Korpikirjailijan elämä

Eero Marttinen Ilmari Kianto, Korpikirjailijan elämä (Ajatus 2010) oli mieluisaa kesälukemista kaikilta osin, mutta erityisesti kirjailijan korpiasunnon Turjanlinnan historian osalta. Sama koskee Kainuun köyhälistön kuvaajan monia aviopuolisoja ja vakituisia naisystäviä, joiden määrä oli lopulta yllätys, vaikka naistenmiehenä hänet kuvattiinkin 1950- ja 1960-luvun lehdissä

Myös Kiannon rooli vuoden 1918 sodan kiihottajana oli minulle täysin tuntematon; kirjoittajan mukaan hänen ylilyöntinsä olivat ehkä eräänlainen hyväksynnän haku valkoisilta, koska häntä pidettiin yleisesti sosialistina menestysteostensa, Punaisen viivan ja  Ryysyrannan Joosepin, ja hänen naisasioidensa vuoksi

Kianto vieraili Vienassa jo ennen heimoretkeä, johon hän osallistui; "Suomi suureksi, Viena vapaaksi..." on lähtöisin Ikin kynästä

Kianto syntyi pappisperheeseen, yritti opiskellakin teologiaa, mutta vaihtoi kirjallisuuteen ja venäjän kieleen, opiskellen stipendillä Moskovassakin. Hän kirjoitti kymmeniä teoksia, mutta ei kyennyt koskaan hoitamaan raha-asioitaan kuntoon: menot olivat liian suuret

Aatteellinen heimotyö

Toivo Nygård ”Suur-Suomi vai lähiheimolaisten auttaminen, Aatteellinen heimotyö itsenäisessä Suomessa” (Otava 1978) on professorin akateeminen väitöskirja, mutta silti sujuvalukuinen, vaikka sisältää luonnollisesti valtaisan määrän mielenkiintoisia yksityiskohtia.

Suur-Suomi –sanontaa käytti ensimmäisenä Carl Edvard Aspelund vuonna 1848 innoituksenaan M.A. Castrenin tutkimukset. Heimotyö alkoi jo autonomian aikana ja oli yliopiston opettajien innoittamaa, mutta toimeenpanijoina etupäässä ylioppilaat; Suur-Suomen ajajat ovat luonnollisesti toinen valtateema.

Suomeen saapuneiden pakolaisten määrä Vienasta, Aunuksesta ja Inkeristä 1920-luvun alkupuolella on loppujen lopuksi ollut hämmästyttävän suuri, ja heidän auttamisensa on ollut yksi keskeinen osa heimotyötä. Valtaisa on myös niiden järjestöjen määrä, jotka heimotyötä ovat tehneet, siis edistäneet heimoromanttisia pyrintöjä Suomessa ja auttaneet heimokansoja kulttuurinsa ja sivistyksensä vahvistamisessa.

Kirjan lopussa on yhteenveto heimotyön saavutuksista: ei mitään konkreettista sen paremmin Länsipohjassa, Ruijassa, Vienassa, Aunuksessa kuin Inkerissäkään, vaikka hämmästyttävän paljon aktivistit ovat saaneet julki artikkeleita asiastaan myös kansainvälisissä lehdissä.

Opin kirjasta paljon, vaikka suurinta osaa yksityiskohdista on mahdoton muistaa; nimet ovat osittain tuttuja muista yhteyksistä, osittain uusia. Kirjallisuusluettelon mukaan aihepiiristä on julkaistu hämmästyttävän monia tutkimuksia.