torstai 27. helmikuuta 2014

Miksi ei kansandemokratiaa?

Osmo Jussila "Suomen tie 1944 - 1948, Miksi Suomesta ei tullut kansandemokratiaa" (WSOY 1990) on ehdottoman lukemisen arvoinen, vaikka kuinka moneen kertaan tahansa olisi lukenut Vaaran Vuosista, Zhdanovin johtaman valvontakomission yrittäessä tehdä Suomesta "demokratiaa", missä Stalinin sotajoukot eivät onnistuneet.

Kirja sisältää niin monia mielenkiintoisia yksityiskohtia sodanjälkeisestä politiikastamme, että lukiessa se tuntuu lähes jännitysromaanilta, vaikka loppuratkaisu on koko ajan tiedossa. Esimerkiksi minulle oli yllätys kolmen suurimman puolueen - SKP/SKDL, SDP ja Maalaisliitto - radikaali julistus vuoden 1945 eduskuntavaalien jälkeen: fasismi juurittava maasta, jota varten oli luovuttava virkamiesten erottamattomuudesta, ja suurpääoma oli sosialisoitava.

Sosialisointikomitea oli kyllä tuttu, mutta se, että vanha myöntyväisyyspoliitikko Paasikivikin pääministerinä antoi sen asettamiselle siunauksensa, kuvastaa ajan henkeä. Yllätys oli sen sijaan se, että Eduskunnassa nimenomaan SDP ehti ajamaan sosialisointien toteuttamista ennen SKP/SKDL:ä - olihan Iso-Britanniassakin sosialisoitu laajalti työväenpuolueen toimesta. Virkamiesten erottamattomuudesta luopuminen sentään tyssäsi presidentti Paasikiveen (ja Ståhlbergiin), vaikka Mauno Pekkalan hallitus sitä esittikin.

Puhdistettaviksi "fasisteiksi" SKP:n "joukkoliikkeet" luokittelivat entisten suojeluskuntalaisten lisäksi sekä ns. valkoisen että Tannerin sosialidemokraattisen Suomen pikkuvirkamiehiä: poliiseja, opettajia, pappeja, kunnanvaltuutettuja jms. "Joukkoliike" huipentui SKP:n järjestämään mielenosoitukseen eduskuntatalon edessä 7. kesäkuuta 1946, johon osallistui tuhansia (arviot 7000:sta aina 30 000:een).

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti