Britannia ja Baltia 1918-1920

Olavi Hovi The Baltic Area in British Policy 1918-1921, Vol. I: From the Compiègne Armistice to the Implementation of the Versailles Treaty, 11.11.1918-20.1.1920 (Studia Historica Vol.11, 1980) on väitöskirjan ykkösosa päättyen Viron ja Neuvosto-Venäjän Tarton rauhaan 1920 helmikuussa

Kyseessä on siten brittien Baltian politiikka ensimmäisen maailman päättymisestä marraskuusta 1918 alkaen. Päälähteet ovat Britannian  hallituksen, ulkoministeriön, amiraliteetin ja sotakabinetin asiakirjat ja liittoutuneiden kommissioiden sekä Ranskan ja Saksan arkistolähteet

Töitä on tehty valtavasti, varmaankin eniten sulatteluvaiheessa. Lopputulos vaatii lukijalta kiinnostusta aihealueeseen sekä ennakkotietämystä, muun muassa Suomeakin koskeneesta reunavaltiopolitiikasta sekä valkoisten kenraalien pyrkimyksistä bolshevikkeja vastaan

Kolmen viikon luku-urakan jälkeen olen kovin tyytyväinen: Moni asia sai selvennystä. Teoksen pääanti lienee kuitenkin se, että suurvaltojen intressit ovat olleet määräävinä yleispuitteina, kun Baltiassa käytiin vapaussotia

Britannia pyrki alueella järjestelyihin, jotka olisivat pysyviä pidemmän päälle sekä valtapoliittisesti, kauppapoliittisesti että rajoina: Venäjä ja Saksa tulisivat nousemaan mahtitekijöiksi myös sodan jälkeen, mutta kumpikaan ei saisi saada Baltiaa valtapiiriinsä eivätkä Saksa ja Neuvosto-Venäjä saisi liittoutua       

Kenraali Erfurthin päiväkirja 1941

Pekka Visuri Saksan kenraali Suomen päämajassa 1941, Suomalais-saksalainen yhteistyö Waldemar Erfurthin päiväkirjan valossa (Docendo 2017) on kaikin puolin erinomainen kirja jatkosotaa edeltäneistä ja sen alkuvaiheen tapahtumista

Kirjoittajan yleiskatsaus on sulavaa ja nopealukuista tekstiä, jollainen olisi pitänyt lukea jo vuosikymmeniä sitten

Ajattelin lainatessani vain silmäileväni Erfurthin päiväkirjamerkinnät, mutta myös ne on kirjoitettu tyylillä ja antavat erityisesti Mannerheimista kuvan, johon en ole muualla törmännyt 

Erityisesti Suomen liikkumatila sodan alkamisen jälkeen selkenee merkinnöistä. Aseveljeydellä on yhteinen päämäärä, joka rajoittaa keinot. Vain Rukajärven retki on Erfurthin mukaan suomalaisten oma valinta - ja päämäärän kannalta voimien tuhlausta

Päiväkirjan mukaan Mannerheim on jo elokuun 1941 lopulla epäileväinen Saksan voiton suhteen, mikä vain vahvistuu vuoden 1941 lopussa. 30.8.1941 Mannerheim kysyi: "Mitä saksalaiset aikovat tehdä Pietarille?", mihin Erfurth vastasi: "Saksan sodanjohdon päämääränä on tuhota se kokonaan maan tasalle." Siihen Mannerheim vastasi vakaalla äänellä: "Sitten venäläiset rakentavat uuden Pietarin kaupungin."

Totalitarismin puristuksessa 1935 - 1944

Jukka Seppinen Hitler, Stalin ja Suomi, Isänmaa totalitarismin puristuksessa 1935 - 1944 (Minerva 2009) on puoleensa vetävä kirja erityisesti J.K. Paasikiven osalta

1930-luvun lopun tilanteen kerronnassa herkut ovat yksityiskohdissa, koska päälinjat ovat tuttuja: Suomi torjuu totalitarismin sekä oikealta että vasemmalta poliittiselta laidalta

Kirjan varsinainen paukku on Paasikiven toiminnan yksityiskohdat toisen maailmansodan aikana ja ennen. Meidäthän on aivopesty YYA-aikana suomettumismyyttiin, että Paasikivi oli sankari, joka ymmärsi realiteetit

Tässä kirjassa Paasikivi on vallantavoittelija, joka on aina viemässä Suomea suuren eurooppalaisen valtion vasalliksi, hänet vasalliruhtinaana. Ja kas, marraskuussa 1944 se vihdoin onnistuu, kun tasavallan presidentti Mannerheim joutuu Stalinin vaatimuksesta nimittämään Paasikiven hallituksen, jossa on kommunisti- ja vasemmistososialistiministereitä

Helmikuussa 1944 Paasikivi matkustaa Tukholmaan Madame Kollontain puheille ilman valtuuksia esittää mitään, ainoastaan kuunnella. Mutta valtioneuvos kyselee, miten liittoutuneiden antautumisehtoja Romanialle ja muille Saksan liittolaisille, kuten armeijan demobilisaatiota, sovellettaisiin Suomen osalta. Armeijahan oli silloin lyömättömänä Syvärillä ja Lempaalan-Valkeasaaren linjalla Suomen 1939 rajojen ulkopuolella

Kollontain naapurihuoneessa KGB-päällikkö Jelisei Jelisejev on kuulokkeet korvilla; Moskova sähköttää Lontooseen Paasikiven ”tarjouksen” ehtoina joihin Suomi olisi suostumassa ennen kuin hänen esittää muistionsa Suomen hallitukselle

Sama toistuu myöhemmin: Paasikivi paljastaa sotilaallisia seikkoja venäläisille, muttei kerro Mannerheimille eikä poliittiselle johdolle käymistään sotilaallisista neuvotteluista, joista venäläisten paljastus Kannaksen kautta tulevasta hyökkäyksestä on tärkein; vaatii Neuvostoliiton rauhanehtojen hyväksymistä jotka siis ovat Paasikiven ”tarjous” kuorrutettuna; ja paukuttelee ovia kun Linkomiehen hallitus ei niitä hyväksykään

Jokaisen tulisi lukea tämä kirja

Euroopan rajalla 1700-2014

Alpo Rusi ETUPIIRIN OTE, Suomen valtapeli Euroopan rajalla 1700-2014 (Gummerus 2014) on yksityiskohdissaan rikas kirja, vaikka päälinjat ovat tunnetut: Venäjä vs. Ruotsi; Venäjä, Saksa, Suomi

Kirjan pääanti on 1970 jälkeisen ajan ulkopolitiikan taustoissa, usein hätkähdyttävissäkin.

Aivan niin selkärangattomana en aikaisemmin Mauno Koivistoa pitänyt kuin Rusi häntä käsittelee. Kalevi Sorsan ulkopolitiikan syväluotaus onkin kirjan parasta antia: siihen aikaan kun Sorsa Suomea myi

Lähdekirjana arvokas. Luin kaikki loppuviittauksetkin

Baltian historian klassikko

Vilho Niitemaa ja Kalervo Hovi Baltian historia (Tammi 1991) on 2. täydennetty painos Niitemaan samannimisestä 1. painoksesta (WSOY 1959). Täydennys koskee erityisesti Liettuaa ja Baltian maiden itsenäistymistä.

Kirja oli sikäli tuttu, että siihen viitataan monessa uudemmassa kirjassa tai kirjoituksessa alan perusteoksena. Kirjoitustyyliltään se on vanhanajan historiateos, mutta ehkä niidenkin joukossa paras, jonka olen lukenut: taustat ytimekkäästi pelkistävä, asiapitoisuudessaan runsas, luku- ja keskittymisaikaa vaativa teos.

Hallinto-, talous- ja oikeusjärjestelmän kehittymisen ja rappion monimutkaisten diplomaattisten vyyhtien lisäksi Niitemaa kuvaa eri ajanjaksoina mielenkiintoisesti: kuinka monta kertaa Baltia on tullutkaan lanatuksi vieraiden valtioiden joukkojen toimesta, puhumattakaan kalparitarikunnan ristiretkistä joiden tuloksena Baltian heimot menettivät vapautensa alun perin.

Ehdoton lukukokemus, joka vie aikaa, mutta on ehdottomasti vaivan arvoinen tarjoten tuhannen vuoden perspektiivin myös Suomen historiaan

Mannerheim, Wahlroos ja Kuningas

Esko Seppänen Mistä Suomi vaikenee? (Into 2016) kuvaa aluksi värikkäästi NATO-lähentymistämme hakien perspektiiviä Mannerheimista ja Vapaussodasta lähtien; taustalla oleva Saksan ja Venäjän keskinäinen voimatasapaino jää yllättävän heikolle kommentoinnille.

Kirjan parasta antia on seikkaperäinen EU-asioiden kartoitus: jännitteet liittovaltion ja valtioliiton kannattajien välillä; EU-instituutioiden ja tuomioistuinten keskinäinen vallanjako; Suomen poliitikkojen aikaansaannokset ja aikaansaamattomuudet. Seppäsen peruskysymyksenä voi pitää kysymystä demokratian hukkumisesta EU-byrokratian rattaissa. EU:n nykytilan kommentointi ei kuitenkaan ulotu brittien erohaikailujen kritiikkiin.

Loppuosassa Seppänen päivittää vanhan listansa Suomen suurituloisimmista viimeisen kymmenen vuoden ajalta. Henkilötarinat rikkaimpien kuten Wahlroosin ja Kuninkaan rikastumisista ja koilailuista ovat jälleen mehukasta luettavaa, pääministeri Sipilää ja verotusta unohtamatta. 

Kannattaa tutustua