Näytetään tekstit, joissa on tunniste Martti Turtola. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Martti Turtola. Näytä kaikki tekstit

keskiviikko 12. syyskuuta 2018

Kansalliskirjailija

Martti Turtola - Tarja Lappalainen Kansalliskirjailija Juhani Aho (Edico 2011) julkaistiin, kun  Juhani Ahon syntymästä oli kulunut 150 vuotta. Lappalaisen kirjoittama osa I: Tuokiokuvia Juhani Ahon elämästä ja Turtolan osa II:  Juhani Aho lehtimiehenä, poliittisena henkilönä ja yhteiskunnallisena vaikuttajana kertovat kirjoittajien työnjaon

Vaikka Juhani Ahosta on tullut luettua paljon, kirja sisälsi silti paljon uusia, mielenkiintoisia yksityiskohtia hänen elämästään ja aikaansaannoksistaan. Harvinaisen monessa asiassa Aho on Suomessa ollut aloitteentekijä tai ensimmäisten joukossa

Molemmat osat ovat yhtä lukijaystävällisiä. Koska luvut ovat erillisiä tarinoita ja aina ymmärrettävissä sellaisinaan, kirjan lukemisen voi helposti jaksottaa pidemmälle aikavälille, jos samaan aikaan on muutakin luettavaa tai seurattavaa

tiistai 10. joulukuuta 2013

Vaiettu tarina

Flόra Bartha Paasonen, Vaiettu tarina (Docendo 2013) on Johanna Parikka Altenstedtin hiljakkoin ilmestynyt kirja jatkosodan aikaisen tiedustelupäällikön, eversti Paasosen perheestä rouvan kertomana.

Kirja sisältää useita herkkiä kohtia. Mutta ennen kaikkea se on tervetullut vastapaino erityisesti Hannu Raittilan Marsalkka (Siltala 2010) romaanille, jossa prosaistin mielikuvitus häiritsee tosiasioita. Everstihän hypähtää esiin hämmästyttävän monessa roolissa - jos perehtyy Suomen 1930- ja 1940-lukujen historiaan - syksyn 1939 Moskovan neuvottelijasta Mannerheimin muistelmien kirjoittajaan. 

Martti Turtolan historiatutkimusta Mannerheimin ristiriitainen upseeri : eversti Aladár Paasosen elämä ja toiminta (WSOY 2012) nyt ilmestyneet muistelmat täydentävät erityisesti siltä osin, oliko Paasosen pysyvä siirtyminen ulkomaille 1945 vapaaehtoinen päätös, kuten Turtola usein korostaa, vai sittenkin todellinen pakko perheen jäsenten ja oman hengen turvaamiseksi. Vertailun nojalla voi pohtia, mikä arvo on ylipäätänsä ulkopuolisen tutkijan jälkikäteisarvioinneilla.


Parikka Altenstedt on aikaisemmin julkaissut  kirjan Operaatio Stella Polaris: suuri suomalainen vakoilutarina (Docendo 2010), johon nähden Vaiettu tarina sisältää hieman kertausta, mutta luonnollisesti paljon muuta kuin vain pelkän Stella Polariksen ajan.


Molemmat Parikan kirjat ovat lukuelämyksiä erikseenkin.