Neuvostoliiton tavoitteet Suomessa

Jukka Seppinen Kivi bolševikin kengässä, Neuvostoliiton tavoitteet Suomessa 1917-1970 (Minerva 2014) kannatti lukea, vaikka Seppisen kirjat ovatkin kuuluneet pääasiallisiin luettaviini tänä syksynä. Uutta riitti monissa kohdissa, kertauksesta puhumattakaan:

Stalin pysyttäytyy Rooseveltin ja Churchillin kanssa Teheranissa 1.12.1943 sovitussa, paitsi on kovakorvainen Churchillin vastustamien sotakorvausten osalta

suomettumisen vaiheet liittoutuneiden valvontakomission ajoista sen syöksykierteeseen SDP:n 1966 tekemän ulkopoliittisen kääntymyksen jälkeen

ideologinen keinotodellisuus muokkaa Suomen ja lähialueiden historiaa kuten ”Lenin antoi Suomelle itsenäisyyden”

tasavallan presidenttinä myöntyväisyysmies J.K. Paasikivi terästäytyy ja jättää kommunistit ja vasemmistososialistit (SKP/SKDL) pois hallituksesta 1948 eduskuntavaalien jälkeen

SKP/SKDL:n ja Neuvostoliiton tuella valtansa pönkittävä Kekkonenkaan ei valitse vuoden 1958 eduskuntavaalien voittajaa SKP/SKDL:ää hallitukseen, vaan nimittää Fagerholmin enemmistöhallituksen, koska Kekkonen ajaa Suomen talouden länsi-integraatiota eli OEEC-sopimusta; NL kuitenkin loihtii ”yöpakkaset” Kekkosta vastaan, minkä jälkeen Kekkonen joutuu nimittämään ministereiksi vain NL:n/KGB:n hyväksymiä; kansanrintamahallitukset palaavat 1966

Kekkonen tekee 1960-luvun alussa valtiovierailuja länsimaihin ja kykenee saamaan puolueettomuusmaininnan myös Suomen ja NL:n välisiin virallisiin julkistuksiin

NL/KGB hajottaa jokaisen puolueen, joka tavoittelee poliittista valta-asemaa ja Kekkosen hyväksyntää; SDP:n ja ammattiyhdistysliikkeen hajaannus ja jälleenyhdistyminen ovat keskeinen teema

SKP/SKDL:n ja niiden peitejärjestöjen toiminta on laajan katsauksen kohteena, unohtamatta nuorison kansainvälisiä rauhanfestivaaleja, joihin on osallistunut Neuvostoliiton tuella hämmästyttävä määrä suomalaisia 1950-luvulla

NL/KGB ajaa vallankumousta Suomessa 1969-1977; Kekkonen havahtuu olevansa vain väline NL:n ja KGB:n todellisissa tavoitteissa ja joutuu nimittämään Karjalaisen kansanrintamahallituksen kesällä 1970

Historia on mielenkiintoista

Nyky-Venäjän historia

Mihail Zygar Putinin sisäpiiri, Nyky-Venäjän lyhyt historia (Otava 2015) avaa silmiä tarkemmin kuin yksikään aikaisemmin lukemani Putinin Venäjää kuvaava kirja. Vallassaolevien silovikkien ja valtaa tavoitteleveien liberaalien sisäiset ja keskinäiset juonittelut ja eliminoinnit ovat kuin toisintoa Venäjän historiasta ennen bolševikkivaltaa, josta perusesitys on S.F. Platonov Venäjän historia (Otava 1933), tai sen aikana. Päitäkin putoaa, muttei sentään Stalinin terrorin malliin. Salaliittoteoriat yleisiä, itse asiassa nyky-Venäjän ulkopolitiikan perusta

Kirjoittaja on toimittaja ja haastatellut keskeisiä roolihahmoja tai heidän lähipiiriään. Mitä suositeltavinta luettavaa jokaiselle ikään katsomatta

Saksalainen perhetarina

Wibke Bruhns Isäni maa, Saksalaisen perheen tarina (Siltala 2010, alkuteos 2004) on mukaansa tempaava kirjoittajan vanhempien ja suvun kirjeenvaihto- ja päiväkirjamerkintöihin perustuva teos saksalaisesta kauppa- ja teollisuusperheestä ensimmäisen ja toisen maailmansodan ajoilta sekä myrskyiseltä sotien väliseltä ajalta. 

Aikajanaa on täydennetty historiallisilla tiedoilla ja myöhemmin paljastuneilla tosiasioilla. Siksi kirja on myös Saksan historia tältä ajanjaksolta, vaikka monet mielenkiintoiset seikat jäävät lähestulkoon vain maininnalle; bolshevikki- ja oikeistoryhmien rähinöinti ja kapinayritykset sekä hyperinflaation seuraukset 1920-luvun alussa katetaan kuitenkin

Kirjoittajan isä ja sisaren mies hirtettiin osallisina Hitlerin vastaiseen epäonnistuneeseen salaliittoon, isä tosin vain siitä tietoisena muttei vävyään paljastaneena

Kirjoittajan vanhempien parisuhteen kaari muodostaa toisen juonen

Ostin kirjan jäännöseriä myyvästä liikkeestä, koska en ollut koskaan lukenut mitään saksalaisen kirjoittamaa Hitlerin valtaannoususta ja Kolmannesta valtakunnasta. Kirjoittaja kysyykin usein, miksi siitä ja siitä asiasta on niin vähän merkintöjä tai niitä ei ole lainkaan; eikö esimerkiksi juutalaisten kohtalo ollut lehdistössä esillä; jne

Hieman arvoitukseksi jää, liittyivätkö päähenkilöt kansallissosialistiseen puolueeseen ideologiasta, opportunismista vai ympäristön ja asemansa – pienkaupungin ylhäisöä - paineen vuoksi

Joka tapauksessa kaikki natsismin pääainekset tuntuvat olleen Saksassa esillä jo ennen ensimmäistä maailmansotaa tai sen aikana

Loistava, nopealukuinen kirja, jonka tulen muistamaan

Uuden Puolan luoja

Herman Gummerus “Pilsudski, Uuden Puolan luoja” (WSOY 1936) yllätti sisällöllään: kuinka vähän oppikoulun historiasta on apua tosiasioiden valaisijana runsaan viidenkymmenen vuoden jälkeen, josko alunalkaenkaan.

Siinä ennakkokäsitykseni oli oikea, että Josef Pilsudskin hallinto maailmansotien välissä yritti olla jonkinlaista "demokraattista" diktatuuria. Täysi yllätys oli se, että marsalkka Pilsudski ei suinkaan ollut koulutukseltaan sotilas eikä edes oikeistolainen vaan Leninin ja Stalinin luokkaa oleva häikäilemätön sosialistivallankumouksellinen, Puolan sosialistisen puolueen perustaja.

Päästyään kansansa johtoon hän pragmaatikkona tajusi, että Puolan ei kannata kokeilla bolshevikkien kommunismia: talouselämää ei pidä rakentaa luokkataistelun ideologialle vaan yksityisomistus oli säilyvä Puolassa. Hän ei myöskään arvostanut Mussolinin fascismia.

Ennen ensimmäistä maailmansotaa Pilsudski pystyi rakentamaan Puolan kansallisen armeijan, legioonansa, Itävaltaan kuuluneessa osassa Puolaa, Galiziassa. Legioonalaisiin hän tukeutui koko elämänsä ajan.

Tsaarin Venäjän sosialistivallankumoukselliset kokoontuivat myös Suomessa, Sahrbergin talossa Jorvaksessa Kirkkonummella 1907. Suomalaiset aktivistit olivat vain järjestäjiä, eivät mukana kokouksessa. Hakipa Puolan ministeri Charwat kartanon pihalta lippaallisen multaa kesällä 1935 vieden sen Krakovaan Pilsudskin hautakumpuun. Tästäkö Seppo Kääriäinen otti mallia, kun vei Lepikon torpan multaa Kremliin