Paula Klemola

Jouko Räty Paula kahdessa Karjalassa (Kalevalaisten Naisten Liitto 1999) kertoo Paula Klemolan ja hänen sukunsa tarinan: kotikylä Kuujärvi Itä-Karjalan lyydiläisalueella eli Aunuksen itäpuolella; jatkosodassa kylä suomalaisten hallussa; vetäytymisvaiheessa siirtyminen Suomeen, perheen perustaminen Kuujärven valistuspäällikön Heikki Klemolan kanssa; lopulta Ilomantsissa kirjakauppias ja Runonlaulajan Pirtin hengen ja toiminnan luoja sekä aitokarjalainen esiintyjä; eläkkeellä hyväntekeväisyyttä Venäjän Karjalan hyväksi

Kirja on ollut tähtäimessäni ilmestymisestä lähtien koska halusin perehtyä lyydiläisyyteen ja siihen, millaiseksi hän koki jatkosodan ja sen jälkeisen ajan; pelko että valvontakomissio ja punainen Valpo olisi jonain yönä noutanut hänet oli koko ajan olemassa

Lopulta kirja on huikea tarina vaikka alussa lukeminen kangertelee koska suvun esittelyssä ei tahdo pysyä mukana

Stalinin salaiset

Timo Vihavainen, Ohto Manninen, Kimmo Rentola ja Sergei Žuravljov Varjo Suomen yllä – Stalinin salaiset kansiot (Docendo 2017) sisältää Neuvostoliiton korkeimman johdon käsittelemiä Suomea koskevia asiakirjoja vuosilta 1917 – 1964, siis Hruštšovin ajan loppuun asti

Varsin mitättömiäkin asioita Korkea Johtaja otti päätettäväkseen, mutta onhan asiakirjojen joukossa useita hämmästyttäviä paljastuksia, esimerkiksi Gromykon kirje 21.11.1949 Stalinille toimenpiteistä ennen vuoden 1950 presidentinvaaleja tai Kekkosen 1. presidenttikauden alussa Neuvostoliiton tavoite puhdistaa Suojelupoliisi takaisin kommunistivetoiseksi Punaiseksi Valpoksi. Myös aikalaismerkinnät Paasikiven tai Kekkosen päiväkirjoissa ovat joskus hauskoja kuten vedettäessä suurlähettiläs, ”täysi ryssä” Gay Sundström pois Moskovasta

Tekijät ovat lisäksi kirjoittaneet laajat yleiskatsaukset ja puitteet, jotta asiakirjat olisivat paremmin ymmärrettävissä. Kirjan läpikäynti vei lähes koko kesän, mutta tiheällä painetut dokumentit oli silti tutkittava läpikotaisin

Kahden armeijan eversti

Pasi Tuunainen “Marttinen, Kahden armeijan soturi” (Otava 2012): Olin pitänyt kirjaa usein aikaisemminkin kädessäni, mutta järkälemäisestä koosta johtuen se oli jäänyt lainaamatta.

Alpo K. Marttinen on luonnollisesti tuttu punaisen Valpon etsintäkuuluttamana asekätkennän johdossa toimineena upseerina, joka joutui pakenemaan ensin Ruotsiin ja sieltä Yhdysvaltoihin. Harvemmin hänet mainitaan talvisodan Suomussalmen-Raatteen ja Kuhmon taistelujen suunnittelijana, Siilasvuon esikuntapäällikkönä, tai Suomen pelastajana Viipurin valtauksen jälkeen kesäkuun lopussa 1944, kun hän Pohjanmaan ruotsinkielisten rykmentin komentajana löi Stalinin ”demokratiaa” tuoneet neuvostojoukot Tienhaaran puolustustaistelussa.

Ilman sitä ne olisivat päässeet Lappeenrantaan ja Salpa-linjalle, jota ei lopulta tarvittu koko jatkosodassa, ja ilman sitä Talin-Ihantalan, Äyräpään-Vuosalmen,  Nietjärven ja Ilomantsin ratkaisutaisteluja ei olisi tarvinnut koskaan käydäkään. Marttinen kutsuukin kirjassa Tienhaaraa ”Suomen Thermopylaiksi”.

Kirjan pääasia ovat kuitenkin Marttisen elämä USA:ssa ja toiminta sen armeijassa sekä hänen yhteiskunnallinen vaikuttaminen eläkeläisenä sekä USA:ssa että julkisuus Suomessa. Näistä en juurikaan ollut tietoinen, paitsi hämärä muistikuva oli että Kekkosen ajan ulko- ja puolustuspolitiikka eivät säästyneet Amerikan everstin polemiikilta. Marttinen kannatti Suomen vahvaa puolustuskykyä ja ehdotonta puolueettomuutta. Hän vastusti USA:ssa Vietnamin sotaa julkisesti jo paljon ennen kuin USA siihen sekaantui toden teolla. Myös yksityishenkilö Marttinen on mielenkiintoista luettavaa.

Kirjan lukemista häiritsee hieman se, että aina ei kerrota ajankohtaa, jolloin asia on tapahtunut; lukijan edellytetään muistavan sen edeltävistä luvuista, jotka ehkä on tullut luettua viikko tai pari aikaisemmin. Tästäkin huolimatta kirja on nautinnollisimpia henkilöhistorioita, joita olen lukenut.