Kylmänojannotkosta Kuolemanlaaksoksi

Heikki Ylikangas Rata Rautuun, Ratkaisutaistelu Karjalan kannaksella 1918 (WSOY 2012) kertoo Vapaussodan verisimmästä taistelusta, Kalevankankaankin jäädessä toiseksi. Rautu oli rajapitäjä Kannaksen itäosassa Suvannon eteläpuolella.


Kirja kertoo lyhyesti Suomen ajautumisen sisäiseen sotaansa 1918 - 48 prosenttia SDP:n eduskuntaryhmästä oli kapinaa vastaan - ja Karjalan rintaman muotoutumisen. Viipurissa punaisten ja valkoisten yhteenotot alkoivat viikkoa aikaisemmin, kuin kapina alkoi Helsingissä, ja punakaarti pääsi (23.1) Viipurin herraksi venäläisten tuella.


Venäläiset hyökkäsivät Rautuun yli tuhannen sotilaan voimalla, mukana myös Pietarin suomalainen punakaarti, koska Rautun kautta oli juuri valmistunut uusi rata Pietarista Hiitolaan ja Elisenvaaraan, ja linnoittivat Rautun aseman. Pietarin puolustus oli bolshevikkien päämotiivi. Toinen oli varmistaa Pietari-Viipuri-rantarata ja punaisten ase-, ampumatarvike- ja elintarvikehuolto sitä pitkin. Kolmas motiivi oli auttaa punaisia koukkaamaan Kannaksella valkoisten selustaan Suvanto ylittäen. Ylikangas arvioi näitä seikkaperäisesti erilaisiin lähteisiin perustuen.


Brest-Litovskin rauha tuli väliin: venäläisten oli vedettävä joukot Rautusta pois, mutta samanaikaisesti ne lähettivät "vapaaehtoisia" yhtä suuren osaston. Lisäksi Venäjän puolella rajaa oli vielä suurempi puna-armeijan osasto.


Valkoiset onnistuivat kuitenkin saartamaan Rautun aseman, koska venäläiset olivat jättäneet kaakkoon ja länteen suuntautuvat lohkot suojaamatta kunnolla; rataa etelään Raasuliin ne hallitsivat voimakkaasti aseistetulla panssarijunalla. Valkoiset eivät kuitenkaan saaneet asemanseutua vallattua: linnoitus suosi luonnollisesti puolustajia. Viimeisin valtaisia tappioita tuottanut hyökkäys oli 4.4 illalla, mutta jo seuraavan aamun koitteessa venäläiset ja punaiset päättivät murtautua ulos saarroksesta.


Etujoukko, suomalaista punakaartia, yllätti valkoiset täysin ja pääsi Venäjän puolelle, mutta vähin erin valkoisille selvisi tilanteen koko kuva. Kolonnan kimppuun hyökättiin joka suunnasta: Kylmänojannotkossa taistelu muodostui joukkotuhoamiseksi. Paikka tunnetaankin Kuolemanlaaksona, kun sinne sijoitettuihin joukkohautoihin haudattiin yhteensä yli 800 punaista, venäläistä ja osa kaatuneista valkoisista. Vangiksi joutui lähes 900, joista kaksi kolmasosaa venäläisiä.


Olen käynyt linja-autoretkellä näillä paikoilla ja kuullut asiantuntijaoppaan lyhyen selostuksen. Sen takia näin seikkaperäinen kirja tapahtumista, taustoista ja jälkivaiheista oli loistavaa luettavaa, ei ainoastaan tämän taistelun historiana, vaan myös vapaussota-sisällisota-näkökantoja avartavana - unohtamatta kirjan mielenkiintoisia henkilökuvauksia

Vehnää ja tykkejä

Antti Tuuri “Suuri asejuna Pietarista” (Kustannus HD 2006) ja Antti Tuuri ”Suuri viljajuna Siperiasta” (Kustannus HD 2009) kertovat punakapinan aikaisista tapahtumista talvella 1918 ja pietarilaisista Rahjan veljeksistä.

Pietarin suomalainen punakaarti toimittaa Leninin luvalla junalastillisen aseita ja ammuksia Suomen punakaartilaisille, mukana kivääreiden lisäksi konekiväärejä ja kymmenen tykkiä. Junaa johtavat veljekset Jukka ja Eino Rahja, Kämärän asemalla tapahtuneen Jukan haavoittumisen jälkeen vain Eino. Muutoin asemat ovatkin punakaartilaisten hallinnassa ja junasta jaetaan aseita suurimmilla väliasemilla, vaikka päätavoite onkin Tampere, jonne myös päästään.

Viljaa ostetaan taas Leninin luvalla vallan neljän tuhannen kilometrin takaa, Omskin seudulta asti, jonne bolševikit ovat vasta vakiinnuttamassa valtaansa. Ruokaa on Uralin itäpuolella toripöydät notkuen, mutta Uralin länsipuolella nähdään jo nälkää. Vanhaa venäläistä tapaa noudattaen junan johtaja Jaakko Rahja jakelee avainhenkilöille vodkaa, limppua ja tupakkaa - ja Suomen Pankin holvista takavarikoituja Kerenskin ruplia, jotka olivat vielä käypää rahaa Uralin itäpuolella - ja 40 junavaunullista vehnää saadaan lopulta lastattua.

Helsinkiin päästään monien vaiheiden jälkeen, vaikka junaa joudutaan lyhentämään Uralin ylittämiseksi. Kaksi muuta viljajunaa oli liikkeellä myöhemmin. Niistä toinen joutui jäämään Pietariin, koska raja suljettiin punakapinan kukistumisen jälkeen, ja toinen varastettiin jo ennen Pietaria.

Molemmat kirjat tarjoavat riemukkaan lukupäivän.