Uuden Puolan luoja

Herman Gummerus “Pilsudski, Uuden Puolan luoja” (WSOY 1936) yllätti sisällöllään: kuinka vähän oppikoulun historiasta on apua tosiasioiden valaisijana runsaan viidenkymmenen vuoden jälkeen, josko alunalkaenkaan.

Siinä ennakkokäsitykseni oli oikea, että Josef Pilsudskin hallinto maailmansotien välissä yritti olla jonkinlaista "demokraattista" diktatuuria. Täysi yllätys oli se, että marsalkka Pilsudski ei suinkaan ollut koulutukseltaan sotilas eikä edes oikeistolainen vaan Leninin ja Stalinin luokkaa oleva häikäilemätön sosialistivallankumouksellinen, Puolan sosialistisen puolueen perustaja.

Päästyään kansansa johtoon hän pragmaatikkona tajusi, että Puolan ei kannata kokeilla bolshevikkien kommunismia: talouselämää ei pidä rakentaa luokkataistelun ideologialle vaan yksityisomistus oli säilyvä Puolassa. Hän ei myöskään arvostanut Mussolinin fascismia.

Ennen ensimmäistä maailmansotaa Pilsudski pystyi rakentamaan Puolan kansallisen armeijan, legioonansa, Itävaltaan kuuluneessa osassa Puolaa, Galiziassa. Legioonalaisiin hän tukeutui koko elämänsä ajan.

Tsaarin Venäjän sosialistivallankumoukselliset kokoontuivat myös Suomessa, Sahrbergin talossa Jorvaksessa Kirkkonummella 1907. Suomalaiset aktivistit olivat vain järjestäjiä, eivät mukana kokouksessa. Hakipa Puolan ministeri Charwat kartanon pihalta lippaallisen multaa kesällä 1935 vieden sen Krakovaan Pilsudskin hautakumpuun. Tästäkö Seppo Kääriäinen otti mallia, kun vei Lepikon torpan multaa Kremliin

Tyrannian lyhyt historia

Tom Ambrose ”Hirmuvaltiaita vai valtiomiehiä? Tyranniuden lyhyt historia” (Multikustannus 2009) vertailee eri aikakausien despootteja, samanlaisuuksia ja erilaisuuksia: lapsuus, ideologia; luvattu suuri tulevaisuus oikeuttaa oman kansan valtaisiin kärsimyksiin ja vähemmistöjen tuhoamisiin.

Hämmästyttäväähän on, että despootit eivät näytä katoavan minnekään, vaan heitä pulpahtaa esiin jatkuvasti eri puolilla maailmaa, joka näyttää olevan voimaton raakalaisuuksien, hirmuhallintojen ja massasurmien edessä; despooteilla on aina tukiryhmänsä.

Aikalaisarviot, kuten Churchill Mussolinin fasismista 1927, ”voitokkaassa kamppailussanne leninismin eläimellistä himoa ja kiihkoa vastaan … teidän liikkeenne on tehnyt palveluksen koko maailmalle”, ovat näin jälkikäteen hauskoja yksityiskohtia; kuvatut Mussolinin tempaukset ovat hämmästyttävän samanlaisia kuin toveri Putinin.

Kirja antaa liian ruusuisen kuvan kommunismin saavutuksista ennen toista maailmansotaa verrattuna siihen, mitä luin jo 1950-luvun lopulla ja etteikö muka kulakkien tuhoamisesta olisi tiedetty

Ruotsin kuninkaista on päässyt mukaan valistuneena itsevaltiaana myssy- ja hattupuolueiden vapaudenajan päättänyt "kuningaspuolueen" vallankaappaaja Kustaa III, muttei Ruotsin suurvalta-aseman tuhoaja Kaarle XII.