Näytetään tekstit, joissa on tunniste Paasikiven linja. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Paasikiven linja. Näytä kaikki tekstit

keskiviikko 3. lokakuuta 2018

Suomi puristuksessa

Pekka Visuri Paasikiven Suomi suurvaltojen puristuksessa 1944-1947 (Docendo 2015) on yleisesitys ajasta, mutta sisälsi minulle paljon uutta erityisesti Pariisin rauhansopimuksen osalta, joka oli täysin koordinoitu muiden natsi-Saksan kanssa hyökkäyssotaan lähteneiden maiden rauhansopimusten kanssa; samaten prosessi, jolla rajoitetttin puolustusvoimiemme kokoa sodan jälkeen. Myös Teheranin, Jaltan ja Potsdamin konferenssien sisällöistä on laajat kuvaukset

Kirja on lukijaystävällinen, koska tekstiä ei ole rikottu liiallisin ala- ja loppuviittein, kuten monesti on tapana tämän alan teoksissa. Ehdoton lukunautinto syysiltoina

tiistai 11. lokakuuta 2016

Kekkosen K-rintama

Kauko Kare Tähän on tultu, Paasikiven linjalta K-rintamaan (Alea-kirja 1967) oli ilmestyttyään syksyn kohukirja. Opiskelun vuoksi ei vain ollut mahdollista käyttää aikaa siihen enkä myöhemminkään sitä lukenut, vaikka pari luennoilla kertomaani vakio kaskua perustui siihen (muiden kertomana). Mutta parempi myöhään kuin ei milloinkaan

Urho Kekkonen myötäilijöineen poliitikoissa, virkamiehissä, taiteilijoissa, tieteilijöissä, toimittajissa ja vuorineuvoksissa eli K-rintama saa huutia ulkopolitiikastaan, kantaa ottavasta räävittömästä taiteestaan ja asenteellisista historian tutkimuksistaan, puhumattakaan YLEn toiminnasta; ”nuoret radikaalit” tukevat vallassa olijoita kun muissa länsimaissa protestoidaan yleensä heitä vastaan; sosialidemokraattien johtokin kääntää takkinsa