Kamppailu ulkopoliittisesta johtajuudesta

Alpo Rusi Vasemmalta ohi, Kamppailu Suomen ulkopoliittisesta johtajuudesta rautaesiripun varjossa 1945-1990 (Gummerus 2007) vaatii lukijalta sitkeyttä, mutta tulos palkitsee

Kyseessä on järkäle, vanhanajan saksalainen habilitaatioväitöskirja; myös useat loppuviitteet sisältävät mielenkiintoisia tietoja 

Kirja on kiinnostavuudessaan huippua, sisältäähän tärkein jakso 1960-luvun puolivälistä lähtien opiskelu- ja parhaimmat työvuoteni 

"Siihen aikaan kun Kalevi Sorsa Suomea myi" arvailtiin kyllä lounasseurueissa ja vierailuilla sitä, mitä kulisseissa oikein mahtoikaan tapahtua 

Mutta tästä kaikki selviää. Lähteissä on erityisen paljon avautuneiden Stasin arkistojen helmiä

Kyseessä on siis Suomen Sosialidemokraattisen Puolueen SDP:n päätös ottaa valta Suomessa liittoutumalla Kekkosen kanssa, mutta ajaa ulkopolitiikassa hänestä vasemmalta ohi ottamalla ulkopolitiikan lähtökohdaksi Moskovan "rauhanpolitiikka" ja YYA-sopimus eikä puolueettomuutta

Kekkonen puolestaan hyötyi SDP:sta valtakausiensa jatkon muodossa, poikkeuslaki ja 1978 presidentinvaali 

Koiviston poliittinen ura

Jukka Seppinen Koiviston aika, Mauno Koiviston poliittinen ura (Auditorium 2015) pohjautuu perusvireeltään Cambridgessa avautuneisiin Mitrokhin-arkiston merkintöihin Koiviston ja KGB-miesten tapaamisista, joita Suopon ja Supon merkinnät täydentävät. Ne alkavat maaliskuussa 1966 ja jatkuvat Koiviston presidenttikausien loppuun

Koivisto oli siten KGB:n ohjauksessa koko poliittisen uransa aikana. Ei ihme että suomalaisena joutui häpeämään hänen kannanottojaan Viron uuden vapaustaistelun aikana 1989 – 1991

Sama koski Koiviston saamattomuutta Suomen viemisessä Euroopan neuvoston jäseneksi

Presidenttinä Koivisto myös lopetti Supon kohdistaman vastatiedustelun KGB:n toimintaan Suomessa ja nimitti ulkoministeriöön sivurekrytointeina sosialidemokraattien jäsenkirjan perusteella Suomen yksipuolista aseistariisuntaa kannattaneita korkeisiin virkamiesasemiin

Kirjassa on lukemista häiritsevää toistoa, mutta muutoin puoleensa vetävä

Kylmän sodan toisinto

Markku Salomaa: Kylmän toinen erä (Docendo 2015) sisältää jämäkkää tekstiä kylmästä sodasta (ensimmäinen erä) ja sen uusinnasta Putinin porukan toimesta: Krimin valloitus ja Itä-Ukrainan sota

Tekijä dokumentoi, kuinka ulkoministeriömme on jatkuvasti ollut täysin pihalla, mutta erityisesti sosialidemokraattien vallattua sen johtopaikat Sorsan ajettua Kekkosestakin vasemmalta ohi; niillä muun muassa omat kiintiöt sekä rekrytointeja karriääridiplomaattien ulkopuolelta; tuloksena raportit jotka sisältävät saman kuin sanomalehdet.

Toinen syy ulkoministeriömme amatöörimaiseen askarteluun on ollut se, että Suomi ainoana maana ei pannut toimeen KGB:n ja DDR:n Stasin kanssa yhteistoiminnassa olleiden virkakieltoa eli lustraatiota kommunistisen järjestelmän romahtamisen jälkeen. Helsingin yliopistonkin tutkimuksen taso nousisi, jos se lopettaisi taistolaisjohtoisen Aleksanteri-Instituutin

Kirjan mukaan puolustuskykymme on ajettu alas, halvin ratkaisu sen nostamiseksi olisi liittyä NATOon tai tehdä USA:n kanssa kahdenkeskinen turvaratkaisu

Salomaa on valtiotieteiden tohtori, sotahistorioitsija ja entinen (pää)toimittaja

Venäjä, Venäjä, Venäjä ...

Kekkonen kolmannelle

Kauko Kare Tähän on tultu II; Paasikiven linjalta Kekkosen kolmanteen (Alea-kirja 1969) jatkaa Kekkosen ja K-linjan kritiikkiä siitä, mihin I-osa (1967) päätyi eli Kekkosen kolmas presidenttikausi: vaalitaistelu ja ensimmäinen vuosi Vanhan valtauksineen.

Suomettumista ei vielä terminä esiinny, mutta kaikille rintamille se on syöpynyt Moskovan kauko-ohjauksessa: sosialidemokraattien pääpuoluekin alkaa noudattaa simoslaisten politiikkaa, Kekkosen valinnassa kolmannelle kaudelle erityisesti; samoin monissa kysymyksissä kokoomus Juha Rihtniemen vetämänä väistää ottamatta kantaa Kekkosen kohelluksiin; Koiviston hallituksen niljakas suhtautuminen Tšekkoslovakian miehitykseen 1968; puhumattakaan radio/TV:n eli YLEn vallankumouksellisuudesta ja tutkimusihteeri Paavo Lipposen löytämästä porvarillisesta hegemoniasta virkamiehistössä, kulttuurissa, jne

Kirjassa on voimakas farssin tuntu, mutta se pohjautuu Karen dokumentoimiin tosiasioihin. Monet yksityiskohdat olivat minulle uusia, koska kesällä 1968 lähdin vaihto-opiskelijaksi USA:han

Kerrassaan herkullista luettavaa

Kekkosen K-rintama

Kauko Kare Tähän on tultu, Paasikiven linjalta K-rintamaan (Alea-kirja 1967) oli ilmestyttyään syksyn kohukirja. Opiskelun vuoksi ei vain ollut mahdollista käyttää aikaa siihen enkä myöhemminkään sitä lukenut, vaikka pari luennoilla kertomaani vakio kaskua perustui siihen (muiden kertomana). Mutta parempi myöhään kuin ei milloinkaan

Urho Kekkonen myötäilijöineen poliitikoissa, virkamiehissä, taiteilijoissa, tieteilijöissä, toimittajissa ja vuorineuvoksissa eli K-rintama saa huutia ulkopolitiikastaan, kantaa ottavasta räävittömästä taiteestaan ja asenteellisista historian tutkimuksistaan, puhumattakaan YLEn toiminnasta; ”nuoret radikaalit” tukevat vallassa olijoita kun muissa länsimaissa protestoidaan yleensä heitä vastaan; sosialidemokraattien johtokin kääntää takkinsa