Näytetään tekstit, joissa on tunniste suurvalta Ruotsi. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste suurvalta Ruotsi. Näytä kaikki tekstit

sunnuntai 18. joulukuuta 2016

Euroopan rajalla 1700-2014


Alpo Rusi ETUPIIRIN OTE, Suomen valtapeli Euroopan rajalla 1700-2014 (Gummerus 2014) on yksityiskohdissaan rikas kirja, vaikka päälinjat ovat tunnetut: Venäjä vs. Ruotsi; Venäjä, Saksa, Suomi

Kirjan pääanti on 1970 jälkeisen ajan ulkopolitiikan taustoissa, usein hätkähdyttävissäkin.

Aivan niin selkärangattomana en aikaisemmin Mauno Koivistoa pitänyt kuin Rusi häntä käsittelee. Kalevi Sorsan ulkopolitiikan syväluotaus onkin kirjan parasta antia: siihen aikaan kun Sorsa Suomea myi

Lähdekirjana arvokas. Luin kaikki loppuviittauksetkin

maanantai 9. toukokuuta 2016

Kustaa II Aadolf

Mirkka Lappalainen Pohjolan Leijona, Kustaa II Aadolf ja Suomi 1611-1632 (Siltala 2014) on tavattoman lukijaystävällisesti kirjoitettu kirja 1600-luvun alkupuolen historiastamme, samaa sarjaa kuin aikaisemmin kirjoittajalta lukemani Susimessu (2009), joka kertoo Nuijasodan eli Ruotsin sisällissodan ajasta ja jolle tämä teos on oikeastaan jatkoa, ja Maailman painavin raha.


Kirjasta ikäihminenkin oppii paljon uutta Itämeren alueen voimatasapainon syistä: Liivinmaan sota Puolan ja Ruotsin välillä eli Ruotsin vallanperimyssota, ja 30-vuotinen sota; Ruotsin keskitetyn hallintojärjestelmän synty Axel Oxenstiernan toimesta. Kirja on todella nopealukuinen.

lauantai 21. marraskuuta 2015

Kirjoituksia 1600-luvun Pohjolasta

Mirkka Lappalainen Maailman painavin raha, Kirjoituksia 1600-luvun Pohjolasta (WSOY 2006) on miellyttävää matkalukemista, sisältäen historiallisia kertomuksia suurvaltajan Ruotsista lähinnä henkilöperspektiiveistä. Muutama henkilöistä ei ollut minulle aikaisemmin tuttu edes nimenä, puhumattakaan itse kertomuksesta.

Otsikko, plooturahan lanseeraus, on Ruotsin yritys vaikuttaa kuparin kansainvälistä hintaa kohottavasti; spekulantit tietysti sulattavat plooturahan kupariksi, jos rahan arvo kuparina on sen leimattua arvoa korkeampi. Täten plooturaha osaltaan tasoitti kuparin hinnan vaihteluja.