Kauhunvuodet 1866 – 1868

Oiva Turpeinen: NÄLKÄ VAI TAUTI TAPPOI? – Kauhunvuodet 1866 – 1868 (Suomen Historiallinen Seura, Helsinki 1986) on tieteellinen tutkimus 1860-luvun pahimmista kato- ja nälkävuosista.

Parin kymmenen vuoden ajan ilmasto-olot olivat olleet suotuisat, kunnes vuosina 1856 – 1867 oli useita katovuosia ja vain kolme runsaan sadon vuotta. Kylvöt tehtiin myöhässä 1867 ja syyskuun alun pakkaspäivät lopulta tuhosivat suurruhtinaskunnan viljasadon. Senaatin valtiovaraintoimituskunnan päällikkö J.V. Snellman ja senaatti toimivat heti erittäin ripeästi noin kuukauden ajan, kunnes vakituinen kenraalikuvernööri palasi virkaansa.

Lainaa ei ollut saatavissa Venäjältä, koska Keski-Aasiassa meneillään olevien valloitusten vuoksi keisarikunta kamppaili taloudellisissa vaikeuksissa. Snellman käytti hyväkseen Saksan yhteyksiään ja neuvotteli nopeasti Rothschildin pankkiiriliikkeeltä 5,4 miljoonan markan lainan. Keisari hyväksyi sen Krimillä syyskuun lopulla ja varojen siirtämisen keisarillisella kirjeellä 24.9.1867 perustettuun hätäapurahastoon.

Vuonna 1867 valtion tulot olivat vain noin 16 miljoonaa markkaa. Laina oli siten kolmasosa valtion tuloista. Lainavaroilla ostettiin viljaa Keski-Euroopasta, olihan Pietari viljan suhteen suurruhtinaskunnan kanssa samassa tilanteessa: kato oli kohdannut samanaikaisesti myös Venäjää ja Ruotsia.

Viljan ostot syksyllä 1867 tapahtuivat hitaasti siksi, että yksityiset viljakauppiaat olivat haluttomia ostamaan ulkomaista viljaa hallituksen asettamilla ehdoilla, koska viljan kansainvälinen hinta nousi nopeasti paljon korkeammalle. Viljan toimitukset Pohjois-Pohjanmaalle viivästyivät aluksi talven tultua kuukautta normaalia aikaisemmin ja satamien jäätyessä. Kaiken viljan, jauhojen ja jyvien tuonti vuonna 1867 oli 74 miljoonaa kiloa ja vienti 10 miljoonaa kiloa.

Talvella 1868 lainan loppuosa käytettiin siemenviljan ostoon. Se toimitettiin hevos- ja rekipelein Pohjois-Suomeen. Ongelmaksi muodostui se, miten rahoitetaan siemenviljan osto eteläisempiä läänejä varten, joissa myös oli pula siemenestä, koska Rothschildin lainaa oli perusteltu keisarille kolmen pohjoisimman läänin tarpeilla.

Kenraalikuvernööri oli erittäin tarmollinen ja sai lopulta Venäjän finanssiasiainministerin Mikael Reuternin kanssa aikaan sopimuksen: Venäjä myöntää talvella 1868 rahoitusta Riihimäki-Pietari-radan rakennustöitä varten jo vuodeksi 1869, joista voitiin lainata 300000 ruplaa, 1,2 miljoonaa markkaa, siemenviljan ostoa varten.

Tämä lyhytaikainen laina takasi sen, että siementä oli tarjolla myös eteläisempiin lääneihin. Vuoden 1868 sadosta tuli koko maassa erittäin hyvä, paikoin ennätyksellinen.

Nälkä vai taudit? Tältä osin kirja lähenee jännityskertomusta. Syrjäseuduilla ei oltu alttiita tartunnoille samassa suhteessa kuin väestökeskittymissä, mutta syrjäseutujen asukkailla ei välttämättä ollut samaa immuniteettia kuin kaupungeissa asuvilla sitä saattoi olla, kun tyyfus-taudin eri muunnokset riehuivat vuosi vuodelta Pietarista suurruhtinaskuntaan.  Ja kun kato pani syrjäseutujen väen liikkeelle…

Talonpoikaisto valitti katojen johtuvan myös kaskeamisen kieltämisestä. Kiellolla senaatti halusi varjella tervanpolton köyhdyttämiä metsiä. Senaatti julkaisi myös ohjeita, miten sieniä ja jäkälää voitaisiin käyttää hyväksi, mutta väestö oli tottunut pettu- ja olkileipään.

Kolmessa vuodessa 1866 – 1868 Suomen väestön lisäkuolleisuus normaaliaikaan verrattuna oli 150000, kun asukasluvuksi oli vuonna 1865 tilastoitu 1,84 miljoonaa.  Harvalukuisen lääkärikunnan oma kuolleisuus oli jopa suurempi kuin koko väestön keskimäärin. Pahin jakso oli vuoden 1868 tammi-elokuu, jolloin kuoli 117200, kun koko vuonna 1868 kuoli kaikkiaan 137700.

Kirja on tavattoman mielenkiintoista luettavaa. Sen perusteella saa hyvän käsityksen sen aikaisen suurruhtinaskunnan hallinnon toiminnasta senaatista kuntatasolle. Senaatti pyrki suosimaan käsityöläisammatteja ja viennin rakentamista niiden varaan, mutta heikolla menestyksellä. Suomessa 9/10 eli silloin maataloudesta.

Kirjassa on yksityikohtaiset (rovastikunnittain, piirilääkärikunnittain) kuolleisuustaulukot vuosilta 1865-1868 ja myös kuukausittain 1868.

Kirjan antama kuva senaatin ja Snellmanin toimista on toinen kuin usein julkisuudessa viljelty, joka perustuu Turpeisen mukaan Snellmanin ulkomaista lainanottoa torjuviin kirjoituksiin Virallisessa Lehdessä, siis hallinnon tiedotuslehdessä. Eihän hän voinut myöntää arvostelijoilleen suurruhtinaskunnan ottavan ulkomaista lainaa ja vaikeuttaa meneillään olevia lainaneuvotteluja Pankkiiriliike Rothschildin kanssa, kun lainan lopullinen koko sekä korko- ja kuoletusehdot olivat vielä sopimatta. Virallisen lehden lukijat eivät Turpeisen mukaan ole viitsineet tutkia sitä, miten hallinto todella toimi hätätilasyksynä 1867.