Jussi Niinistö Isontalon Antti, Eteläpohjalainen jääkäri, värväri ja seitsemänsodan veteraani (SKS 2008) on kirjana nopealukuinen ja mielenkiintoinen. Lyhyitä luonnehdintoja olin lukenut jääkäri Antti Isotalosta useissa yhteyksissä, laajimmin Alasen kirjassa, mutta silti tämä oli läpikäynnin arvoinen
Monen asian taustat tulevat kerrotuiksi selkeästi, esimerkiksi Lapuan liikkeen syntymiseen vaikuttavat tekijät kuten kommunistivetoisen ammattiyhdistysliikkeen työmaaterrorin. Sama koskee Mäntsälän kapinaa: miksi juuri uusmaalaisen maalaispitäjän sivukylän miesten käämit kärähtivät.
Mutta nämä ovat kirjassa kuitenkin sivuasioita, jääkärien uskomaton rohkeus jo värväydyttäessä että myöhemmin taisteluissa on keskeisin. Antti Isotalo haavoittui vaikeasti Kalevankankaan taistelussa
Kertausta kirjassa on luonnollisesti, koska aihepiirin kirjoittajat käyttävät samoja lähteitä ja koska aikoinaan luin kirjoittajan Heimosotien historia 1918-1922 (2005)
Näytetään tekstit, joissa on tunniste jääkäriliike. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste jääkäriliike. Näytä kaikki tekstit
lauantai 5. tammikuuta 2019
Seitsemänsodan jääkäri
Tunnisteet:
ammattiyhdistysliike,
heimosodat,
Jussi Niinistö,
jääkäriliike,
Kalevankankaan taistelu,
kommunistit,
Lapuan liike,
Mäntsälän kapina,
työmaaterrori
torstai 3. tammikuuta 2019
Nuijasodasta vapaussotiin
Aulis J. Alanen Eteläpohjalaisia taisteluissa 1, Nuijasodasta vapaussotiin (Otava 1980) oli sopivaa rinnakkkaislukemista Hovin suurvaltapoliittisesta näkökulmasta kirjoitetulle tutkimukselle. Tämä kirja rakentuu paikallisille näkökulmille korostaen yksilöjen kokemusten kansallista merkitystä, kuten jääkäriliikkeen osalta
Melkein kaikista tapahtumista olin lukenut useasti aikaisemmin, mutta silti useimmat kuvaukset sisälsivät uutta, mielenkiintoista asiaa. Taruja ja liioittelua ei voi muisteloissa eikä aikalaiskuvauksissa välttää, minkä kirjoittaja usein toteaakin
Vähiten olin selvillä Napuen taistelun kulusta. Siinäkään suomalaiset eivät olleet suorittaneet tiedustelua kuten venäläiset olivat tehneet; muita kuuluisia suomalaisten tiedustelumokiahan ovat ...

Aulis J. Alanen,
jääkäriliike,
Napuen taistelu,
Nuijasota,
tiedustelukatastrofi
keskiviikko 24. lokakuuta 2018
Lakeuksien eversti
Vesa Määttä Lakeuksien eversti Matti Laurila, Jääkäristä legendaariseksi talonpoikaispäälliköksi (Ajatus 2010) on tavattoman mielenkiintoisesti kirjoitettu henkilöhistoria Lapuan legendaarisista Lauriloista Länkipohjassa eloonjääneestä juniorista, Taipaleen ja Äyräpään sankarista talvisodassa, mutta jatkosodan alussa vaikeiden henkilösuhteiden vuoksi divisioonansa komentajan ja esikuntapäällikön simputtamasta rykmentin komentajasta
Uskollisena tasavallan presidentti Svinhufvudille Matti Laurila ratkaisi Mäntsälän kapinan. Jo yksinomaan Mäntsälän kapinan vaiheiden kuvauksen vuoksi kirja on lukemisen arvoinen
Uskollisena tasavallan presidentti Svinhufvudille Matti Laurila ratkaisi Mäntsälän kapinan. Jo yksinomaan Mäntsälän kapinan vaiheiden kuvauksen vuoksi kirja on lukemisen arvoinen
Tunnisteet:
jatkosota,
jääkäriliike,
Lapua,
Länkipohja,
Matti Laurila,
Mäntsälän kapina,
P.E. Svinhufvud,
Taipale,
talvisota,
Vesa Määttä,
Äyräpää
torstai 6. helmikuuta 2014
Haavoitettu ritari
Jussi Jalonen "Haavoitettu ritari - Jääkärieversti, Mannerheim-ristin ritari Bernt Eino Edvard Polόnin elämä" on ilojen ja surujen täytteinen henkilöhistoria, kirjoittajan todellinen taidonnäyte sekä tyylillisesti että materiaalin lukijaystävällisen käsittelyn suhteen.
Miksi lainasin kirjan? Hänen isänsä tunnistin aikaisemmin lukemistani, mutta varsinainen syy oli se, että Eino Polόn oli talvisodassa virtolaispataljoonan komentaja Taipaleenjoella.
Kirjassa 166 sivusta huolimatta on enemmän luettavaa kuin kolmesataasivuisissa muistelmissa. Mutta yhden perheen näkökulmastakin kerrottuna se on oiva jääkäriliikkeen, vapaussodan, Lapuan liikkeen, talvisodan, SS-pataljoonan, jatkosodan ja jälleenrakennusvuosien kertaus.

Eino Polόn,
jatkosota,
JR 30/21,
jääkäriliike,
SS-pataljoona,
talvisota,
vapaussota,
virtolaispataljoona
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)