Sota 1808 -1809

Martin Hårstedt Suomen sota 1808 -1809 (WSOY 2006) on nuoremman polven ruotsalaisen historioitsijan kirjoittama. Hän on väitellyt sodan huoltotoimintojen historiasta, josta hän tarjoilee mielenkiintoisen perspektiivin. Itse asiassa hän pitää sotilaiden huollon ongelmia sodan kulun keskeisimpänä selittäjänä. Sehän vaati yhteistyötä paikallisväestön kanssa huomattavien logististen ongelmien jonkinlaiseksi ratkaisemiseksi

Kirja valaisee myös Euroopan ja Ruotsin yleispoliittista tilannetta; Ruotsiahan uhkasi itse asiassa kolmen rintaman sota Venäjää, Tanskaa ja Norjaa vastaa. Siksi suuria joukkoja oli jatkuvasti Skånessa ja länsirajalla; Suomen puolustaminen jäi vähäisemmille voimavaroille

Kirja kuvaa myös taisteluja Länsipohjassa 1809, jotka suomalaisten laatimissa historioissa jäävät yleensä suppeammiksi. Talvi 1808-1809 olikin traaginen: lavantauti ja punatauti rokottivat sekä sotaväkeä että Länsipohjan siviiliväestöä

Samoin maaliskuun 1809 vallankaappaus on kerrottu laajasti  ja puoleensa vetävästi

Mainio lisä kaikkiin niihin muistelo- ja historiankirjoihin, joita olen 1808-1809 sodasta lukenut

Aatteellinen heimotyö

Toivo Nygård ”Suur-Suomi vai lähiheimolaisten auttaminen, Aatteellinen heimotyö itsenäisessä Suomessa” (Otava 1978) on professorin akateeminen väitöskirja, mutta silti sujuvalukuinen, vaikka sisältää luonnollisesti valtaisan määrän mielenkiintoisia yksityiskohtia.

Suur-Suomi –sanontaa käytti ensimmäisenä Carl Edvard Aspelund vuonna 1848 innoituksenaan M.A. Castrenin tutkimukset. Heimotyö alkoi jo autonomian aikana ja oli yliopiston opettajien innoittamaa, mutta toimeenpanijoina etupäässä ylioppilaat; Suur-Suomen ajajat ovat luonnollisesti toinen valtateema.

Suomeen saapuneiden pakolaisten määrä Vienasta, Aunuksesta ja Inkeristä 1920-luvun alkupuolella on loppujen lopuksi ollut hämmästyttävän suuri, ja heidän auttamisensa on ollut yksi keskeinen osa heimotyötä. Valtaisa on myös niiden järjestöjen määrä, jotka heimotyötä ovat tehneet, siis edistäneet heimoromanttisia pyrintöjä Suomessa ja auttaneet heimokansoja kulttuurinsa ja sivistyksensä vahvistamisessa.

Kirjan lopussa on yhteenveto heimotyön saavutuksista: ei mitään konkreettista sen paremmin Länsipohjassa, Ruijassa, Vienassa, Aunuksessa kuin Inkerissäkään, vaikka hämmästyttävän paljon aktivistit ovat saaneet julki artikkeleita asiastaan myös kansainvälisissä lehdissä.

Opin kirjasta paljon, vaikka suurinta osaa yksityiskohdista on mahdoton muistaa; nimet ovat osittain tuttuja muista yhteyksistä, osittain uusia. Kirjallisuusluettelon mukaan aihepiiristä on julkaistu hämmästyttävän monia tutkimuksia.