vuosi seitsemäntoista

Keijo Kylävaara vuosi seitsemäntoista, reportaasi (Helsingin Sanomat 1967) alkaa kankeasti, mutta siirtyy vaivihkaa sanomalehtimäiseen kerrontaan. Loppu sisältääkin tavan takaa lukuyllätyksiä, vaikka osa ilmiöistä on osittain tuttuja. Kyseessä on vuoden 1917 tapahtumat Suomessa ja ensimmäinen maailmansota suomalaisia koskevin osin.

Yllättävintä on ehkä se, kuinka rauhatonta Suomessa on ollut keisarinvallan romahdettua Venäjän vallankumouksessa maaliskuussa: maatyöläisten lakkoja keväällä ja kesällä, kaupunginvaltuustojen painostaminen lakoin ja valtuutettujen telkeämisin istuntosaleihin, suurlakko marraskuussa, aseellisia kahakoita tihenevään tahtiin loppuvuodesta; marraskuinen kauppojen ryöstely Turussa, mikä osoitti sivistyksen olleen siellä vielä kehdossaan

Asteittainen herääminen itsenäistymisen välttämättömyyteen ja itsenäisyysjulistuksen antamiseen kuvataan tarkemmin kuin olen lukenut historiateoksista: bolševikit ilmoittivat jo huhti-toukokuun vaihteessa kannattavansa niin laajan itsemääräämisoikeuden myöntämistä Suomelle kuin suomalaiset itse tahtovat; Lenin kirjoitti asiasta Pravdassa toukokuun puolivälissä; Alexandra Kollontai sai myrskyisät suosionosoitukset Venäjän sosialidemokraattien puoluekokouksessa kesäkuussa esittäessään bolševikkien kannan ”Kannatamme itsenäisyyden myöntämistä Suomelle aina Suomen eroamiseen saakka Venäjästä ja valtakunnasta”; Helsingissä marraskuun lopussa Stalin lupasi Suomen kansalle täyden vapauden elämänsä järjestämiseen, mutta ”Suomen kansan vapaaehtoisessa liitossa Venäjän kanssa”.

Suomen itsenäisyyden tunnustuksen kuvaus Venäjän taholta on lähes tragikoominen. Bolševikit suorastaan tyrkyttävät sitä: joulun alla saatiin ulkoasiainkomissaari Trotskin kanta ”Venäjän hallitus on valmis heti tunnustamaan Suomen riippumattomuuden, sikäli kuin Suomen hallitus sitä pyytäisi”. 

P.E. Svinhufvudin johtama senaatti vitkasteli tunnustuksen pyytämistä, koska se ei uskonut bolševikkivallan pysyvyyteen eikä hallinnut diplomaattisia menettelytapoja, mutta tekee sen lopulta Saksan kehottamana Saksan ja Venäjän rauhanneuvottelujen selkeyttämiseksi. Tosin kirje osoitetaan aluksi väärälle elimelle

Tämän kirja olisi pitänyt lukea viisikymmentä vuotta sitten

Suomalaisena Neuvosto-Venäjällä

Olavi Veltheim Murskatut unelmat, Suomalaisena Neuvosto-Venäjällä (Gummerus 2007) kertoo kirjoittajan kokemuksista Neuvostoliitossa merenkulku- ja varustamoalan työntekijänä 1920-luvun lopussa sekä neuvostojärjestelmän ”vastaisena” pidätettynä ja vankina vapautumiseensa asti 1935

Vankila- ja vankileirikuvaukset ovat luonnollisesti samankaltaisia kuin monissa muissa myöhempiä vuosia koskevissa kirjoissa. Kirjoittajan mielenkiintoisen elämäkerran lisäksi kirja valaisee hyvin, kuinka järjestelmällistä työvoiman hankkiminen orjatyöleireille oli Neuvostoliitossa mielivaltaisten oikeudenkäyntien avulla kaikista ammattiryhmistä

Kirja on alun pitäen kirjoitettu vuosina 1935-1936, mutta käännetty hollanniksi 1939 ilmestyneestä laitoksesta, koska tekijä tuhosi suomenkielisen tekstinsä jatkosodan lopulla

Suomessa kirjoittaja työskenteli loviisalaisessa Nordströmin varustamossa, viimeksi johtajana

Nyky-Venäjän historia

Mihail Zygar Putinin sisäpiiri, Nyky-Venäjän lyhyt historia (Otava 2015) avaa silmiä tarkemmin kuin yksikään aikaisemmin lukemani Putinin Venäjää kuvaava kirja. Vallassaolevien silovikkien ja valtaa tavoitteleveien liberaalien sisäiset ja keskinäiset juonittelut ja eliminoinnit ovat kuin toisintoa Venäjän historiasta ennen bolševikkivaltaa, josta perusesitys on S.F. Platonov Venäjän historia (Otava 1933), tai sen aikana. Päitäkin putoaa, muttei sentään Stalinin terrorin malliin. Salaliittoteoriat yleisiä, itse asiassa nyky-Venäjän ulkopolitiikan perusta

Kirjoittaja on toimittaja ja haastatellut keskeisiä roolihahmoja tai heidän lähipiiriään. Mitä suositeltavinta luettavaa jokaiselle ikään katsomatta

Kylmän sodan toisinto

Markku Salomaa: Kylmän toinen erä (Docendo 2015) sisältää jämäkkää tekstiä kylmästä sodasta (ensimmäinen erä) ja sen uusinnasta Putinin porukan toimesta: Krimin valloitus ja Itä-Ukrainan sota

Tekijä dokumentoi, kuinka ulkoministeriömme on jatkuvasti ollut täysin pihalla, mutta erityisesti sosialidemokraattien vallattua sen johtopaikat Sorsan ajettua Kekkosestakin vasemmalta ohi; niillä muun muassa omat kiintiöt sekä rekrytointeja karriääridiplomaattien ulkopuolelta; tuloksena raportit jotka sisältävät saman kuin sanomalehdet.

Toinen syy ulkoministeriömme amatöörimaiseen askarteluun on ollut se, että Suomi ainoana maana ei pannut toimeen KGB:n ja DDR:n Stasin kanssa yhteistoiminnassa olleiden virkakieltoa eli lustraatiota kommunistisen järjestelmän romahtamisen jälkeen. Helsingin yliopistonkin tutkimuksen taso nousisi, jos se lopettaisi taistolaisjohtoisen Aleksanteri-Instituutin

Kirjan mukaan puolustuskykymme on ajettu alas, halvin ratkaisu sen nostamiseksi olisi liittyä NATOon tai tehdä USA:n kanssa kahdenkeskinen turvaratkaisu

Salomaa on valtiotieteiden tohtori, sotahistorioitsija ja entinen (pää)toimittaja

Venäjä, Venäjä, Venäjä ...

Lustraatio

Pekka Virkki (toim.): Jukka Mallinen, Martti Puukko & Arto Luukkanen Lustraatio (Helsinki 2015) yrittää kertoa kommunistiajan menneisyyden läpivalaisusta siirryttäessä demokratiaan, erityisesti virkakoneiston puhdistamisesta salaisen poliisin kanssa yhteistoiminnassa olleilta. Puola kuvataan hyvin, samoin Suomen tunnettu suomettuneisuus tässäkin asiassa (Tiitisen lista)

Karhun syleilyssä

Arto Luukkanen Vapaan pudotuksen Suomi, Tyhjätaskuna karhun syleilyssä (Tammi 2015) kuvaa nyky-Suomea ja nyky-Venäjää ja etsii osin vertailuja historiasta. Kummankin maan poliittisen menon kuvaus on vauhdikasta ja analyysi on puoleensa vetävää. Ukrainan kriisin vivahteista opin tavattomasti uutta

Kirjoittaessaan Suomen talouden ongelmista tekijä osoittaa sen sijaan lukeneensa useimmiten vain nihilististä tai anarkistista tai ammattiliittojen valta-asemaa puolustavaa kirjallisuutta, jonka avulla Suomen talouden pitkää luisua vuoden 2007 jälkeen ei voi ymmärtää. Siksi erityisesti kirjan alussa se ei yllä poliittista propagandaa korkeammalle tasolle

Menneisyyden maisema

Peter Englund Menneisyyden maisema (WSOY 2011, alkuteos 1991) sisältää hauskoja – tai vakavia jos niin haluaa tulkita – historiallisia esseitä 1400-luvulta 1900-luvulle eri aihepiireistä, Moskovan masinoimasta kommunistien vallankumousyrityksestä 1920-luvun Hampurissa viktoriaanisen ajan seksielämään. 

Lainasin kirjan Kaarle XII:n kuolemaa koskevan kirjoituksen vuoksi: hän ei kuollutkaan omien ampumasta luodista Fredrikstenin linnaa piiritettäessä

Esseet ovat selkeitä, nopealukuisia ja useimmat mieleeenpainuvia.

Suomen suunta

Jukka Valtasaari Myrskyn vuodet, Suomen suunta kylmän sodan jälkeen (Otava 2009) on kiinnostava kuvaus ulkoministeriön ja diplomaatin työskentelystä sekä Suomen ulkopolitiikasta oikeastaan koko itsenäisyytemme aikana kohokohtina ETYK-prosessi ja Suomen puheenjohtajuus EU:ssa 2009

Oppikirjastahan tämä kävi minulle, koska se sisältää lukuisia yksityiskohtia joiden läpikäynti muuttuu lopulta puuduttavaksi

Tietorikasta tarinointia, edelleenkin täysin ajankohtaista, mutta lukemiseen kannattaa varata aikaa

Valta ja vallan käyttäjät

Mauno Saari Näkymätön käsi, Kertomus vallasta ja vallan käyttäjistä (Gummerus 2006) kirjaa tuokiokuvia Kansallis-Osake-Pankin loppuvuosista pankkikriisin vuosina 1990 – 1995 pääosissa valtiovarainministeri Iiro Viinanen, pääjohtaja Pertti Voutilainen (Outokumpu ja KOP) ja sivupääosissa pääministeri Esko Aho ja pääjohtaja Jaakko Lassila (KOP) ja muissa rooleissa Pohjolan pääjohtaja Yrjö Niskanen ja Rauma-Repola Oy:n vuorineuvos Tauno Matomäki

Ahon hallituksen aikaiset kähminnät molempien pääpuolueiden Kokoomuksen ja Keskustan sisällä sekä niiden välillä antavat hataran kuvan ylimmän valtiojohtomme päätöksenteosta: hallitus on jatkuvien kaatoyritysten ja lakkouhkien kohteena. Iiro kalvoinen on suuri sankari, Metalliliiton Pehr-Erik Lundh ja Paperiliiton Antero Mäki selkärangattomimmat

Hauskaa, nopeaa luettavaa vakavista vuosista

Idänkaupan lyhyt oppimäärä

Jyrki Koulumies Kaikki ajoi Ladalla, Idänkaupan lyhyt oppimäärä (Siltala 2016) kattaa tuokiokuvia Neuvostoliiton kanssa käydystä kaupasta sotakorvauksista Neuvostoliiton talouden romahtamiseen ja neuvostotaloudesta yleisemminkin. Jutut ja kaskut ovat osaksi aikaisemmin tunnettuja, mutta kertaushan on aina hyväksi. Mitään uutta kirjasessa ei varsinaisesti ole

Kirjoittajalla on paikoin naiivi asenne neuvostotalouden olemukseen: hän kirjoittaa useasti heikosta työmoraalista, kun kyse on tehottomuutta suosivista taloudellisen käyttäytymisen kannusteista, josta siitäkin on useita hauskoja kuvauksia; lopun unelmointi, että clearing -kaupankäynnillä olisi voinut jatkossakin olla jotakin kestävää roolia

Kirjan lukee helposti päivässä: hieman toistoa siellä täällä auttaa lukemaan pari riviä kerralla