Neuvostoliiton tavoitteet Suomessa

Jukka Seppinen Kivi bolševikin kengässä, Neuvostoliiton tavoitteet Suomessa 1917-1970 (Minerva 2014) kannatti lukea, vaikka Seppisen kirjat ovatkin kuuluneet pääasiallisiin luettaviini tänä syksynä. Uutta riitti monissa kohdissa, kertauksesta puhumattakaan:

Stalin pysyttäytyy Rooseveltin ja Churchillin kanssa Teheranissa 1.12.1943 sovitussa, paitsi on kovakorvainen Churchillin vastustamien sotakorvausten osalta

suomettumisen vaiheet liittoutuneiden valvontakomission ajoista sen syöksykierteeseen SDP:n 1966 tekemän ulkopoliittisen kääntymyksen jälkeen

ideologinen keinotodellisuus muokkaa Suomen ja lähialueiden historiaa kuten ”Lenin antoi Suomelle itsenäisyyden”

tasavallan presidenttinä myöntyväisyysmies J.K. Paasikivi terästäytyy ja jättää kommunistit ja vasemmistososialistit (SKP/SKDL) pois hallituksesta 1948 eduskuntavaalien jälkeen

SKP/SKDL:n ja Neuvostoliiton tuella valtansa pönkittävä Kekkonenkaan ei valitse vuoden 1958 eduskuntavaalien voittajaa SKP/SKDL:ää hallitukseen, vaan nimittää Fagerholmin enemmistöhallituksen, koska Kekkonen ajaa Suomen talouden länsi-integraatiota eli OEEC-sopimusta; NL kuitenkin loihtii ”yöpakkaset” Kekkosta vastaan, minkä jälkeen Kekkonen joutuu nimittämään ministereiksi vain NL:n/KGB:n hyväksymiä; kansanrintamahallitukset palaavat 1966

Kekkonen tekee 1960-luvun alussa valtiovierailuja länsimaihin ja kykenee saamaan puolueettomuusmaininnan myös Suomen ja NL:n välisiin virallisiin julkistuksiin

NL/KGB hajottaa jokaisen puolueen, joka tavoittelee poliittista valta-asemaa ja Kekkosen hyväksyntää; SDP:n ja ammattiyhdistysliikkeen hajaannus ja jälleenyhdistyminen ovat keskeinen teema

SKP/SKDL:n ja niiden peitejärjestöjen toiminta on laajan katsauksen kohteena, unohtamatta nuorison kansainvälisiä rauhanfestivaaleja, joihin on osallistunut Neuvostoliiton tuella hämmästyttävä määrä suomalaisia 1950-luvulla

NL/KGB ajaa vallankumousta Suomessa 1969-1977; Kekkonen havahtuu olevansa vain väline NL:n ja KGB:n todellisissa tavoitteissa ja joutuu nimittämään Karjalaisen kansanrintamahallituksen kesällä 1970

Historia on mielenkiintoista

Oppitunteja tämän päivän Venäjälle

Jegor Gaidar Imperiumin tuho, Oppitunteja tämän päivän Venäjälle (Verbatum 2014, alkuteos 2006) on 1990-luvun alussa Venäjän markkinatalouteen johtaneen talousministerin testamentti

Venäläiseen tyyliin se on lukuisissa yksityiskohdissaan puuduttavaa luettavaa, mutta niitähän voi silmäillen hyppiä yli. Luettavuuteen vaikuttaa myös suomenkielisen käännöksen heikkoudet erityisesti teoksen alkupuolella: kyllä Suomen kielessäkin on sanajärjestyksellä, sijamuodoilla ja välimerkeillä merkitys luetun ymmärrettävyyden kannalta

Alussa tekijä kertaa yhdenmukaisuuksia Neuvostoliittoa (NL) aikaisempien imperiumien tuhoissa ja korostaa imperiuminjälkeisen syndrooman merkitystä myös tämän päivän Venäjän politiikassa

Yksi pääteemoista on luonnonvaroista rikkaan, maailmantalouteen integroituneen talouden perusepävakaus, koska luonnonvarojen maailmanmarkkinahinnat vaihtelevat ennustamattomasti.

Silti Gaidar ei päädy johtopäätökseen, että öljyn maailmanmarkkinahinnan lasku 1985-1986 olisi ollut syy NL:n romahdukseen, vaan syy oli 1928-1929 Josef Stalinin omaksumassa komentotaloudessa, jonka virheet kumuloituivat lopussa räjähtävän uran mukaisesti

Vaikka romahdus tapahtui lopulta nopeasti, kirjaa lukiessa hämmästyttää silti, kuinka ymmärtämätön NL:n johto on ilmiselvän kriisin keskellä siitä, mistä kriisissä on todella kyse: käskyjä lähtee jatkuvasti aina pienemmistä ja pienemmistä asioista, mutta lopulta nekin muuttuvat vain toivomuksiksi

Nykynuoriso tuskin kiinnostuu kirjasta, mutta poliittisesta historiasta, taloushistoriasta, sosialismin historiasta ja Venäjän historiasta kiinnostuneelle vanhemmalle polvi se on oivaa kertausta ja taustoja selventävää

Mutta kannusteiden talousopin (incentive economics) kannalta kirja on suositeltavaa luettavaa nuorisollekin: taloudellisten katastrofien taustalla ovat aina käyttäytymiskannusteet; tarvitaan vain shokki, joka laukaisee romahduksen