Kamppailu ulkopoliittisesta johtajuudesta

Alpo Rusi Vasemmalta ohi, Kamppailu Suomen ulkopoliittisesta johtajuudesta rautaesiripun varjossa 1945-1990 (Gummerus 2007) vaatii lukijalta sitkeyttä, mutta tulos palkitsee

Kyseessä on järkäle, vanhanajan saksalainen habilitaatioväitöskirja; myös useat loppuviitteet sisältävät mielenkiintoisia tietoja 

Kirja on kiinnostavuudessaan huippua, sisältäähän tärkein jakso 1960-luvun puolivälistä lähtien opiskelu- ja parhaimmat työvuoteni 

"Siihen aikaan kun Kalevi Sorsa Suomea myi" arvailtiin kyllä lounasseurueissa ja vierailuilla sitä, mitä kulisseissa oikein mahtoikaan tapahtua 

Mutta tästä kaikki selviää. Lähteissä on erityisen paljon avautuneiden Stasin arkistojen helmiä

Kyseessä on siis Suomen Sosialidemokraattisen Puolueen SDP:n päätös ottaa valta Suomessa liittoutumalla Kekkosen kanssa, mutta ajaa ulkopolitiikassa hänestä vasemmalta ohi ottamalla ulkopolitiikan lähtökohdaksi Moskovan "rauhanpolitiikka" ja YYA-sopimus eikä puolueettomuutta

Kekkonen puolestaan hyötyi SDP:sta valtakausiensa jatkon muodossa, poikkeuslaki ja 1978 presidentinvaali 

Alpo Rusi -vakoilukohu

Jarmo Korhonen - Alpo Rusi Kremlin jalanjäljet, Suomettuminen ja vuoden 2002 vakoilukohun tausta (Docendo 2017) on tavattoman tärkeä kirja, mutta ei helppolukuisin. Se vaatii jatkuvaa hereillä oloa lukuisten yksityiskohtien kanssa

Kirja on selonteko siitä, kuinka poliittisen valtaeliitin (Kreml) kannalta hankala arvostelija mustamaalataan ja sotketaan rikokseen Venäjän Federaation sisäisen turvallisuuden viraston FSB:n kompromat-ohjekirjan mukaisesti (jalanjäljet) koko valtakoneiston voimalla

Suomen FSB on Suojelupoliisi (Supo), jolla oli tukenaan neljäs valtiomahti, TV-uutiset ja lehdistö

Kyse on siis Supon yrityksestä tehdä Alpo Rusista vakooja. Hänen veljensä Jukka Rusi oli tunnustanut kantaneensa DDR:n lähetystön saunalle materiaalia, jossa ne oli kopioitu. Papereiden joukossa oli myös ulkoministeriön salaiseksi luokittelemia muistioita, Elinkeinoelämän valtuuskunnan EVA:n esitteitä ja muuta yleistä Suomesta, quatsch (roinaa) saksalaisten kannalta. Supo niputti veljekset yhteen, vaikka saksalaiset virkamiehet todistivat valaehtoisesti kuulustelussa, että tapaus ei koske Alpo Rusia

Alpo Rusi oli avustanut Martti Ahtisaarta ulkopoliittisissa kysymyksissä hänen asettuessa tavoittelemaan 1993 Sdp:n ehdokkuutta tammikuun 1994 tasavallan presidentin vaalissa sekä toiminut myöhemmin avustajana tasavallan presidentti Ahtisaaren kansliassa

Ulkokehälle työnnetty Sdp:n vasen laita, tuttu jo Zavidovo-vuodon ja Ei-EEC –kampanjan ajoilta, iski Kalevi Sorsan johdolla ja sai ensi voittonaan Ahtisaaren luopumaan tavoittelemasta toista presidenttikautta

Supo informoi ulkoministeriötä (UM) jo 1998, että Alpo Rusi on vakoiluepäilyjen kohteena, mikä levisi UM:ssä. Myös tasavallan presidentti Ahtisaari (sd.) tuli asiasta tietoiseksi. Supo vuoti asian myös luottotoimittajilleen ja poliittiselle johdolle, mutta sen paremmin UM kuin Supo ei informoinut itse Alpo Rusia. Esitutkintakin aloitettiin paljon myöhemmin kuin vuodot

Supon poliittisesti nimetty päällikkö Seppo Nevala (sd.), tasavallan presidentti (sd.), pääministeri (sd.) ja ulkoministeri (sd.) kokivat tarvetta peitellä oman joukkionsa maanpetoksellinen toiminta jo Zavidovo-vuodosta lähtien, mutta myös näytöntarvetta; Supohan oli epäonnistunut vastavakoilussaan täydellisesti ja KGB:n tiedustelumiesten vastavakoilu oli lopetettukin tasavallan presidentti Mauno Koiviston (sd.) toimesta

Nevalan jatkuva julkinen esiintyminen Rusi-tapauksen tiimoilta TV-uutisissa, itsenäisyyspäivän vastaanotolla ja lehtien palstoilla herätti kyllä kummastusta: kuinka suuri rysä Supolla oikein onkaan, koska tasavallan poliitikot ja virkamiesjohto suorastaan leuhkivat kotiryssäkontakteillaan. Supo pitkitti esitutkintaa ja vielä tappionsa ja saamiensa nuhteiden jälkeenkin jatkoi julkista selittelyä

Ne johtivat Alpo Rusin nostamaan kunnianloukkauskanne Suomen valtiota vastaan, voittaen sekä käräjäoikeudessa että hovioikeudessa

Tästä kirjasta olisi vielä tehtävä varsinainen kansanpainos

SDP:n vallan vakauttaja

Jukka Seppinen Kalevi Sorsa, SDP:n vallan vakauttaja (Edita 2008) on täysin keskeneräinen viimeistelyltään, vastaten tyypillisiä lisensiaattitutkimusten resuversioita 1970- ja 1980-luvuilla. Toistoa on aivan liikaa. Tai ehkä kirja on tarkoitettu lukijalle joka lukee sitä sieltä täältä, vähän lopusta ja taas alkupuolelta

Mutta se sisältää yksityiskohtaisen poliittisen historian ajalta, jolloin itse olin työelämässä ja jolloin kiireiden tai ulkomailla oleskelun vuoksi en seurannut kaikkia puoluepolitiikan käänteitä kovinkaan tarkasti. Siksi jaksoin lukea sen siltä osin kuin teksti poikkesi Koivisto-kirjasta

Sorsan ensimmäiset KGB-kontaktit olivat jo 1955. Palattuaan OECD:sta Suomeen opetusministeriön virkamieheksi kontaktit jatkuivat. Sorsa ei siis ollut mikään sattuman korppi, kun hänet valittiin SDP:n puoluesihteeriksi 1969, vaan KGB:n sertifioima

Kylmän sodan toisinto

Markku Salomaa: Kylmän toinen erä (Docendo 2015) sisältää jämäkkää tekstiä kylmästä sodasta (ensimmäinen erä) ja sen uusinnasta Putinin porukan toimesta: Krimin valloitus ja Itä-Ukrainan sota

Tekijä dokumentoi, kuinka ulkoministeriömme on jatkuvasti ollut täysin pihalla, mutta erityisesti sosialidemokraattien vallattua sen johtopaikat Sorsan ajettua Kekkosestakin vasemmalta ohi; niillä muun muassa omat kiintiöt sekä rekrytointeja karriääridiplomaattien ulkopuolelta; tuloksena raportit jotka sisältävät saman kuin sanomalehdet.

Toinen syy ulkoministeriömme amatöörimaiseen askarteluun on ollut se, että Suomi ainoana maana ei pannut toimeen KGB:n ja DDR:n Stasin kanssa yhteistoiminnassa olleiden virkakieltoa eli lustraatiota kommunistisen järjestelmän romahtamisen jälkeen. Helsingin yliopistonkin tutkimuksen taso nousisi, jos se lopettaisi taistolaisjohtoisen Aleksanteri-Instituutin

Kirjan mukaan puolustuskykymme on ajettu alas, halvin ratkaisu sen nostamiseksi olisi liittyä NATOon tai tehdä USA:n kanssa kahdenkeskinen turvaratkaisu

Salomaa on valtiotieteiden tohtori, sotahistorioitsija ja entinen (pää)toimittaja

Venäjä, Venäjä, Venäjä ...

Euroopan rajalla 1700-2014

Alpo Rusi ETUPIIRIN OTE, Suomen valtapeli Euroopan rajalla 1700-2014 (Gummerus 2014) on yksityiskohdissaan rikas kirja, vaikka päälinjat ovat tunnetut: Venäjä vs. Ruotsi; Venäjä, Saksa, Suomi

Kirjan pääanti on 1970 jälkeisen ajan ulkopolitiikan taustoissa, usein hätkähdyttävissäkin.

Aivan niin selkärangattomana en aikaisemmin Mauno Koivistoa pitänyt kuin Rusi häntä käsittelee. Kalevi Sorsan ulkopolitiikan syväluotaus onkin kirjan parasta antia: siihen aikaan kun Sorsa Suomea myi

Lähdekirjana arvokas. Luin kaikki loppuviittauksetkin

Vaaran vuodet 1991-1995

Iiro Viinanen & Kalle Heiskanen Vaaran vuodet 1991 – 1995, Muistelmia ja päiväkirjamerkintöjä (Paasilinna 2014) herätti ilmestyessään jonkin verran huomiota, mutta ei läheskään ansaitsemaansa. Päiväkirjamerkinnät koskevat aikaa 1.1.1993 – 29.4.1995 eli Ahon hallituksen viimeiset 2 v ja 4 kk. Ahon hallituksen alku kuin Holkerin hallituksen loppu ovat muistelmien varassa

Insinööri Viinanen, entinen pk-yrittäjä, repi aidon poliitikon (hyväntekijän) tavoin kokoomuksen eduskuntaryhmän johtajana yhdessä sosialidemokraattisen toverinsa Pia Hämäläisen kanssa Holkerin hallituksen viimeisen budjetin auki joulun alla 1990, oli Ahon hallituksen valtiovarainministeri kuin vuoden verran Lipposen I:ssä, jonka jälkeen korotutti itsensä Vakuutusyhtiö Pohjolan pääjohtajaksi. Kalle Heiskanen on tunnettu talous- ja päätoimittaja

Kirja on täynnä kepun ministerien, erityisesti Pekkarisen välistävetoja. Myös oman puolueen ministerit ja kansanedustajat luokitellaan kuten muidenkin puolueiden edustajat: "kakaroita, mitätöntä porukkaa; onneksi kansa ei tiedä millä porukalla maata hallitaan"; Kimmo Sasi on Viinasen superkakara

Erityisesti Salolaisen päättämättömyys kokoomuksen puheenjohtajana ja peli valtiovarainministeriään vastaan on jatkuva kritiikin lähde kuten Salolaisen jatkuva itsekehu, mutta yllättävintä minulle oli Viinasen arvio Salolaisen heikosta ammattitaidosta ja aikaansaannoksista EU-asioissakin: "miten (Salolainen) voi selviytyä julkisuudesta tietämättä maan asioista mitään"

Talouspoliittisen koreografian kannalta merkittävintä on mielestäni se, miksi hallitus ajoi itsensä jatkuvasti ammattiyhdistysliikkeen ansaan: halutakseen mainetta ja kunniaa ja valtaa pääministeri Aho halusi jatkuvasti neuvotella ay-johdon kanssa ja usko sen kykyyn tehdä rakenneuudistuksia siitäkin huolimatta että ay-johto jatkuvasti petti etukäteissopimukset: vaikka Suomen Pankista paperiliiton Antero Mäki ja metalliliiton Per-Erik Lundh lähtivät kaulakkain marraskuussa 1991 Sorsan sopimuksen hyväksyneinä ja vaikka SAK:n puheenjohtaja Lauri Ihalainen vakuutti vievänsä Sorsan paketin läpi järjestön valtuustossa, omiensa keskuudessa he pehmoilivat

"Onnetonta porukkaa koko järjestöväki": "kahinoita, kähmintää, kieroilua"

Lukukokemuksena kirja on verraton, mutta hidaslukuinen, koska päiväkirjamerkintöjen nippelitietoa on luonnollisesti enemmän kuin runsaasti

Jokaisen kannattaa vähintäänkin lukea vuonna 2014 kirjoitettu kirjan jälkikirjoitus, Yleislakko olisi tarvittu: kuinka samankaltaiseen tilaan kuin 1991-1995 Suomi oli jälleen joutunutkaan