Venäjän vallankumous ja Suomi

Tuomo Polvinen Venäjän vallankumous ja Suomi, I: Helmikuu 1917 - Toukokuu 1918 (WSOY 1967) ja II: Toukokuu 1918 - Joulukuu 1920 (WSOY 1971) on täysin ylivertainen lukemistani Suomen historiaa käsittelevistä tutkimuksista

Kirjat sisältävät lukuisia mielenkiintoisia ja herkullisia yksityiskohtia, mutta ensi sijassa Suomen ja Venäjän tapahtumien eurooppalainen ja maailmanpoliittinen tausta on kaikessa etusijalla

Minulle oli yllätys myös Neuvosto-Venäjän alkuvuosien sisällisodassa Entente-valtioiden aktiivisen osuuden laajuus

Lukukokemuksena kirja (molemmat osat myös yhdessä) on tietysti työläs, mutta kaikinpuolin palkitseva

Myöhemmin julkaistuissa kirjoissa viitataan tähän Polvisen klassikkoon, mutta nyt näin jälkikäteen tuntuu siltä, että läheskään kaikki kyseisistä vuosista kirjoittavat, erityisesti toimittajataustaiset, eivät ole viitsineet lukea järjestelmällisesti Polvistaan

Vuosia sitten luin S.F. Platonov Venäjän historia (Otava 1933), alansa perusteoksen, joka päättyy oikeastaan aikaan ennen 1917 vallankumouksia; Polvisen tutkimus on lukijalle lisä myös Venäjän historiaan

Aatteellinen heimotyö

Toivo Nygård ”Suur-Suomi vai lähiheimolaisten auttaminen, Aatteellinen heimotyö itsenäisessä Suomessa” (Otava 1978) on professorin akateeminen väitöskirja, mutta silti sujuvalukuinen, vaikka sisältää luonnollisesti valtaisan määrän mielenkiintoisia yksityiskohtia.

Suur-Suomi –sanontaa käytti ensimmäisenä Carl Edvard Aspelund vuonna 1848 innoituksenaan M.A. Castrenin tutkimukset. Heimotyö alkoi jo autonomian aikana ja oli yliopiston opettajien innoittamaa, mutta toimeenpanijoina etupäässä ylioppilaat; Suur-Suomen ajajat ovat luonnollisesti toinen valtateema.

Suomeen saapuneiden pakolaisten määrä Vienasta, Aunuksesta ja Inkeristä 1920-luvun alkupuolella on loppujen lopuksi ollut hämmästyttävän suuri, ja heidän auttamisensa on ollut yksi keskeinen osa heimotyötä. Valtaisa on myös niiden järjestöjen määrä, jotka heimotyötä ovat tehneet, siis edistäneet heimoromanttisia pyrintöjä Suomessa ja auttaneet heimokansoja kulttuurinsa ja sivistyksensä vahvistamisessa.

Kirjan lopussa on yhteenveto heimotyön saavutuksista: ei mitään konkreettista sen paremmin Länsipohjassa, Ruijassa, Vienassa, Aunuksessa kuin Inkerissäkään, vaikka hämmästyttävän paljon aktivistit ovat saaneet julki artikkeleita asiastaan myös kansainvälisissä lehdissä.

Opin kirjasta paljon, vaikka suurinta osaa yksityiskohdista on mahdoton muistaa; nimet ovat osittain tuttuja muista yhteyksistä, osittain uusia. Kirjallisuusluettelon mukaan aihepiiristä on julkaistu hämmästyttävän monia tutkimuksia.