Venäjän vallankumous ja Suomi

Tuomo Polvinen Venäjän vallankumous ja Suomi, I: Helmikuu 1917 - Toukokuu 1918 (WSOY 1967) ja II: Toukokuu 1918 - Joulukuu 1920 (WSOY 1971) on täysin ylivertainen lukemistani Suomen historiaa käsittelevistä tutkimuksista

Kirjat sisältävät lukuisia mielenkiintoisia ja herkullisia yksityiskohtia, mutta ensi sijassa Suomen ja Venäjän tapahtumien eurooppalainen ja maailmanpoliittinen tausta on kaikessa etusijalla

Minulle oli yllätys myös Neuvosto-Venäjän alkuvuosien sisällisodassa Entente-valtioiden aktiivisen osuuden laajuus

Lukukokemuksena kirja (molemmat osat myös yhdessä) on tietysti työläs, mutta kaikinpuolin palkitseva

Myöhemmin julkaistuissa kirjoissa viitataan tähän Polvisen klassikkoon, mutta nyt näin jälkikäteen tuntuu siltä, että läheskään kaikki kyseisistä vuosista kirjoittavat, erityisesti toimittajataustaiset, eivät ole viitsineet lukea järjestelmällisesti Polvistaan

Vuosia sitten luin S.F. Platonov Venäjän historia (Otava 1933), alansa perusteoksen, joka päättyy oikeastaan aikaan ennen 1917 vallankumouksia; Polvisen tutkimus on lukijalle lisä myös Venäjän historiaan

Kenraali Erfurthin päiväkirja 1941

Pekka Visuri Saksan kenraali Suomen päämajassa 1941, Suomalais-saksalainen yhteistyö Waldemar Erfurthin päiväkirjan valossa (Docendo 2017) on kaikin puolin erinomainen kirja jatkosotaa edeltäneistä ja sen alkuvaiheen tapahtumista

Kirjoittajan yleiskatsaus on sulavaa ja nopealukuista tekstiä, jollainen olisi pitänyt lukea jo vuosikymmeniä sitten

Ajattelin lainatessani vain silmäileväni Erfurthin päiväkirjamerkinnät, mutta myös ne on kirjoitettu tyylillä ja antavat erityisesti Mannerheimista kuvan, johon en ole muualla törmännyt 

Erityisesti Suomen liikkumatila sodan alkamisen jälkeen selkenee merkinnöistä. Aseveljeydellä on yhteinen päämäärä, joka rajoittaa keinot. Vain Rukajärven retki on Erfurthin mukaan suomalaisten oma valinta - ja päämäärän kannalta voimien tuhlausta

Päiväkirjan mukaan Mannerheim on jo elokuun 1941 lopulla epäileväinen Saksan voiton suhteen, mikä vain vahvistuu vuoden 1941 lopussa. 30.8.1941 Mannerheim kysyi: "Mitä saksalaiset aikovat tehdä Pietarille?", mihin Erfurth vastasi: "Saksan sodanjohdon päämääränä on tuhota se kokonaan maan tasalle." Siihen Mannerheim vastasi vakaalla äänellä: "Sitten venäläiset rakentavat uuden Pietarin kaupungin."

Karhun syleilyssä

Arto Luukkanen Vapaan pudotuksen Suomi, Tyhjätaskuna karhun syleilyssä (Tammi 2015) kuvaa nyky-Suomea ja nyky-Venäjää ja etsii osin vertailuja historiasta. Kummankin maan poliittisen menon kuvaus on vauhdikasta ja analyysi on puoleensa vetävää. Ukrainan kriisin vivahteista opin tavattomasti uutta

Kirjoittaessaan Suomen talouden ongelmista tekijä osoittaa sen sijaan lukeneensa useimmiten vain nihilististä tai anarkistista tai ammattiliittojen valta-asemaa puolustavaa kirjallisuutta, jonka avulla Suomen talouden pitkää luisua vuoden 2007 jälkeen ei voi ymmärtää. Siksi erityisesti kirjan alussa se ei yllä poliittista propagandaa korkeammalle tasolle

Venäjä ja Suomi 1700-2015

Markku Kuisma Venäjä ja Suomen talous 1700-2015 (Siltala 2015) on yksityiskohdissaan useasti hätkähdyttävä kokonaisesitys talous- ja poliittisesta historiastamme Suuren Pohjansodan ajalta nykypäivään. Venäjä, Venäjä, Venäjä … kumpuaa luonnollisesti joka pääluvussa eikä se olisi muuksi muuttunut vaikka katettu ajanjakso olisi alkanut 1200-luvulta

Mutkia tietysti suoristetaan, mutta kokonaisuus on jäntevä ja sujuvasti etenevä. Paikoin kankea sanajärjestys – predikaatin ja objektin väliin tungetaan asioita, jotka voisivat olla lauseen alussa tai lopussa – hidastaa lukemista: luettu pitää toistaa ja pilkuttaa tai ajatusviivoittaa mielessään, jotta asian ymmärtäisi

Kustaa II Aadolf

Mirkka Lappalainen Pohjolan Leijona, Kustaa II Aadolf ja Suomi 1611-1632 (Siltala 2014) on tavattoman lukijaystävällisesti kirjoitettu kirja 1600-luvun alkupuolen historiastamme, samaa sarjaa kuin aikaisemmin kirjoittajalta lukemani Susimessu (2009), joka kertoo Nuijasodan eli Ruotsin sisällissodan ajasta ja jolle tämä teos on oikeastaan jatkoa, ja Maailman painavin raha.

Kirjasta ikäihminenkin oppii paljon uutta Itämeren alueen voimatasapainon syistä: Liivinmaan sota Puolan ja Ruotsin välillä eli Ruotsin vallanperimyssota, ja 30-vuotinen sota; Ruotsin keskitetyn hallintojärjestelmän synty Axel Oxenstiernan toimesta. Kirja on todella nopealukuinen.

Pohjoismaiden historia

Pohjoismaiden historia 1397 – 1997, 10 esseetä (YLE, Pohjoismaiden ministerineuvosto 1997) on laadittu ministerineuvoston toimesta Kalmarin unionin muodostamisen 600-vuotismuistoksi; pohjoismaiset yleisradioyhtiöt ovat työhön nojaten toimittaneet 10 tv-ohjelmaa ja 20 radio-ohjelmaa; en muista nähneeni tai kuulleeni yhtään ohjelmaa.

Kirjoittajia on kaksi kustakin maasta; historia katetaan teemoittain. Silti päällekkäisyyttä on sen verran, että se häiritsee toisinaan. Viimeisimmän esseen, ”Pohjola nyt ja vastedes”, kirjoittaja ei ole historioitsija ja sen kyllä huomaa: huiskintaa sinne tänne, yleistyksiä joilla ei läheskään aina ole tosiasiapohjaa, ajassa mennään välillä edestakaisin jolloin tulee hassuja rinnastuksia; tekijä on valinnut liian monta alateemaa, jolloin hän joutuu liikkumaan oman asiantuntemuksensa piirin ulkopuolella.

Mutta teoksen alkuluvut ovat todella mielenkiintoisia ja avartavia. Luin kirjan suurella mielenkiinnolla.

Rähmälläänolon makuuhaavat

Arto Luukkanen Suomi Venäjän taskussa (WSOY 2010) on mielenkiintoista ja nopeaa luettavaa kuten Münchenin lennolla. Kirja kertaa osin tuttuja uussuomettumisen teemoja, mutta eri perspektiivistä kuin Esko Salminen. Kirjan suurin anti on median jauhamien eri tapahtumien faktataustoissa, jotka media unohtaa.