Pietari-Helsinki-Tampere tammi-huhtikuussa 1918

Henry Laporte 1918 Ranskalaisen silmin, Pietari-Helsinki-Tampere tammi-huhtikuussa 1918 (Laatukäännös JAS 2018, alkuperäisteos 1929) on Venäjälle lähetetyn insinöörin ja pankkiirin tiedustelumatkan päiväkirjamerkintöihin perustuva kertomus

Kaaos vallitsee Pietarissa tammi-helmikuussa 1918 sekä poliittisessa päätöksenteossa, talouselämässä että Venäjän armeijassa sisäisesti ennen Brest-Litovskin rauhaa

Tampereella punaisten päämaja on Pietariakin kaoottisempi. Kirja sisältää silminnäkijäkuvauksia myös Tampereen valtauksesta 

Aikamoinen tapahtumien kuvaus sisältäpäin! Uskomatttomia yksityiskohtia niin Leninistä kuin punakaartin ylipäälliköistä

Bolshevikkien nopeat ensitoimet Venäjällä talouselämän sosialisoimiseksi olivat täysin uutta luettavaa

Britannia ja Baltia 1918-1920

Olavi Hovi The Baltic Area in British Policy 1918-1921, Vol. I: From the Compiègne Armistice to the Implementation of the Versailles Treaty, 11.11.1918-20.1.1920 (Studia Historica Vol.11, 1980) on väitöskirjan ykkösosa päättyen Viron ja Neuvosto-Venäjän Tarton rauhaan 1920 helmikuussa

Kyseessä on siten brittien Baltian politiikka ensimmäisen maailman päättymisestä marraskuusta 1918 alkaen. Päälähteet ovat Britannian  hallituksen, ulkoministeriön, amiraliteetin ja sotakabinetin asiakirjat ja liittoutuneiden kommissioiden sekä Ranskan ja Saksan arkistolähteet

Töitä on tehty valtavasti, varmaankin eniten sulatteluvaiheessa. Lopputulos vaatii lukijalta kiinnostusta aihealueeseen sekä ennakkotietämystä, muun muassa Suomeakin koskeneesta reunavaltiopolitiikasta sekä valkoisten kenraalien pyrkimyksistä bolshevikkeja vastaan

Kolmen viikon luku-urakan jälkeen olen kovin tyytyväinen: Moni asia sai selvennystä. Teoksen pääanti lienee kuitenkin se, että suurvaltojen intressit ovat olleet määräävinä yleispuitteina, kun Baltiassa käytiin vapaussotia

Britannia pyrki alueella järjestelyihin, jotka olisivat pysyviä pidemmän päälle sekä valtapoliittisesti, kauppapoliittisesti että rajoina: Venäjä ja Saksa tulisivat nousemaan mahtitekijöiksi myös sodan jälkeen, mutta kumpikaan ei saisi saada Baltiaa valtapiiriinsä eivätkä Saksa ja Neuvosto-Venäjä saisi liittoutua       

vuosi seitsemäntoista

Keijo Kylävaara vuosi seitsemäntoista, reportaasi (Helsingin Sanomat 1967) alkaa kankeasti, mutta siirtyy vaivihkaa sanomalehtimäiseen kerrontaan. Loppu sisältääkin tavan takaa lukuyllätyksiä, vaikka osa ilmiöistä on osittain tuttuja. Kyseessä on vuoden 1917 tapahtumat Suomessa ja ensimmäinen maailmansota suomalaisia koskevin osin.

Yllättävintä on ehkä se, kuinka rauhatonta Suomessa on ollut keisarinvallan romahdettua Venäjän vallankumouksessa maaliskuussa: maatyöläisten lakkoja keväällä ja kesällä, kaupunginvaltuustojen painostaminen lakoin ja valtuutettujen telkeämisin istuntosaleihin, suurlakko marraskuussa, aseellisia kahakoita tihenevään tahtiin loppuvuodesta; marraskuinen kauppojen ryöstely Turussa, mikä osoitti sivistyksen olleen siellä vielä kehdossaan

Asteittainen herääminen itsenäistymisen välttämättömyyteen ja itsenäisyysjulistuksen antamiseen kuvataan tarkemmin kuin olen lukenut historiateoksista: bolševikit ilmoittivat jo huhti-toukokuun vaihteessa kannattavansa niin laajan itsemääräämisoikeuden myöntämistä Suomelle kuin suomalaiset itse tahtovat; Lenin kirjoitti asiasta Pravdassa toukokuun puolivälissä; Alexandra Kollontai sai myrskyisät suosionosoitukset Venäjän sosialidemokraattien puoluekokouksessa kesäkuussa esittäessään bolševikkien kannan ”Kannatamme itsenäisyyden myöntämistä Suomelle aina Suomen eroamiseen saakka Venäjästä ja valtakunnasta”; Helsingissä marraskuun lopussa Stalin lupasi Suomen kansalle täyden vapauden elämänsä järjestämiseen, mutta ”Suomen kansan vapaaehtoisessa liitossa Venäjän kanssa”.

Suomen itsenäisyyden tunnustuksen kuvaus Venäjän taholta on lähes tragikoominen. Bolševikit suorastaan tyrkyttävät sitä: joulun alla saatiin ulkoasiainkomissaari Trotskin kanta ”Venäjän hallitus on valmis heti tunnustamaan Suomen riippumattomuuden, sikäli kuin Suomen hallitus sitä pyytäisi”. 

P.E. Svinhufvudin johtama senaatti vitkasteli tunnustuksen pyytämistä, koska se ei uskonut bolševikkivallan pysyvyyteen eikä hallinnut diplomaattisia menettelytapoja, mutta tekee sen lopulta Saksan kehottamana Saksan ja Venäjän rauhanneuvottelujen selkeyttämiseksi. Tosin kirje osoitetaan aluksi väärälle elimelle

Tämän kirja olisi pitänyt lukea viisikymmentä vuotta sitten

Venäjän sotilaat valkoisessa Suomessa

Heikki Muilu Venäjän sotilaat valkoisessa Suomessa (Atena 2010) kartoittaa tammikuussa 1918 aseista riisuttujen venäläisten kohtaloa tukeutuen alkuperäislähteisiin ja vertaillen aikaisempaan tutkimus- ja muistelokirjallisuuteen osoittaen siinä monia puutteita, tulkinnallisia ylilyöntejä ja virheitä

Venäläisiähän internoitiin valkoisten puolella yli 6000. Useimmissa aseista riisuntatapauksissa oli kyse sopimuksista venäläisen upseeriston kanssa. Aseellisilta yhteenotoilta ei voitu välttyä, koska Venäjän armeija oli silloin sotamiesneuvostojen hallitsema. Sotilaista noin puolet oli bolševikkeja, mutta upseereista vain harvat

Uudenkaarlepyyn surullista leiriä lukuun ottamatta venäläisten kohtelu oli pääaiallisesti asiallista; leiri oli ahtaissa tiloissa seminaarissa ja siksi tautipesä; kapinaltakaan ei vältytty. Leiri jouduttiin perustamaan pikaisesti, koska venäläisten kotiuttaminen Sortavalan ja Salmin sekä Lieksan kautta joutui vaikeuksiin maaliskuussa ja koska osa kotiutetuista palasi punaisten puolelle

Enpä ollut asiasta ennen lukenut juuri mitään. Siksi se oli lukukokemuksena tavattoman mielenkiintoinen, sopivaa aatonaaton luettavaa

Taistelu Venäjästä 1918 - 1939

Aleksi Mainio Terroristien pesä, Suomi ja taistelu Venäjästä 1918 – 1939 (Siltala 2015) on tekijän akateemiseen väitöskirjaan pohjautuva yleisesitys Suomessa toimineista ulkomaisista tiedustelu- ja sabotööriryhmistä, joiden tarkoituksena oli horjuttaa bolševikkivaltaa - venäläiset emigranttiryhmät, Neuvostoliiton sisäiset bolševikkien vastaiset ryhmät, armenialaiset, ukrainalaiset ja tietysti Ison-Britannian Secret Intelligence Service

Kun kerran toimitaan Suomesta käsin, omat tiedusteluelimemme, Yleisesikunnan tilastotoimisto ja Etsivä keskuspoliisi, ovat vähintäänkin tietoisia kyseisten ryhmien toiminnasta, mutta useimmiten yhteistyössä, yrittäen hyötyä niiden palveluksista vastavuoroisesti.

Useimmissa tapauksissa KGB:n edeltäjä Tšeka soluttaa omat miehensä projekteihin ja vetää lopulta pisimmän korren, koska suomalaiset, britit ja täällä toimivien aktivistiryhmien johtajat ovat liian naiiveja, jälkimmäisistä osa kaksoisagentteja; päätekijät napataan kiinni ja likvidoidaan joko Moskovassa, matkalla sinne tai jossain Euroopassa

Asioita kyllä on sivuttu ja mainittu monissa muistelmissa ja historian tutkimuksissa, mutta tämä on perusteellinen tutkimus ja myös monessa tapauksessa  - jännäri

Loistava, Mainion vallan mainiosti kirjoittama teos; nykyhistorioitsijat osaavat kirjoittamisen taidon

Omistaminen ja valta Venäjällä

Arto Luukkanen Kuka omistaa Venäjän? Omistamisen ja vallan dynamiikka Venäjällä ( WSOY 2009) sisältää selkeät, sujuvat katsaukset omistamiseen ennen 1917 bolševikkien vallankaappausta, Neuvostoliiton aikana, oligarkkien aikana 1992-1999 ja nykyisten sekurokraattien aikana.

Olisinpa lukenut kirjan aikaisemmin! Venäjä – kleptokratia 

Kylmänojannotkosta Kuolemanlaaksoksi

Heikki Ylikangas Rata Rautuun, Ratkaisutaistelu Karjalan kannaksella 1918 (WSOY 2012) kertoo Vapaussodan verisimmästä taistelusta, Kalevankankaankin jäädessä toiseksi. Rautu oli rajapitäjä Kannaksen itäosassa Suvannon eteläpuolella.


Kirja kertoo lyhyesti Suomen ajautumisen sisäiseen sotaansa 1918 - 48 prosenttia SDP:n eduskuntaryhmästä oli kapinaa vastaan - ja Karjalan rintaman muotoutumisen. Viipurissa punaisten ja valkoisten yhteenotot alkoivat viikkoa aikaisemmin, kuin kapina alkoi Helsingissä, ja punakaarti pääsi (23.1) Viipurin herraksi venäläisten tuella.


Venäläiset hyökkäsivät Rautuun yli tuhannen sotilaan voimalla, mukana myös Pietarin suomalainen punakaarti, koska Rautun kautta oli juuri valmistunut uusi rata Pietarista Hiitolaan ja Elisenvaaraan, ja linnoittivat Rautun aseman. Pietarin puolustus oli bolshevikkien päämotiivi. Toinen oli varmistaa Pietari-Viipuri-rantarata ja punaisten ase-, ampumatarvike- ja elintarvikehuolto sitä pitkin. Kolmas motiivi oli auttaa punaisia koukkaamaan Kannaksella valkoisten selustaan Suvanto ylittäen. Ylikangas arvioi näitä seikkaperäisesti erilaisiin lähteisiin perustuen.


Brest-Litovskin rauha tuli väliin: venäläisten oli vedettävä joukot Rautusta pois, mutta samanaikaisesti ne lähettivät "vapaaehtoisia" yhtä suuren osaston. Lisäksi Venäjän puolella rajaa oli vielä suurempi puna-armeijan osasto.


Valkoiset onnistuivat kuitenkin saartamaan Rautun aseman, koska venäläiset olivat jättäneet kaakkoon ja länteen suuntautuvat lohkot suojaamatta kunnolla; rataa etelään Raasuliin ne hallitsivat voimakkaasti aseistetulla panssarijunalla. Valkoiset eivät kuitenkaan saaneet asemanseutua vallattua: linnoitus suosi luonnollisesti puolustajia. Viimeisin valtaisia tappioita tuottanut hyökkäys oli 4.4 illalla, mutta jo seuraavan aamun koitteessa venäläiset ja punaiset päättivät murtautua ulos saarroksesta.


Etujoukko, suomalaista punakaartia, yllätti valkoiset täysin ja pääsi Venäjän puolelle, mutta vähin erin valkoisille selvisi tilanteen koko kuva. Kolonnan kimppuun hyökättiin joka suunnasta: Kylmänojannotkossa taistelu muodostui joukkotuhoamiseksi. Paikka tunnetaankin Kuolemanlaaksona, kun sinne sijoitettuihin joukkohautoihin haudattiin yhteensä yli 800 punaista, venäläistä ja osa kaatuneista valkoisista. Vangiksi joutui lähes 900, joista kaksi kolmasosaa venäläisiä.


Olen käynyt linja-autoretkellä näillä paikoilla ja kuullut asiantuntijaoppaan lyhyen selostuksen. Sen takia näin seikkaperäinen kirja tapahtumista, taustoista ja jälkivaiheista oli loistavaa luettavaa, ei ainoastaan tämän taistelun historiana, vaan myös vapaussota-sisällisota-näkökantoja avartavana - unohtamatta kirjan mielenkiintoisia henkilökuvauksia