Näytetään tekstit, joissa on tunniste pankkikriisi. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste pankkikriisi. Näytä kaikki tekstit

perjantai 28. huhtikuuta 2017

Nordean vuodet

Hans Dahlborg Vastuun ihana taakka. Vuoteni Nordean johtajana 1991-2011 (WSOY 2016, alkuteos 2014) on kerrassaan loistava muistelmateos. 

Pääteema on Dahlborgin johtamisfilosfia erotukseksi päälliköimisestä, management'stä. Mutta luonnollisesti se on myös tavattoman tietorikas Nordbankenista, MeritaNordbankenin synnystä ja lopulta pohjoismaalaisesta Nordeasta sekä 1990-luvun alun pankkikriistä samoin kuin 2007 alkaneesta maailmanlaajuisesta finanssikriistä. 

Ruotsissa puolueet eivät pelanneet omaan pussiinsa 1992 ratkaistaakseen pankkikriisin toisin kuin Suomessa puolueet tekivät vuoden 1995 eduskuntavaaleihin saakka

Kirja kuvaa myös tekijän elämänfilosofiaa ja harrastuspiiriä monine luottamustoimineen


keskiviikko 15. helmikuuta 2017

Erilainen pankkiiri

Reijo Setälä – Marko Erola Erilainen pankkiiri (Breakwater 2014) kertaa Reijo Setälän elämää Kuoreveden Hallista Valkeakosken Säästöpankin toimitusjohtajuuden kannuksin toimitusjohtajaksi Osuuspankki Yhteistukeen 1983 rahoitusmarkkinoiden säännöstelyn kirvotessa

Ura on lennokas: Valkeakoskella säästöpankki nousee markkinajohtajaksi; Hakaniemen torin laidalla SAK:n kassasta muodostettu ammattiliittojen lakkopankki nousee Setälän johdolla Suomen suurimmaksi osuuspankiksi; kiinteistösijoitukset vievät pankin 1990-luvun alun lamassa raskaasti tappiolle ja pakkofuusioon; potkujen jälkeen uusi lennokas ura menestyvänä ravintola-alan rahoituskonsulttina; osuuspankkiryhmän oikeudenkäynti Setälää vastaan on raskas prosessi, vaikka huteralla perustalla, mutta tuomio tulee viimeisestä työvuodesta


Nopealukuinen kirja jokaiselle, joka on kiinnostunut 1980- ja 1990-lukujen taitteen vauhtivuosien syväluotauksesta

Lisäys klo 11.15: Setälä on on hieman katkera Osuuspankkikeskukselle tavasta, jolla se suhtautui oikeudenkäyntiin. Setälä ei kuitenkaan kerro sitä, että Suomessa nimenomaan Eduskunta, etupäässä Ahon hallituksen oppositio eli Setälän oma puolue ensi sijassa, vaati oikeudenkäyntejä pankkituen ehtona; muissa Pohjoismaissa ei tähän menty, vaan katsottiin pankkien tukemistarpeen johtuneen yleisestä talouspolitiikasta

maanantai 16. tammikuuta 2017

Valta ja vallan käyttäjät

Mauno Saari Näkymätön käsi, Kertomus vallasta ja vallan käyttäjistä (Gummerus 2006) kirjaa tuokiokuvia Kansallis-Osake-Pankin loppuvuosista pankkikriisin vuosina 1990 – 1995 pääosissa valtiovarainministeri Iiro Viinanen, pääjohtaja Pertti Voutilainen (Outokumpu ja KOP) ja sivupääosissa pääministeri Esko Aho ja pääjohtaja Jaakko Lassila (KOP) ja muissa rooleissa Pohjolan pääjohtaja Yrjö Niskanen ja Rauma-Repola Oy:n vuorineuvos Tauno Matomäki

Ahon hallituksen aikaiset kähminnät molempien pääpuolueiden Kokoomuksen ja Keskustan sisällä sekä niiden välillä antavat hataran kuvan ylimmän valtiojohtomme päätöksenteosta: hallitus on jatkuvien kaatoyritysten ja lakkouhkien kohteena. Iiro kalvoinen on suuri sankari, Metalliliiton Pehr-Erik Lundh ja Paperiliiton Antero Mäki selkärangattomimmat

Hauskaa, nopeaa luettavaa vakavista vuosista