tiistai 28. kesäkuuta 2016

Diktaattorien varjossa

Seikko Eskola Demokratia diktaattorien varjossa, Suomen vaikea 1940-luku eurooppalaisin silmin (Atena 2014) on merkittävä tutkimus sveitsiläisen laatulehden Neue Zürcher Zeitungin (NZZ) Suomea koskevista uutisoinneista ja analyyseista pääasiassa tri Max Mehlemin toimesta, joka toimi lehden kirjeenvaihtajana Helsingissä ja myöhemmin Tukholmassa.

Mehlem hallitsi ruotsin ja hänellä oli läheiset suhteet Fagerholmiin ja ruotsalaisen kansanpuolueen poliitikkoihin. Siksi hänen tietonsa olivat erinomaiset, vaikka häntä luonnollisesti koski sama sensuuri kuin kotimaisia toimittajiakin.

NZZ on kirjoittanut Suomesta tavattoman paljon ja näkyvästi, usein etusivullaan. Toisin kuin opettajana esiintynyt tuon ajan Ruotsin lehdistö NZZ pysyi viileän analyyttisena. Sen antama kuva saksankielisessä Sveitsissä oli kirjoittajan mukaan Suomelle suureksi eduksi.

Kirja tarjoisi minulle uusia näkökulmia tuntemiini tapahtumiin ja lisäksi oli oiva kyseisen ajan historiamme kertaus jatkosodasta Helsingin olympialaisiin ja viimeiseen sotakorvaustoimitukseen.

Kannattaa ehdottomasti lukea. Seikko Eskola on Tampereen yliopiston historian professori emeritus.

perjantai 17. kesäkuuta 2016

Suomalaista suhdetoimintaa (!)

Heikki Saari Kotiryssät, Suomalaista suhdetoimintaa neuvostoaikaan (Minerva 2014) on ilmiötä mieluummin kaunisteleva kuin kritikoiva, koska kirja rakentuu pääasiassa ensimmäisen poliittisten broilereiden sukupolven haastatteluihin. Alkujohdannoksi ja siteeksi tekijä lainaa ilmiöstä myös aikaisemmin kirjoitettua. Sen takia kirja tarjoaa vähän uutta. Ehkä eniten sen suhteen, kuinka pienissä asioissa ja kuinka tavattoman alhaisella poliittisen hierarkian tasolla ”Moskovan mielipide” piti varmistaa.

torstai 9. kesäkuuta 2016

Vaaran vuodet 1991-1995

Iiro Viinanen & Kalle Heiskanen Vaaran vuodet 1991 – 1995, Muistelmia ja päiväkirjamerkintöjä (Paasilinna 2014) herätti ilmestyessään jonkin verran huomiota, mutta ei läheskään ansaitsemaansa. Päiväkirjamerkinnät koskevat aikaa 1.1.1993 – 29.4.1995 eli Ahon hallituksen viimeiset 2 v ja 4 kk. Ahon hallituksen alku kuin Holkerin hallituksen loppu ovat muistelmien varassa

Insinööri Viinanen, entinen pk-yrittäjä, repi aidon poliitikon (hyväntekijän) tavoin kokoomuksen eduskuntaryhmän johtajana yhdessä sosialidemokraattisen toverinsa Pia Hämäläisen kanssa Holkerin hallituksen viimeisen budjetin auki joulun alla 1990, oli Ahon hallituksen valtiovarainministeri kuin vuoden verran Lipposen I:ssä, jonka jälkeen korotutti itsensä Vakuutusyhtiö Pohjolan pääjohtajaksi. Kalle Heiskanen on tunnettu talous- ja päätoimittaja

Kirja on täynnä kepun ministerien, erityisesti Pekkarisen välistävetoja. Myös oman puolueen ministerit ja kansanedustajat luokitellaan kuten muidenkin puolueiden edustajat: "kakaroita, mitätöntä porukkaa; onneksi kansa ei tiedä millä porukalla maata hallitaan"; Kimmo Sasi on Viinasen superkakara

Erityisesti Salolaisen päättämättömyys kokoomuksen puheenjohtajana ja peli valtiovarainministeriään vastaan on jatkuva kritiikin lähde kuten Salolaisen jatkuva itsekehu, mutta yllättävintä minulle oli Viinasen arvio Salolaisen heikosta ammattitaidosta ja aikaansaannoksista EU-asioissakin: "miten (Salolainen) voi selviytyä julkisuudesta tietämättä maan asioista mitään"

Talouspoliittisen koreografian kannalta merkittävintä on mielestäni se, miksi hallitus ajoi itsensä jatkuvasti ammattiyhdistysliikkeen ansaan: halutakseen mainetta ja kunniaa ja valtaa pääministeri Aho halusi jatkuvasti neuvotella ay-johdon kanssa ja usko sen kykyyn tehdä rakenneuudistuksia siitäkin huolimatta että ay-johto jatkuvasti petti etukäteissopimukset: vaikka Suomen Pankista paperiliiton Antero Mäki ja metalliliiton Per-Erik Lundh lähtivät kaulakkain marraskuussa 1991 Sorsan sopimuksen hyväksyneinä ja vaikka SAK:n puheenjohtaja Lauri Ihalainen vakuutti vievänsä Sorsan paketin läpi järjestön valtuustossa, omiensa keskuudessa he pehmoilivat

"Onnetonta porukkaa koko järjestöväki": "kahinoita, kähmintää, kieroilua"

Lukukokemuksena kirja on verraton, mutta hidaslukuinen, koska päiväkirjamerkintöjen nippelitietoa on luonnollisesti enemmän kuin runsaasti

Jokaisen kannattaa vähintäänkin lukea vuonna 2014 kirjoitettu kirjan jälkikirjoitus, Yleislakko olisi tarvittu: kuinka samankaltaiseen tilaan kuin 1991-1995 Suomi oli jälleen joutunutkaan