Suomen valtion perustaja

Stig Ramel Kustaa Mauri Armfelt 1957-1814, Ruotsissa kuolemaantuomittu kuninkaan suosikki Suomessa kunnioitettu valtion perustaja (Otava 1998) on hämmästyttävä elämäkerta seikkailijaksikin mainitusta hämmästyttävästä valtiomiehestä

Olin toki lukenut useita artikkeleita Armfeltista Pariisissa, Pietarissa ja Kustaa III:nen hovissa, mutta en ollut alkuunkaan selvillä hänen todellisista "seikkailuistaan" ja aikaansaannoksistaan, ei ainoastaan keisari Aleksanteri I:lle Suomen asioita esittelevänä ministerivaltiosihteerinä, vaan myös Kuninkaallisen oopperan johtajana Tukholmassa ja Ruotsin Akatemian kaksinkertaisena jäsenenä

Sujuvaa, nopealukuista tekstiä, joka olisi pitänyt lukea jo ajat sitten

Suomalaista poliittista historiaa

Suomalaisen yhteiskunnan poliittinen historia (Edita 2005) toim. Ville Pernaa ja Mari K. Niemi on Turun yliopiston poliittisen historian laitoksen kokoomateos professori Jorma Kalelan eläköityessä väittäen keskittyvänsä kronologisten detaljien asemasta poliittisiin prosesseihin, jotka osin limittyvät samoihin aikakausiin.

Lähestymistavasta seuraa, että kirjoituksista osa sisältää valtaisia yksinkertaistuksia ja yhtä valtaisia yleistyksiä, ainakin omalla erikoisalallani. Tästä syystä en kyllä haluaisi lukea kirjaa yliopistolliseen tenttiin.

Teos alkaa pohdinnalla, milloin Suomi syntyi. Siksi sen otsikossa on suomalainen ja ajallisesti se alkaa Venäjän vallan alusta. 

Itse olisin aloittanut kuitenkin jo Vapauden ajan poliittisista prosesseista monestakin syystä: millaista valtiopäivätyöskentely ja hallinnon toiminta olivat silloin ja mitä uudistuksia tehtiin ja mitä rajoituksia Kustaa III:nen vallankaappaukset toivat.

Toinen teema, joka puuttuu on se, miksi Suomi kannustuksesta huolimatta ei omaksunut skandinavismia 1860-luvulla ja osallistunut Venäjän vastaiseen kapinointiin Puolan tavoin; Skyttä-Skyttä kertoo J.V. Snellmanin ratkaisevasta roolista tässä asiassa.

Matkalukemisena kirja oli mukava, mutta kaikkia sen tulkinnoista en ottanut vakavasti.

Tyrannian lyhyt historia

Tom Ambrose ”Hirmuvaltiaita vai valtiomiehiä? Tyranniuden lyhyt historia” (Multikustannus 2009) vertailee eri aikakausien despootteja, samanlaisuuksia ja erilaisuuksia: lapsuus, ideologia; luvattu suuri tulevaisuus oikeuttaa oman kansan valtaisiin kärsimyksiin ja vähemmistöjen tuhoamisiin.

Hämmästyttäväähän on, että despootit eivät näytä katoavan minnekään, vaan heitä pulpahtaa esiin jatkuvasti eri puolilla maailmaa, joka näyttää olevan voimaton raakalaisuuksien, hirmuhallintojen ja massasurmien edessä; despooteilla on aina tukiryhmänsä.

Aikalaisarviot, kuten Churchill Mussolinin fasismista 1927, ”voitokkaassa kamppailussanne leninismin eläimellistä himoa ja kiihkoa vastaan … teidän liikkeenne on tehnyt palveluksen koko maailmalle”, ovat näin jälkikäteen hauskoja yksityiskohtia; kuvatut Mussolinin tempaukset ovat hämmästyttävän samanlaisia kuin toveri Putinin.

Kirja antaa liian ruusuisen kuvan kommunismin saavutuksista ennen toista maailmansotaa verrattuna siihen, mitä luin jo 1950-luvun lopulla ja etteikö muka kulakkien tuhoamisesta olisi tiedetty

Ruotsin kuninkaista on päässyt mukaan valistuneena itsevaltiaana myssy- ja hattupuolueiden vapaudenajan päättänyt "kuningaspuolueen" vallankaappaaja Kustaa III, muttei Ruotsin suurvalta-aseman tuhoaja Kaarle XII.