Tammikuu 1918

Antti Tuuri Tammikuu 18 (Otava 2017) kertoo venäläisen varusväen aseistariisumisesta suojeluskuntien toimesta lähinnä Ylistarossa ja siihen johtaneista tapahtumista Etelä-Pohjanmaalla ylistarolaisen jääkärivärvärin ja aktivistin Ahto Sippolan näkökulmasta

Romaani on taattua Tuuria: kaaosta, huumoria, tuuria, epäonnea ja siksi nopealukuinen; jännitystä olisi ollut enemmän ellen olisi vuosi sitten lukenut asian historiasta laajemmin

Miksi ei kansandemokratiaa?

Osmo Jussila "Suomen tie 1944 - 1948, Miksi Suomesta ei tullut kansandemokratiaa" (WSOY 1990) on ehdottoman lukemisen arvoinen, vaikka kuinka moneen kertaan tahansa olisi lukenut Vaaran Vuosista, Zhdanovin johtaman valvontakomission yrittäessä tehdä Suomesta "demokratiaa", missä Stalinin sotajoukot eivät onnistuneet.

Kirja sisältää niin monia mielenkiintoisia yksityiskohtia sodanjälkeisestä politiikastamme, että lukiessa se tuntuu lähes jännitysromaanilta, vaikka loppuratkaisu on koko ajan tiedossa. Esimerkiksi minulle oli yllätys kolmen suurimman puolueen - SKP/SKDL, SDP ja Maalaisliitto - radikaali julistus vuoden 1945 eduskuntavaalien jälkeen: fasismi juurittava maasta, jota varten oli luovuttava virkamiesten erottamattomuudesta, ja suurpääoma oli sosialisoitava.

Sosialisointikomitea oli kyllä tuttu, mutta se, että vanha myöntyväisyyspoliitikko Paasikivikin pääministerinä antoi sen asettamiselle siunauksensa, kuvastaa ajan henkeä. Yllätys oli sen sijaan se, että Eduskunnassa nimenomaan SDP ehti ajamaan sosialisointien toteuttamista ennen SKP/SKDL:ä - olihan Iso-Britanniassakin sosialisoitu laajalti työväenpuolueen toimesta. Virkamiesten erottamattomuudesta luopuminen sentään tyssäsi presidentti Paasikiveen (ja Ståhlbergiin), vaikka Mauno Pekkalan hallitus sitä esittikin.

Puhdistettaviksi "fasisteiksi" SKP:n "joukkoliikkeet" luokittelivat entisten suojeluskuntalaisten lisäksi sekä ns. valkoisen että Tannerin sosialidemokraattisen Suomen pikkuvirkamiehiä: poliiseja, opettajia, pappeja, kunnanvaltuutettuja jms. "Joukkoliike" huipentui SKP:n järjestämään mielenosoitukseen eduskuntatalon edessä 7. kesäkuuta 1946, johon osallistui tuhansia (arviot 7000:sta aina 30 000:een).

Katkelmia sodan ja politiikan poluilta

Päämajan jatkosodan aikainen tiedotusosaston päällikkö Kalle Lehmus ”Tuntematon Mannerheim, Katkelmia sodan ja politiikan poluilta” (Weilin & Göös 1967) ja ”Kolme kriisiä” (WG 1971), joista jälkimmäinen lienee varsinaiset muistelmat, olivat varsin nopeata joulun aluspäivien luettavaa. Luin ne rinnakkain siten kuin kerrotut tapahtumat etenevät ajallisesti.

Ennen jatkosotaa Lehmus oli sosialidemokraattisen puolueen järjestöpäällikkö, Tannerin oikeita käsiä siis. 1940 hän oli perustamassa Suomen Aseveljien liittoa, mistä on Mannerheim-kirjassa kuvaus, mutta joka lakkautettiin valvontakomission vaatimuksesta 1945. 1950-luvulla hän oli suojeluskuntien pesänselvittäjä, puolustusministeriön kansliapäällikkö ja puolustusministeri Rainer von Fieandtin virkamieshallituksessa.

Kirjojen suurin anti on niiden sisältämä eurooppalainen ja osin maailmanlaajuinen perspektiivi jatkosodan tilanteisiin. Mannerheim oli jo marraskuussa 1941 pessimistinen, että sota tullaan häviämään, koska Neuvostoliiton valtiorakennelma ei ollut luhistunutkaan ja koska Saksa joutui sotimaan NL:a suosivissa talviolosuhteissa.  Suomen joukot olivat jo kuitenkin lähestulkoon vallanneet puolustettavissa olevat kolmen kannaksen strategian mukaiset asemansa Itä-Karjalassa.

Irrottautuminen sodasta, ilman että Saksa miehittäisi Suomen, on kirjoissa kuvattu pääkriisi.

Ensimmäinen kriisi on luonnollisesti jatkosotaan ajautuminen; minultakin asiaa ulkomaalaisille selittäessäni on useasti unohtunut se, että Ruotsi oli myöntänyt saksalaisjoukoille kauttakulkuoikeuden jo heinäkuun alussa 1940 (Suomi vasta syyskuun lopulla) ja Suomi Neuvostoliitolle elokuussa 1940 vastoin Moskovan 1940 rauhansopimusta; välirauhanaikaisten NL:n suorittamien ilmatilamme ja aluevesiemme loukkauksien lukuisuudesta minulla ei aikaisemmin ollut tietoakaan.

Pikantti yksityiskohta on Hitlerin vierailu Mannerheimin 75-juhlissa, josta salaa äänitetty Hitlerin ja Mannerheimin keskustelu on kirjassa purettu tekstiksi siihen asti, kunnes Lehmus määräsi lopettaa äänityksen; ääninauhahan löytyi pari vuotta sitten.

Myös Ruotsin trapetsitaiteilu puolueettomuudestaan on kirjoissa vahvasti esillä; Ruotsin etu oli sekä talvi- että jatkosodassa saada Suomi torjumaan Neuvostoliiton joukot, mutta tekemään mahdollisimman nopea rauha, jotta se olisi välttynyt Saksan miehitykseltä.

Lehmuksen kolmas kirja Talonpoika suurten šakkilaudalla, Talvisodan dokumentteja (WG 1969) sisältää muun muassa Tannerin salaiseksi julistetun puheen Sos.-Dem puoluevaltuuston kokouksessa 7.4.1940, todellinen tilitys talvisodanaikaiselta ulkoministeriltä!