Koiviston idänkortti

Juho Ovaska Mauno Koiviston idänkortti, sotamiehestä presidentiksi (Otava 2017) on perehtynyt uusiin lähteisiin ja täydentää Seppisen yksioikoista kuvausta: ”satamajätkä” on todellisuudessa satamakonttorin työhönottaja; muutettuaan Helsinkiin liittyy Suomi-Neuvostoliitto-Seuraan ja Paasikivi-seuraan; asettuu SDP:n keskitien kulkijaksi, koska työtehtävät vaativat yhteistyötä sosialidemokraattien ja kommunistien kesken; kontaktit Tehtaankadulle syntyvät; Pyhäsalmella pidetty neljäliuskainen puhe julkaistaan Pravdassa

Kirjan kerronta puuroutuu yksityiskohtien ylenmääräiseen vatkaamiseen Koiviston virkaatekevän presidenttikauden osalta syksyllä 1981, presidentinvaalitaiston alettua ja kuumetessa, mutta palaa jo seuraavassa luvussa selkeäksi

Presidenttikauden alettua NL ei ole huolestunut Koivistosta, koska KGB:n ”operatiivinen resurssi”, presidentin kansliapäällikkö Jaakko Kalela on hänen lähipiirissään. 1980-luvun lopussa Koivistolla on ”perspektiiviharha” Neuvostoliitosta ja etupiirin pysyvyydestä itäisessä Keski-Euroopassa

Luulisin, että kirja on mukaansa tempaavaa luettavaa kaikille, joille Koivisto oli Tasavallan Presidentti ja joille hän edelleenkin on tasavallan presidentin esikuva

Koiviston poliittinen ura

Jukka Seppinen Koiviston aika, Mauno Koiviston poliittinen ura (Auditorium 2015) pohjautuu perusvireeltään Cambridgessa avautuneisiin Mitrokhin-arkiston merkintöihin Koiviston ja KGB-miesten tapaamisista, joita Suopon ja Supon merkinnät täydentävät. Ne alkavat maaliskuussa 1966 ja jatkuvat Koiviston presidenttikausien loppuun

Koivisto oli siten KGB:n ohjauksessa koko poliittisen uransa aikana. Ei ihme että suomalaisena joutui häpeämään hänen kannanottojaan Viron uuden vapaustaistelun aikana 1989 – 1991

Sama koski Koiviston saamattomuutta Suomen viemisessä Euroopan neuvoston jäseneksi

Presidenttinä Koivisto myös lopetti Supon kohdistaman vastatiedustelun KGB:n toimintaan Suomessa ja nimitti ulkoministeriöön sivurekrytointeina sosialidemokraattien jäsenkirjan perusteella Suomen yksipuolista aseistariisuntaa kannattaneita korkeisiin virkamiesasemiin

Kirjassa on lukemista häiritsevää toistoa, mutta muutoin puoleensa vetävä

Euroopan rajalla 1700-2014

Alpo Rusi ETUPIIRIN OTE, Suomen valtapeli Euroopan rajalla 1700-2014 (Gummerus 2014) on yksityiskohdissaan rikas kirja, vaikka päälinjat ovat tunnetut: Venäjä vs. Ruotsi; Venäjä, Saksa, Suomi

Kirjan pääanti on 1970 jälkeisen ajan ulkopolitiikan taustoissa, usein hätkähdyttävissäkin.

Aivan niin selkärangattomana en aikaisemmin Mauno Koivistoa pitänyt kuin Rusi häntä käsittelee. Kalevi Sorsan ulkopolitiikan syväluotaus onkin kirjan parasta antia: siihen aikaan kun Sorsa Suomea myi

Lähdekirjana arvokas. Luin kaikki loppuviittauksetkin