Kuka Kekkonen?

Esa Seppänen (toim.) Kuka Kekkonen? (Art House 2014) perustuu Urho Kekkosen lähipiirin haastatteluihin ja kokemuksiin, mutta myös ulkopuolisten analyysit ja kertomukset muodostavat kirjan loppuosan 

Näistä professori Timo Soikkasen kirjoitus Kekkosen sanan säilästä on ehdottomasti mielenkiintoisin. Lähipiirin kirjoituksista puolestaan Timo Kekkosen kokemukset ovat koskettavimpia, erityisesti loppuvuosien osalta; Jouko Loikkanen paljastaa Tamminiemen saunailtojen salat kaikessa koruttomuudessaan

Kirjoittaja on entinen tasavallan presidentin adjutantti

Kirjan lukee nopeasti

Rytin luottomies

Keijo K. Kulha Rytin luottomies, Jukka Rangell (1894-1982) (Edita 2012) on hieno kirja hienosta miehestä: 17 vuotiaana Suomen mestari Suomen ennätyksellä kolmiloikassa, vilkkaan ja pitkän ylioppilaselämän jälkeen juristi Osuuskassojen Keskuslainaamossa (nyk. OKO), sen pääjohtaja, Kansainvälisen Olympiakomitean KOK:n jäsen; Suomen Pankin johtokunta ja pääjohtaja, pääministeri; takaisin Suomen Pankin pääjohtajaksi ja johtajaksi; sotasyyllisenä Sörnäisten vankilassa; KOP:n johtokunta; ja paljon muuta

Hämmästyttävän vähän tiesin hänestä. Väkisinkin heräsi lukiessa kysymys: entä jos Rangellin kaikkien puolueiden (presidentin) hallituksen asemasta olisi Eduskunta käyttänyt valtaansa ja Suomeen olisi saatu vuoden 1941 alussa parlamentaarinen hallitus, ...?; olisiko Kekkosesta tullut sotasyyllinen

Kekkonen kolmannelle

Kauko Kare Tähän on tultu II; Paasikiven linjalta Kekkosen kolmanteen (Alea-kirja 1969) jatkaa Kekkosen ja K-linjan kritiikkiä siitä, mihin I-osa (1967) päätyi eli Kekkosen kolmas presidenttikausi: vaalitaistelu ja ensimmäinen vuosi Vanhan valtauksineen.

Suomettumista ei vielä terminä esiinny, mutta kaikille rintamille se on syöpynyt Moskovan kauko-ohjauksessa: sosialidemokraattien pääpuoluekin alkaa noudattaa simoslaisten politiikkaa, Kekkosen valinnassa kolmannelle kaudelle erityisesti; samoin monissa kysymyksissä kokoomus Juha Rihtniemen vetämänä väistää ottamatta kantaa Kekkosen kohelluksiin; Koiviston hallituksen niljakas suhtautuminen Tšekkoslovakian miehitykseen 1968; puhumattakaan radio/TV:n eli YLEn vallankumouksellisuudesta ja tutkimusihteeri Paavo Lipposen löytämästä porvarillisesta hegemoniasta virkamiehistössä, kulttuurissa, jne

Kirjassa on voimakas farssin tuntu, mutta se pohjautuu Karen dokumentoimiin tosiasioihin. Monet yksityiskohdat olivat minulle uusia, koska kesällä 1968 lähdin vaihto-opiskelijaksi USA:han

Kerrassaan herkullista luettavaa

Kekkosen K-rintama

Kauko Kare Tähän on tultu, Paasikiven linjalta K-rintamaan (Alea-kirja 1967) oli ilmestyttyään syksyn kohukirja. Opiskelun vuoksi ei vain ollut mahdollista käyttää aikaa siihen enkä myöhemminkään sitä lukenut, vaikka pari luennoilla kertomaani vakio kaskua perustui siihen (muiden kertomana). Mutta parempi myöhään kuin ei milloinkaan

Urho Kekkonen myötäilijöineen poliitikoissa, virkamiehissä, taiteilijoissa, tieteilijöissä, toimittajissa ja vuorineuvoksissa eli K-rintama saa huutia ulkopolitiikastaan, kantaa ottavasta räävittömästä taiteestaan ja asenteellisista historian tutkimuksistaan, puhumattakaan YLEn toiminnasta; ”nuoret radikaalit” tukevat vallassa olijoita kun muissa länsimaissa protestoidaan yleensä heitä vastaan; sosialidemokraattien johtokin kääntää takkinsa

USA ja Suomi 1939 - 1944

Hannu Rautkallio Mannerheim vai Stalin, Yhdysvallat ja Suomen selviytyminen 1939-1944 (Otava 2014) sisältää häkellyttäviä yksityiskohtia Suomen ja USA:n keskinäisitä suhteista sotavuosina. Kirja perustuu julkitulleisiin amerikkalaisiin arkistolähteisiin.

Yhdysvaltain ulko- ja valtiovarainministeriöissä on valtaisa määrä Neuvostoliiton sympatisoijia ja vakoojia, jotka pitävät Suomen taisteluja turhina ja Neuvostoliiton aloittamaa sotaa oikeutettuna. Tasavallan presidentti Risto Rytillä on kuitenkin salaiset suorat yhteydet presidentti Rooseveltiin omia tiedustelukanaviaan pitkin.

Takinkääntäjä kansanedustaja Kekkonenkin, joka käytti jatkosodan alussa Pekka Peitsenä niin halveeraavaa kieltä vihollisesta että Berliinin lähettiläämme T.M. Kivimäkikin ärähti (ks. s. 43, Kauko Kare Tähän on tultu, 1967), neuvoo kirjeissään Rytiä 1944 alussa ottamaan yhteyttä Yhdysvaltoihin sodan lopettamiseksi tietämättä Rytin Yhdysvalloista saamista ohjeista.

Kun USA lopulta katkaisee diplomaattisuhteet Rytin solmittua ulkoministeri von Ribbentroppin kanssa liittosopimuksen, USA:n tiedustelu jatkaa Suomessa kuten mitään ei olisi tapahtunutkaan. Itse asiassa Yhdysvaltain lähetystön päällikköä ei ole enää häiritsemässä. Tiedustelu hyödyttää luonnollisesti molempia osapuolia: suomalaiset tiedustelumiehet paljastavat saksalaisten ja japanilaisten joukkojen sijoitukset amerikkalaisille.

Löyhäsuinen J.K. Paasikivi paljastaa mm. Moskovasta kauko-ohjatulle amerikkalaiselle toimittajalle Suomen salaisuuksia.

Loistava kirja, mutta ei tietenkään sujuvalukuinen, koska yksityiskohtia on tavattoman paljon ja mielenkiintoisia loppuviitteitäkin kannattaa lukea

YYA-Suomen Ehrnrooth

Riku Keski-Rauska Yksinäinen Ehrnrooth, Georg C. Ehrnrooth YYA-Suomen puristuksessa (Otava 2015) on hieno elämäkerta sodanjälkeisten poliitikkojemme toiseksi kiistellyimmästä Urho Kekkosen jälkeen. 

Georg C. leimattiin julkisesti YLEssä ja lehdistössä äärioikeistolaiseksi, vaikka kannatti eduskunnan vallan lisäämistä ja presidentin vallan kaventamista (nykyinen perustuslakimme vastaa Georg C:n esityksiä), vähemmistöjen perustuslaillista suojaa, sananvapautta ja kansalaisoikeuksia, ja neuvostovastaiseksi, kun hän kritisoi Kekkosen monopolisoimaa ulkopolitiikan hoitoa (vaikka ei asettanut hyviä naapuruussuhteita kyseenalaiseksi) ja vastusti Kekkosen uudelleenvalintaa poikkeuslailla.

Ristiriitainen persoona hän oli, mikä tulee kirjassa hyvin luonnehdituksi.

Mutta hänen syntinsä oli olla mielistelemättä Kekkosta ja Neuvostoliittoa ja olla tiukasti perustuslaillisella linjalla ja kertoa totuus liian aikaisin.

Kunnon maineenpalautusta hän ei koskaan saanut, vaikka hän oli ainoita poliitikkojamme, jonka ei tarvinnut kääntää takkiaan.

Kirja on yksityiskohdiltaan ja myös eri ajanjaksojen kokonaisarvioiden osalta harvinaisen mielenkiintoista luettavaa. Nehän eivät läheskään kaikki olleet mediassa oikein kuvattuina, etupäässä suoranaisesti vääristeltyinä. Lisäksi en ollut läheskään kaikkina vuosina seurannut poliittista teatteriamme yksityiskohtaisesti, koska olen ollut ulkomailla tai tehnyt 60 -100 tuntisia työviikkoja.