Sinivalkoinen saari

Jarmo Nieminen Santahamina, Sinivalkoinen saari (Maanpuolustuskorkeakoulu 2012) oli vuosi sitten joulunaluspäivien lukemistonani, mutta yhtä hyvin se soveltuu  joulun välipäiviksi. Varuskuntasaaren historia – sekä synkkä että valoisa puoli - on tavattoman mielenkiintoinen, monia yksityiskohtia en tiennyt lainkaan.

Sen mieleenpainuvin osa on kuitenkin Helsingin ilmapuolustuksen järjestelmällisyys viime sotien aikana, erityisesti helmikuun 1944 pommitusten aikana. Asiastahan on kaupunkilegendoja ja jokainen ilmapuolustuksessa mukana ollut taho tahtoo korostaa omaa rooliaan: ”me pelastimme Helsingin tuholta”.

Kokonaisuuden toiminnan kannalta tietysti kaikki osat ovat tärkeitä, mutta mistään muualta aikaisemmin lukemastani ei kokonaisuus ole selvinnyt minulle: radiotiedustelu nappaa lähtökomennot ennen pommikoneiden nousua jossakin Leningradin eteläpuolella, kuulohavainnot pitkin Suomenlahden rannikkoa lähestyvistä koneista, tutkahavainnot 15 – 20 km etäisyydeltä; torjuntahävittäjät, ilmavalvonta ja valonheitintoiminta kuulosuuntimineen, ilmatorjuntatykistö ja sulkutuli.

Myös saaren siviilielämän ja teollisen toiminnan kuvaus unohtuvat yleensä puhuttaessa Santahaminasta, mutta ei tässä kirjassa.

Oiva lahjakirja kaikille poliitikoille, jotka haluaisivat täyttää Santahaminan samanlaisella lasi- ja betoniarkkitehtuurilla kuin Helsingissä on tehty tällä vuosituhannella: Aurinkolahti, Arabianranta, Kalasatama, Jätkäsaari ja lukuisat muut pienemmät kohteet. Eläköön erilaisuus!