Kahden armeijan eversti

Pasi Tuunainen “Marttinen, Kahden armeijan soturi” (Otava 2012): Olin pitänyt kirjaa usein aikaisemminkin kädessäni, mutta järkälemäisestä koosta johtuen se oli jäänyt lainaamatta.

Alpo K. Marttinen on luonnollisesti tuttu punaisen Valpon etsintäkuuluttamana asekätkennän johdossa toimineena upseerina, joka joutui pakenemaan ensin Ruotsiin ja sieltä Yhdysvaltoihin. Harvemmin hänet mainitaan talvisodan Suomussalmen-Raatteen ja Kuhmon taistelujen suunnittelijana, Siilasvuon esikuntapäällikkönä, tai Suomen pelastajana Viipurin valtauksen jälkeen kesäkuun lopussa 1944, kun hän Pohjanmaan ruotsinkielisten rykmentin komentajana löi Stalinin ”demokratiaa” tuoneet neuvostojoukot Tienhaaran puolustustaistelussa.

Ilman sitä ne olisivat päässeet Lappeenrantaan ja Salpa-linjalle, jota ei lopulta tarvittu koko jatkosodassa, ja ilman sitä Talin-Ihantalan, Äyräpään-Vuosalmen,  Nietjärven ja Ilomantsin ratkaisutaisteluja ei olisi tarvinnut koskaan käydäkään. Marttinen kutsuukin kirjassa Tienhaaraa ”Suomen Thermopylaiksi”.

Kirjan pääasia ovat kuitenkin Marttisen elämä USA:ssa ja toiminta sen armeijassa sekä hänen yhteiskunnallinen vaikuttaminen eläkeläisenä sekä USA:ssa että julkisuus Suomessa. Näistä en juurikaan ollut tietoinen, paitsi hämärä muistikuva oli että Kekkosen ajan ulko- ja puolustuspolitiikka eivät säästyneet Amerikan everstin polemiikilta. Marttinen kannatti Suomen vahvaa puolustuskykyä ja ehdotonta puolueettomuutta. Hän vastusti USA:ssa Vietnamin sotaa julkisesti jo paljon ennen kuin USA siihen sekaantui toden teolla. Myös yksityishenkilö Marttinen on mielenkiintoista luettavaa.

Kirjan lukemista häiritsee hieman se, että aina ei kerrota ajankohtaa, jolloin asia on tapahtunut; lukijan edellytetään muistavan sen edeltävistä luvuista, jotka ehkä on tullut luettua viikko tai pari aikaisemmin. Tästäkin huolimatta kirja on nautinnollisimpia henkilöhistorioita, joita olen lukenut.