Vaali myrskyn keskellä

Susan Dunn “1940: FDR, Willkie, Lindbergh, Hitler” – the Election amid the Storm” (Yale University Press 2013) kertoo Yhdysvaltain presidentinvaalista vuonna 1940, loistava kirja osoittaen kuinka vähän olen tuntenut amerikkalaisten ajattelua toisen maailmansodan alla ja sen alussa ennen kuin USA oli virallisesti pakotettu liittymään siihen mukaan.

Eristäytymispolitiikan laaja kannatus molemmissa pääpuolueissa, mutta erityisesti republikaanisten senaattoreiden ja edustajainhuoneen jäsenten joukossa, on kirjan johtoteemoja kuten Rooseveltin leimaaminen sotasepäksi. Sotaan liittymistä ja Iso-Britannian tukemista vastustavien kansalaisjärjestöjen kirjo ulottuu äärioikeistolaisista äärivasemmistolaisiin.

Saksan salaiset rahoituskanavat tietysti tukivat kaikkia pyrintöjä, jotka auttoivat johdattamaan yleistä mielipidettä sotaan liittymistä vastustaville myönteiseksi, jopa siinä määrin, että kongressiedustajat eivät tienneet, mistä heidän matkarahansa olivat lopulta lähtöisin, kun he matkustivat puoluekonferensseihin.

Yksi kohta liittyy talvisotaan: s. 67 kerrotaan kuinka presidentti Roosevelt otti vastaan kommunistien ja sosialistien soluttaman American Youth Congressin kokouksen Valkoisen talon etelänurmikolla 10.2.1940; ylioppilasaktivistit buuasivat presidentille, kun viitattuaan Neuvostoliiton hyökkäykseen Suomeen Roosevelt vaati heitä ”vastustamaan kaikkia diktatuureja, kommunistisia yhtä lailla kuin fasistisia”. Samassa kokouksessa Ted Rooseveltin pojanpoika Archibald Roosevelt yritti lukea kokoukselle päätöslauselmaa, jossa Neuvostoliiton hyökkäys tuomittiin, mutta sitä ei sallittu vaan hänet painittiin maahan.