jotka ehkä on tullut luettua viikko tai pari aikaisemmin. Tästäkin huolimatta kirja on nautinnollisimpia henkilöhistorioita, joita olen lukenut.

Haavoitettu ritari

Jussi Jalonen "Haavoitettu ritari - Jääkärieversti, Mannerheim-ristin ritari Bernt Eino Edvard Polόnin elämä" on ilojen ja surujen täytteinen henkilöhistoria, kirjoittajan todellinen taidonnäyte sekä tyylillisesti että materiaalin lukijaystävällisen käsittelyn suhteen.

Miksi lainasin kirjan? Hänen isänsä tunnistin aikaisemmin lukemistani, mutta varsinainen syy oli se, että Eino Polόn oli talvisodassa virtolaispataljoonan komentaja Taipaleenjoella.

Kirjassa 166 sivusta huolimatta on enemmän luettavaa kuin kolmesataasivuisissa muistelmissa. Mutta yhden perheen näkökulmastakin kerrottuna se on oiva jääkäriliikkeen, vapaussodan, Lapuan liikkeen, talvisodan, SS-pataljoonan, jatkosodan ja jälleenrakennusvuosien kertaus.