Pasi Tuunainen “Marttinen,
Kahden armeijan soturi”
(Otava 2012): Olin pitänyt kirjaa usein aikaisemminkin kädessäni, mutta järkälemäisestä koosta johtuen se oli jäänyt lainaamatta.
Alpo K. Marttinen
on luonnollisesti tuttu punaisen Valpon etsintäkuuluttamana asekätkennän johdossa
toimineena upseerina, joka joutui pakenemaan ensin Ruotsiin ja sieltä
Yhdysvaltoihin. Harvemmin hänet mainitaan talvisodan Suomussalmen-Raatteen ja
Kuhmon taistelujen suunnittelijana, Siilasvuon esikuntapäällikkönä, tai Suomen
pelastajana Viipurin valtauksen jälkeen kesäkuun lopussa 1944, kun hän Pohjanmaan
ruotsinkielisten rykmentin komentajana löi Stalinin ”demokratiaa” tuoneet neuvostojoukot
Tienhaaran puolustustaistelussa.
Ilman sitä ne olisivat päässeet Lappeenrantaan
ja Salpa-linjalle, jota ei lopulta tarvittu koko jatkosodassa, ja ilman sitä Talin-Ihantalan,
Äyräpään-Vuosalmen, Nietjärven ja
Ilomantsin ratkaisutaisteluja ei olisi tarvinnut koskaan käydäkään. Marttinen kutsuukin kirjassa
Tienhaaraa ”Suomen Thermopylaiksi”.
Kirjan pääasia ovat
kuitenkin Marttisen elämä USA:ssa ja toiminta sen armeijassa sekä hänen
yhteiskunnallinen vaikuttaminen eläkeläisenä sekä USA:ssa että julkisuus Suomessa. Näistä en juurikaan ollut tietoinen, paitsi hämärä muistikuva oli
että Kekkosen ajan ulko- ja puolustuspolitiikka eivät säästyneet Amerikan
everstin polemiikilta. Marttinen kannatti Suomen vahvaa puolustuskykyä ja ehdotonta
puolueettomuutta. Hän vastusti USA:ssa Vietnamin sotaa julkisesti jo paljon
ennen kuin USA siihen sekaantui toden teolla. Myös yksityishenkilö Marttinen
on mielenkiintoista luettavaa.
Kirjan lukemista häiritsee
hieman se, että aina ei kerrota ajankohtaa, jolloin asia on tapahtunut; lukijan
edellytetään muistavan sen edeltävistä luvuista, jotka ehkä on tullut luettua
viikko tai pari aikaisemmin. Tästäkin huolimatta kirja on nautinnollisimpia
henkilöhistorioita, joita olen lukenut.
