Koiviston idänkortti

Juho Ovaska Mauno Koiviston idänkortti, sotamiehestä presidentiksi (Otava 2017) on perehtynyt uusiin lähteisiin ja täydentää Seppisen yksioikoista kuvausta: ”satamajätkä” on todellisuudessa satamakonttorin työhönottaja; muutettuaan Helsinkiin liittyy Suomi-Neuvostoliitto-Seuraan ja Paasikivi-seuraan; asettuu SDP:n keskitien kulkijaksi, koska työtehtävät vaativat yhteistyötä sosialidemokraattien ja kommunistien kesken; kontaktit Tehtaankadulle syntyvät; Pyhäsalmella pidetty neljäliuskainen puhe julkaistaan Pravdassa

Kirjan kerronta puuroutuu yksityiskohtien ylenmääräiseen vatkaamiseen Koiviston virkaatekevän presidenttikauden osalta syksyllä 1981, presidentinvaalitaiston alettua ja kuumetessa, mutta palaa jo seuraavassa luvussa selkeäksi

Presidenttikauden alettua NL ei ole huolestunut Koivistosta, koska KGB:n ”operatiivinen resurssi”, presidentin kansliapäällikkö Jaakko Kalela on hänen lähipiirissään. 1980-luvun lopussa Koivistolla on ”perspektiiviharha” Neuvostoliitosta ja etupiirin pysyvyydestä itäisessä Keski-Euroopassa

Luulisin, että kirja on mukaansa tempaavaa luettavaa kaikille, joille Koivisto oli Tasavallan Presidentti ja joille hän edelleenkin on tasavallan presidentin esikuva