Päämajan jatkosodan
aikainen tiedotusosaston päällikkö Kalle Lehmus ”Tuntematon Mannerheim, Katkelmia sodan ja politiikan poluilta”
(Weilin & Göös 1967) ja ”Kolme
kriisiä” (WG 1971), joista jälkimmäinen lienee varsinaiset muistelmat,
olivat varsin nopeata joulun aluspäivien luettavaa. Luin ne rinnakkain siten
kuin kerrotut tapahtumat etenevät ajallisesti.
Ennen jatkosotaa Lehmus
oli sosialidemokraattisen puolueen järjestöpäällikkö, Tannerin oikeita käsiä
siis. 1940 hän oli perustamassa Suomen Aseveljien liittoa, mistä on
Mannerheim-kirjassa kuvaus, mutta joka lakkautettiin valvontakomission
vaatimuksesta 1945. 1950-luvulla hän oli suojeluskuntien pesänselvittäjä,
puolustusministeriön kansliapäällikkö ja puolustusministeri Rainer von Fieandtin virkamieshallituksessa.
Kirjojen suurin anti on niiden
sisältämä eurooppalainen ja osin maailmanlaajuinen perspektiivi jatkosodan tilanteisiin.
Mannerheim oli jo marraskuussa 1941 pessimistinen, että sota tullaan häviämään,
koska Neuvostoliiton valtiorakennelma ei ollut luhistunutkaan ja koska Saksa
joutui sotimaan NL:a suosivissa talviolosuhteissa. Suomen joukot olivat jo kuitenkin
lähestulkoon vallanneet puolustettavissa olevat kolmen kannaksen strategian
mukaiset asemansa Itä-Karjalassa.
Irrottautuminen sodasta,
ilman että Saksa miehittäisi Suomen, on kirjoissa kuvattu pääkriisi.
Ensimmäinen kriisi on
luonnollisesti jatkosotaan ajautuminen; minultakin asiaa ulkomaalaisille
selittäessäni on useasti unohtunut se, että Ruotsi oli myöntänyt
saksalaisjoukoille kauttakulkuoikeuden jo heinäkuun alussa 1940 (Suomi vasta syyskuun lopulla) ja Suomi
Neuvostoliitolle elokuussa 1940 vastoin Moskovan 1940 rauhansopimusta; välirauhanaikaisten NL:n suorittamien ilmatilamme ja aluevesiemme loukkauksien lukuisuudesta minulla ei aikaisemmin ollut tietoakaan.
Pikantti yksityiskohta on
Hitlerin vierailu Mannerheimin 75-juhlissa, josta salaa äänitetty Hitlerin ja
Mannerheimin keskustelu on kirjassa purettu tekstiksi siihen asti, kunnes
Lehmus määräsi lopettaa äänityksen; ääninauhahan löytyi pari vuotta sitten.
Myös Ruotsin
trapetsitaiteilu puolueettomuudestaan on kirjoissa vahvasti esillä; Ruotsin etu
oli sekä talvi- että jatkosodassa saada Suomi torjumaan Neuvostoliiton joukot,
mutta tekemään mahdollisimman nopea rauha, jotta se olisi välttynyt Saksan
miehitykseltä.
Lehmuksen kolmas kirja Talonpoika suurten šakkilaudalla,
Talvisodan dokumentteja (WG 1969)
sisältää muun muassa Tannerin salaiseksi julistetun puheen Sos.-Dem
puoluevaltuuston kokouksessa 7.4.1940, todellinen tilitys talvisodanaikaiselta
ulkoministeriltä!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti