Kamppailu ulkopoliittisesta johtajuudesta

Alpo Rusi Vasemmalta ohi, Kamppailu Suomen ulkopoliittisesta johtajuudesta rautaesiripun varjossa 1945-1990 (Gummerus 2007) vaatii lukijalta sitkeyttä, mutta tulos palkitsee

Kyseessä on järkäle, vanhanajan saksalainen habilitaatioväitöskirja; myös useat loppuviitteet sisältävät mielenkiintoisia tietoja 

Kirja on kiinnostavuudessaan huippua, sisältäähän tärkein jakso 1960-luvun puolivälistä lähtien opiskelu- ja parhaimmat työvuoteni 

"Siihen aikaan kun Kalevi Sorsa Suomea myi" arvailtiin kyllä lounasseurueissa ja vierailuilla sitä, mitä kulisseissa oikein mahtoikaan tapahtua 

Mutta tästä kaikki selviää. Lähteissä on erityisen paljon avautuneiden Stasin arkistojen helmiä

Kyseessä on siis Suomen Sosialidemokraattisen Puolueen SDP:n päätös ottaa valta Suomessa liittoutumalla Kekkosen kanssa, mutta ajaa ulkopolitiikassa hänestä vasemmalta ohi ottamalla ulkopolitiikan lähtökohdaksi Moskovan "rauhanpolitiikka" ja YYA-sopimus eikä puolueettomuutta

Kekkonen puolestaan hyötyi SDP:sta valtakausiensa jatkon muodossa, poikkeuslaki ja 1978 presidentinvaali 

Helsingin Sanomain poliittinen linja

Keijo K. Kulha Sanasotaa ja sovittelua, Helsingin Sanomain poliittinen linja itsenäistymisestä talvisotaan (Helsingin Sanomat 1989) perustuu pääkirjoituksiin ja pääkirjoitusivujen artikkeleihin

HS oli hallitusvastuussa melkein yhtäjaksoisesti olleen Edistyspuolueen oikeiston äänenkannattaja sen merkittävimpien toimittajien, omistajan ja avustajien kuuluessa puoluejohtoon tai sen taustavaikuttajiin

Kirja on järkälemäinen, yli 400 kaksipalstaista sivua, ja siksi yksityiskohtainen Suomen poliittisen historian kuvaus kyseiseltä ajanjaksolta. Olisihan aineistoa voinut karsia reilusti ilman linjan kadottamista

Käsitellyt teemat ovat silti tavattoman kiinnostavia erityisesti Suomen ulkopolitiikan alkuaikoina: Kansain Liitto, Ahvenanmaa-kysymys tai reunavaltiopolitiikka:  mitä ne sisältivätkään. Huomaamatta tulevat esille myös Neuvostoliiton jatkuvasti tekemät rajaloukkaukset

Nyky-Venäjän historia

Mihail Zygar Putinin sisäpiiri, Nyky-Venäjän lyhyt historia (Otava 2015) avaa silmiä tarkemmin kuin yksikään aikaisemmin lukemani Putinin Venäjää kuvaava kirja. Vallassaolevien silovikkien ja valtaa tavoitteleveien liberaalien sisäiset ja keskinäiset juonittelut ja eliminoinnit ovat kuin toisintoa Venäjän historiasta ennen bolševikkivaltaa, josta perusesitys on S.F. Platonov Venäjän historia (Otava 1933), tai sen aikana. Päitäkin putoaa, muttei sentään Stalinin terrorin malliin. Salaliittoteoriat yleisiä, itse asiassa nyky-Venäjän ulkopolitiikan perusta

Kirjoittaja on toimittaja ja haastatellut keskeisiä roolihahmoja tai heidän lähipiiriään. Mitä suositeltavinta luettavaa jokaiselle ikään katsomatta

Suomen suunta

Jukka Valtasaari Myrskyn vuodet, Suomen suunta kylmän sodan jälkeen (Otava 2009) on kiinnostava kuvaus ulkoministeriön ja diplomaatin työskentelystä sekä Suomen ulkopolitiikasta oikeastaan koko itsenäisyytemme aikana kohokohtina ETYK-prosessi ja Suomen puheenjohtajuus EU:ssa 2009

Oppikirjastahan tämä kävi minulle, koska se sisältää lukuisia yksityiskohtia joiden läpikäynti muuttuu lopulta puuduttavaksi

Tietorikasta tarinointia, edelleenkin täysin ajankohtaista, mutta lukemiseen kannattaa varata aikaa

Euroopan rajalla 1700-2014

Alpo Rusi ETUPIIRIN OTE, Suomen valtapeli Euroopan rajalla 1700-2014 (Gummerus 2014) on yksityiskohdissaan rikas kirja, vaikka päälinjat ovat tunnetut: Venäjä vs. Ruotsi; Venäjä, Saksa, Suomi

Kirjan pääanti on 1970 jälkeisen ajan ulkopolitiikan taustoissa, usein hätkähdyttävissäkin.

Aivan niin selkärangattomana en aikaisemmin Mauno Koivistoa pitänyt kuin Rusi häntä käsittelee. Kalevi Sorsan ulkopolitiikan syväluotaus onkin kirjan parasta antia: siihen aikaan kun Sorsa Suomea myi

Lähdekirjana arvokas. Luin kaikki loppuviittauksetkin

Kekkosen K-rintama

Kauko Kare Tähän on tultu, Paasikiven linjalta K-rintamaan (Alea-kirja 1967) oli ilmestyttyään syksyn kohukirja. Opiskelun vuoksi ei vain ollut mahdollista käyttää aikaa siihen enkä myöhemminkään sitä lukenut, vaikka pari luennoilla kertomaani vakio kaskua perustui siihen (muiden kertomana). Mutta parempi myöhään kuin ei milloinkaan

Urho Kekkonen myötäilijöineen poliitikoissa, virkamiehissä, taiteilijoissa, tieteilijöissä, toimittajissa ja vuorineuvoksissa eli K-rintama saa huutia ulkopolitiikastaan, kantaa ottavasta räävittömästä taiteestaan ja asenteellisista historian tutkimuksistaan, puhumattakaan YLEn toiminnasta; ”nuoret radikaalit” tukevat vallassa olijoita kun muissa länsimaissa protestoidaan yleensä heitä vastaan; sosialidemokraattien johtokin kääntää takkinsa

YYA-Suomen Ehrnrooth

Riku Keski-Rauska Yksinäinen Ehrnrooth, Georg C. Ehrnrooth YYA-Suomen puristuksessa (Otava 2015) on hieno elämäkerta sodanjälkeisten poliitikkojemme toiseksi kiistellyimmästä Urho Kekkosen jälkeen. 

Georg C. leimattiin julkisesti YLEssä ja lehdistössä äärioikeistolaiseksi, vaikka kannatti eduskunnan vallan lisäämistä ja presidentin vallan kaventamista (nykyinen perustuslakimme vastaa Georg C:n esityksiä), vähemmistöjen perustuslaillista suojaa, sananvapautta ja kansalaisoikeuksia, ja neuvostovastaiseksi, kun hän kritisoi Kekkosen monopolisoimaa ulkopolitiikan hoitoa (vaikka ei asettanut hyviä naapuruussuhteita kyseenalaiseksi) ja vastusti Kekkosen uudelleenvalintaa poikkeuslailla.

Ristiriitainen persoona hän oli, mikä tulee kirjassa hyvin luonnehdituksi.

Mutta hänen syntinsä oli olla mielistelemättä Kekkosta ja Neuvostoliittoa ja olla tiukasti perustuslaillisella linjalla ja kertoa totuus liian aikaisin.

Kunnon maineenpalautusta hän ei koskaan saanut, vaikka hän oli ainoita poliitikkojamme, jonka ei tarvinnut kääntää takkiaan.

Kirja on yksityiskohdiltaan ja myös eri ajanjaksojen kokonaisarvioiden osalta harvinaisen mielenkiintoista luettavaa. Nehän eivät läheskään kaikki olleet mediassa oikein kuvattuina, etupäässä suoranaisesti vääristeltyinä. Lisäksi en ollut läheskään kaikkina vuosina seurannut poliittista teatteriamme yksityiskohtaisesti, koska olen ollut ulkomailla tai tehnyt 60 -100 tuntisia työviikkoja.