Alpo Rusi -vakoilukohu

Jarmo Korhonen - Alpo Rusi Kremlin jalanjäljet, Suomettuminen ja vuoden 2002 vakoilukohun tausta (Docendo 2017) on tavattoman tärkeä kirja, mutta ei helppolukuisin. Se vaatii jatkuvaa hereillä oloa lukuisten yksityiskohtien kanssa

Kirja on selonteko siitä, kuinka poliittisen valtaeliitin (Kreml) kannalta hankala arvostelija mustamaalataan ja sotketaan rikokseen Venäjän Federaation sisäisen turvallisuuden viraston FSB:n kompromat-ohjekirjan mukaisesti (jalanjäljet) koko valtakoneiston voimalla

Suomen FSB on Suojelupoliisi (Supo), jolla oli tukenaan neljäs valtiomahti, TV-uutiset ja lehdistö

Kyse on siis Supon yrityksestä tehdä Alpo Rusista vakooja. Hänen veljensä Jukka Rusi oli tunnustanut kantaneensa DDR:n lähetystön saunalle materiaalia, jossa ne oli kopioitu. Papereiden joukossa oli myös ulkoministeriön salaiseksi luokittelemia muistioita, Elinkeinoelämän valtuuskunnan EVA:n esitteitä ja muuta yleistä Suomesta, quatsch (roinaa) saksalaisten kannalta. Supo niputti veljekset yhteen, vaikka saksalaiset virkamiehet todistivat valaehtoisesti kuulustelussa, että tapaus ei koske Alpo Rusia

Alpo Rusi oli avustanut Martti Ahtisaarta ulkopoliittisissa kysymyksissä hänen asettuessa tavoittelemaan 1993 Sdp:n ehdokkuutta tammikuun 1994 tasavallan presidentin vaalissa sekä toiminut myöhemmin avustajana tasavallan presidentti Ahtisaaren kansliassa

Ulkokehälle työnnetty Sdp:n vasen laita, tuttu jo Zavidovo-vuodon ja Ei-EEC –kampanjan ajoilta, iski Kalevi Sorsan johdolla ja sai ensi voittonaan Ahtisaaren luopumaan tavoittelemasta toista presidenttikautta

Supo informoi ulkoministeriötä (UM) jo 1998, että Alpo Rusi on vakoiluepäilyjen kohteena, mikä levisi UM:ssä. Myös tasavallan presidentti Ahtisaari (sd.) tuli asiasta tietoiseksi. Supo vuoti asian myös luottotoimittajilleen ja poliittiselle johdolle, mutta sen paremmin UM kuin Supo ei informoinut itse Alpo Rusia. Esitutkintakin aloitettiin paljon myöhemmin kuin vuodot

Supon poliittisesti nimetty päällikkö Seppo Nevala (sd.), tasavallan presidentti (sd.), pääministeri (sd.) ja ulkoministeri (sd.) kokivat tarvetta peitellä oman joukkionsa maanpetoksellinen toiminta jo Zavidovo-vuodosta lähtien, mutta myös näytöntarvetta; Supohan oli epäonnistunut vastavakoilussaan täydellisesti ja KGB:n tiedustelumiesten vastavakoilu oli lopetettukin tasavallan presidentti Mauno Koiviston (sd.) toimesta

Nevalan jatkuva julkinen esiintyminen Rusi-tapauksen tiimoilta TV-uutisissa, itsenäisyyspäivän vastaanotolla ja lehtien palstoilla herätti kyllä kummastusta: kuinka suuri rysä Supolla oikein onkaan, koska tasavallan poliitikot ja virkamiesjohto suorastaan leuhkivat kotiryssäkontakteillaan. Supo pitkitti esitutkintaa ja vielä tappionsa ja saamiensa nuhteiden jälkeenkin jatkoi julkista selittelyä

Ne johtivat Alpo Rusin nostamaan kunnianloukkauskanne Suomen valtiota vastaan, voittaen sekä käräjäoikeudessa että hovioikeudessa

Tästä kirjasta olisi vielä tehtävä varsinainen kansanpainos

Vakoilua ja vastavakoilua

Jukka Parkkari Suoraan hevosen suusta (Arktinen Banaani 2010), Romaani vakoilusta ja vastavakoilusta 1990-luvun Suomessa, valikoitui matkalukemiseksi ja olikin kaikin puolin sopiva valinta: lystikäs, jännitystä, KGB, Venäjä, GRU

Koiviston idänkortti

Juho Ovaska Mauno Koiviston idänkortti, sotamiehestä presidentiksi (Otava 2017) on perehtynyt uusiin lähteisiin ja täydentää Seppisen yksioikoista kuvausta: ”satamajätkä” on todellisuudessa satamakonttorin työhönottaja; muutettuaan Helsinkiin liittyy Suomi-Neuvostoliitto-Seuraan ja Paasikivi-seuraan; asettuu SDP:n keskitien kulkijaksi, koska työtehtävät vaativat yhteistyötä sosialidemokraattien ja kommunistien kesken; kontaktit Tehtaankadulle syntyvät; Pyhäsalmella pidetty neljäliuskainen puhe julkaistaan Pravdassa

Kirjan kerronta puuroutuu yksityiskohtien ylenmääräiseen vatkaamiseen Koiviston virkaatekevän presidenttikauden osalta syksyllä 1981, presidentinvaalitaiston alettua ja kuumetessa, mutta palaa jo seuraavassa luvussa selkeäksi

Presidenttikauden alettua NL ei ole huolestunut Koivistosta, koska KGB:n ”operatiivinen resurssi”, presidentin kansliapäällikkö Jaakko Kalela on hänen lähipiirissään. 1980-luvun lopussa Koivistolla on ”perspektiiviharha” Neuvostoliitosta ja etupiirin pysyvyydestä itäisessä Keski-Euroopassa

Luulisin, että kirja on mukaansa tempaavaa luettavaa kaikille, joille Koivisto oli Tasavallan Presidentti ja joille hän edelleenkin on tasavallan presidentin esikuva

Totalitarismin puristuksessa 1935 - 1944

Jukka Seppinen Hitler, Stalin ja Suomi, Isänmaa totalitarismin puristuksessa 1935 - 1944 (Minerva 2009) on puoleensa vetävä kirja erityisesti J.K. Paasikiven osalta

1930-luvun lopun tilanteen kerronnassa herkut ovat yksityiskohdissa, koska päälinjat ovat tuttuja: Suomi torjuu totalitarismin sekä oikealta että vasemmalta poliittiselta laidalta

Kirjan varsinainen paukku on Paasikiven toiminnan yksityiskohdat toisen maailmansodan aikana ja ennen. Meidäthän on aivopesty YYA-aikana suomettumismyyttiin, että Paasikivi oli sankari, joka ymmärsi realiteetit

Tässä kirjassa Paasikivi on vallantavoittelija, joka on aina viemässä Suomea suuren eurooppalaisen valtion vasalliksi, hänet vasalliruhtinaana. Ja kas, marraskuussa 1944 se vihdoin onnistuu, kun tasavallan presidentti Mannerheim joutuu Stalinin vaatimuksesta nimittämään Paasikiven hallituksen, jossa on kommunisti- ja vasemmistososialistiministereitä

Helmikuussa 1944 Paasikivi matkustaa Tukholmaan Madame Kollontain puheille ilman valtuuksia esittää mitään, ainoastaan kuunnella. Mutta valtioneuvos kyselee, miten liittoutuneiden antautumisehtoja Romanialle ja muille Saksan liittolaisille, kuten armeijan demobilisaatiota, sovellettaisiin Suomen osalta. Armeijahan oli silloin lyömättömänä Syvärillä ja Lempaalan-Valkeasaaren linjalla Suomen 1939 rajojen ulkopuolella

Kollontain naapurihuoneessa KGB-päällikkö Jelisei Jelisejev on kuulokkeet korvilla; Moskova sähköttää Lontooseen Paasikiven ”tarjouksen” ehtoina joihin Suomi olisi suostumassa ennen kuin hänen esittää muistionsa Suomen hallitukselle

Sama toistuu myöhemmin: Paasikivi paljastaa sotilaallisia seikkoja venäläisille, muttei kerro Mannerheimille eikä poliittiselle johdolle käymistään sotilaallisista neuvotteluista, joista venäläisten paljastus Kannaksen kautta tulevasta hyökkäyksestä on tärkein; vaatii Neuvostoliiton rauhanehtojen hyväksymistä jotka siis ovat Paasikiven ”tarjous” kuorrutettuna; ja paukuttelee ovia kun Linkomiehen hallitus ei niitä hyväksykään

Jokaisen tulisi lukea tämä kirja

SDP:n vallan vakauttaja

Jukka Seppinen Kalevi Sorsa, SDP:n vallan vakauttaja (Edita 2008) on täysin keskeneräinen viimeistelyltään, vastaten tyypillisiä lisensiaattitutkimusten resuversioita 1970- ja 1980-luvuilla. Toistoa on aivan liikaa. Tai ehkä kirja on tarkoitettu lukijalle joka lukee sitä sieltä täältä, vähän lopusta ja taas alkupuolelta

Mutta se sisältää yksityiskohtaisen poliittisen historian ajalta, jolloin itse olin työelämässä ja jolloin kiireiden tai ulkomailla oleskelun vuoksi en seurannut kaikkia puoluepolitiikan käänteitä kovinkaan tarkasti. Siksi jaksoin lukea sen siltä osin kuin teksti poikkesi Koivisto-kirjasta

Sorsan ensimmäiset KGB-kontaktit olivat jo 1955. Palattuaan OECD:sta Suomeen opetusministeriön virkamieheksi kontaktit jatkuivat. Sorsa ei siis ollut mikään sattuman korppi, kun hänet valittiin SDP:n puoluesihteeriksi 1969, vaan KGB:n sertifioima

Koiviston poliittinen ura

Jukka Seppinen Koiviston aika, Mauno Koiviston poliittinen ura (Auditorium 2015) pohjautuu perusvireeltään Cambridgessa avautuneisiin Mitrokhin-arkiston merkintöihin Koiviston ja KGB-miesten tapaamisista, joita Suopon ja Supon merkinnät täydentävät. Ne alkavat maaliskuussa 1966 ja jatkuvat Koiviston presidenttikausien loppuun

Koivisto oli siten KGB:n ohjauksessa koko poliittisen uransa aikana. Ei ihme että suomalaisena joutui häpeämään hänen kannanottojaan Viron uuden vapaustaistelun aikana 1989 – 1991

Sama koski Koiviston saamattomuutta Suomen viemisessä Euroopan neuvoston jäseneksi

Presidenttinä Koivisto myös lopetti Supon kohdistaman vastatiedustelun KGB:n toimintaan Suomessa ja nimitti ulkoministeriöön sivurekrytointeina sosialidemokraattien jäsenkirjan perusteella Suomen yksipuolista aseistariisuntaa kannattaneita korkeisiin virkamiesasemiin

Kirjassa on lukemista häiritsevää toistoa, mutta muutoin puoleensa vetävä

Suomi vakoilun maailmassa 1917-1945

Jukka Seppinen Itsenäinen Suomi vakoilun maailmassa 1917-1945, Tiedustelu on valtiollisen päätöksenteon salaista tukitoimintaa (Docendo 2017) on sujuvasti kirjoitettu ja tavattoman kiinnostava yleisesitys asiasta Venäjän vallankumouksista Paasikiven valtaannousuun Stalinin tuella marraskuussa 1944.

Päärooleissa ovat tietysti KGB:n edeltäjäorganisaatiot, kuten NKVD, ja sen vaikuttajavakoojat, mutta myös Ruotsin, Ison-Britannian ja Yhdysvaltain tiedusteluorganisaatiot, unohtamatta Neuvostoliiton ”rauhanpolitiikan” täydestä ottaneita yhteistoimintahenkilöitä

Erityisen kiinnostavaa kerronta on sisarusten Hella ja Salme Murrik osalta jo ajanjakson alusta alkaen kuten myös heidän aikalaisverkostonsa yhteyksien kuvaus. Hella Wuolijoki verhoutui liikenaisen ja kirjailijan rooliin. Salme oli kommunistien asianajajan, tulevan opetus- (1945-46) ja oikeusministerin (1946-48) Eino Pekkalan ensimmäinen vaimo, mutta meni uudelleen naimisiin intialaisruotsalaissyntyisen britin kanssa ja pyöritti Neuvostoliiton vakoojaorganisaatiota Brysselissä ja Lontoossa sukunimellä Palme Dutt. Hella sai tunnetusti jatkosodan aikana tuomion, mutta Salme ei tullut koskaan pidätetyksi vaikka oli jatkuvassa seurannassa

Suomen tiedustelun taydellinen epäonnistuminen sekä ennen talvisotaa että ennen Kannaksen läpimurtoa 1944 kuvataan tässä paremmin kuin aikaisemmin olen lukenut

Parin illan mukaansa tempaava lukutuokio osaltani

Jukka Seppinen on koulutukseltaan rikosoikeuteen erikoistunut juristi ja valtiotieteiden tohtori sekä opiskellut myös Ranskan hallintokorkeakoulussa ENAssa, työelämässä ulkoministeriön poliittisella osastolla muun muassa jaospäällikkönä ennen poliittisen historian tutkijan uraa

Kylmän sodan toisinto

Markku Salomaa: Kylmän toinen erä (Docendo 2015) sisältää jämäkkää tekstiä kylmästä sodasta (ensimmäinen erä) ja sen uusinnasta Putinin porukan toimesta: Krimin valloitus ja Itä-Ukrainan sota

Tekijä dokumentoi, kuinka ulkoministeriömme on jatkuvasti ollut täysin pihalla, mutta erityisesti sosialidemokraattien vallattua sen johtopaikat Sorsan ajettua Kekkosestakin vasemmalta ohi; niillä muun muassa omat kiintiöt sekä rekrytointeja karriääridiplomaattien ulkopuolelta; tuloksena raportit jotka sisältävät saman kuin sanomalehdet.

Toinen syy ulkoministeriömme amatöörimaiseen askarteluun on ollut se, että Suomi ainoana maana ei pannut toimeen KGB:n ja DDR:n Stasin kanssa yhteistoiminnassa olleiden virkakieltoa eli lustraatiota kommunistisen järjestelmän romahtamisen jälkeen. Helsingin yliopistonkin tutkimuksen taso nousisi, jos se lopettaisi taistolaisjohtoisen Aleksanteri-Instituutin

Kirjan mukaan puolustuskykymme on ajettu alas, halvin ratkaisu sen nostamiseksi olisi liittyä NATOon tai tehdä USA:n kanssa kahdenkeskinen turvaratkaisu

Salomaa on valtiotieteiden tohtori, sotahistorioitsija ja entinen (pää)toimittaja

Venäjä, Venäjä, Venäjä ...

Taistelu Venäjästä 1918 - 1939

Aleksi Mainio Terroristien pesä, Suomi ja taistelu Venäjästä 1918 – 1939 (Siltala 2015) on tekijän akateemiseen väitöskirjaan pohjautuva yleisesitys Suomessa toimineista ulkomaisista tiedustelu- ja sabotööriryhmistä, joiden tarkoituksena oli horjuttaa bolševikkivaltaa - venäläiset emigranttiryhmät, Neuvostoliiton sisäiset bolševikkien vastaiset ryhmät, armenialaiset, ukrainalaiset ja tietysti Ison-Britannian Secret Intelligence Service

Kun kerran toimitaan Suomesta käsin, omat tiedusteluelimemme, Yleisesikunnan tilastotoimisto ja Etsivä keskuspoliisi, ovat vähintäänkin tietoisia kyseisten ryhmien toiminnasta, mutta useimmiten yhteistyössä, yrittäen hyötyä niiden palveluksista vastavuoroisesti.

Useimmissa tapauksissa KGB:n edeltäjä Tšeka soluttaa omat miehensä projekteihin ja vetää lopulta pisimmän korren, koska suomalaiset, britit ja täällä toimivien aktivistiryhmien johtajat ovat liian naiiveja, jälkimmäisistä osa kaksoisagentteja; päätekijät napataan kiinni ja likvidoidaan joko Moskovassa, matkalla sinne tai jossain Euroopassa

Asioita kyllä on sivuttu ja mainittu monissa muistelmissa ja historian tutkimuksissa, mutta tämä on perusteellinen tutkimus ja myös monessa tapauksessa  - jännäri

Loistava, Mainion vallan mainiosti kirjoittama teos; nykyhistorioitsijat osaavat kirjoittamisen taidon