Unto Parvilahti, Berijan tarhat, Otava 1957, on yksi niistä kirjoista, joiden lukeminen jäi kesken lapsuudessa 12 - 13 vuotiaana, mutta joka on ollut lukulistallani ainakin vuodesta 1997 lähtien. Kirja oli aikansa sensaatio Suomessa, kertoohan Parvilahti (ent. Boman) kymmenvuotisen "työuransa" kokemuksistaan ja havainnoistaan Neuvostoliitossa 1945 - 1954 seikkaperäisesti.
Parvilahti oli yksi nk. leinonlistalaisista. Kommunisti Yrjö Leinon tultua sisäministeriksi kevättalvella 1945 Valtiollinen poliisi (Valpo) muuttui varsin nopeasti kommunistien hallitsemaksi. Liittoutuneiden (käytännössä Neuvostoliiton) valvontakomissio esitti Suomen hallitukselle listan henkilöistä, joita se vaati pidätettäviksi ja luovutettaviksi NL:on. Punainen Valpo suoritti pidätykset, Leino hyväksyi luovutukset ja valvontakomissio lennätti Moskovaan 11 Suomen kansalaista ja kahdeksan Suomessa Nansenin eli muukalaispassilla pysyvästi asuvaa.
Vasta tällä iällä luettuna kirja sisältää huomattavasti kertausta aikaisemmasta lukemastani, joka koskee eloonjäämistaistelua kuulusteluvankeudessa NL:ssa ja eri vankileireillä, orjatyöleireillä. Vakavuudestaan huolimatta kirjan monet yksityiskohdat ovat edelleenkin hauskaa luettavaa tämän päivän yhteiskunnallisen keskustelun perspektiivistä.
Esimerkkinä olkoon se, kuinka työnormit kyetään ylittämään, vaikka todellisuudessa niitä ei saavuteta lähellekään sataprosenttisesti; vertaa johtajien, erityisesti eläkejohtajien palkkiot, vaikka eläkeyhtiöt eivät saavutakaan niitä sijoitustuottoja, jotka ne saavuttaisivat seuraamalla puhtaasti passiivisesti maailmanlaajuisia sijoitusmarkkinoita.
SUOSITTELEN! Parvilahti on minusta hyvä kirjoittaja.
Vuoden 2004 laitoksessa on Erkki Vettenniemen artikkeli "Unto Bomanin salattu elämä" Parvilahdesta.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti