Martti Häikiö Historia ja väärät profeetat, Kirjoituksia Suomen historian kipupisteistä (Edita 2003) kattaa historiamme Suomen sodasta 1809 alkaen. Kirjoitukset perustuvat sekä historioitsijan omiin tutkimuksiin että sisältävät yhteenvetoja ja arviointeja muiden tutkimuksista. Pääpainotus on poliittisessa historiassa.
Kerrassaan mainiota luettavaa, joka olisi tullut lukea jo ilmestyttyään
maanantai 14. marraskuuta 2016
Suomen historian kipupisteitä
Tunnisteet:
Martti Häkiö,
poliittinen historia,
Suomen historia,
Suomen sota
tiistai 25. lokakuuta 2016
Kehitysavun kirous
Matti Kääriäinen Kehitysavun kirous (Into 2014) oli luettavien kirjojen listallani luvattoman pitkään. Kirjoittaja on tehnyt uransa
ulkoministeriössä kehitysyhteistyöasioissa ja suurlähettiläänä, mutta pitää
itseään hylkiönä. Siksi kirja on kirjoittajan testamentti
Köyhät Saharan
etelänpuoleisessa Afrikassa ovat kirjoittajan jäädessä eläkkeelle köyhempiä
kuin hänen aloittaessaan uransa 1974; vain kehitysmaiden eliitti ja avunantajat
rikastuvat
Miksi kehitysapu tuottaa jatkuvia epäonnistumisia, valkoisia elefantteja?
Kehitysavun myytit,
tabut, mantrat ja karu todellisuus paljastetaan, samoin ”armoton” meno
ulkoministeriön kehitysyhteistyöosastolla; ministerit vaihtuvat tuhkatiheään
kuin Suomen linjauksetkin, jos ministerillä on omaa tahtoa
Nopealukuinen,
lukijan vangitseva kirja
Tunnisteet:
kehitysapu,
kehitysyhteistyöosasto,
Matti Kääriäinen,
valkoinen elefantti
maanantai 24. lokakuuta 2016
Venäjä ja Suomi 1700-2015
Markku Kuisma Venäjä ja Suomen talous 1700-2015
(Siltala 2015) on yksityiskohdissaan useasti hätkähdyttävä kokonaisesitys talous-
ja poliittisesta historiastamme Suuren Pohjansodan ajalta nykypäivään. Venäjä,
Venäjä, Venäjä … kumpuaa luonnollisesti joka pääluvussa eikä se olisi muuksi
muuttunut vaikka katettu ajanjakso olisi alkanut 1200-luvulta
Mutkia tietysti
suoristetaan, mutta kokonaisuus on jäntevä ja sujuvasti etenevä. Paikoin kankea
sanajärjestys – predikaatin ja objektin väliin tungetaan asioita, jotka
voisivat olla lauseen alussa tai lopussa – hidastaa lukemista: luettu
pitää toistaa ja pilkuttaa tai ajatusviivoittaa mielessään, jotta asian
ymmärtäisi
Tunnisteet:
Markku Kuisma,
poliittinen historia,
Suomi,
Suuri Pohjansota,
taloushistoria,
Venäjä
torstai 13. lokakuuta 2016
Taistelu Venäjästä 1918 - 1939
Aleksi Mainio Terroristien pesä, Suomi ja taistelu
Venäjästä 1918 – 1939 (Siltala 2015) on tekijän akateemiseen väitöskirjaan pohjautuva
yleisesitys Suomessa toimineista ulkomaisista tiedustelu- ja sabotööriryhmistä,
joiden tarkoituksena oli horjuttaa bolševikkivaltaa - venäläiset emigranttiryhmät, Neuvostoliiton sisäiset bolševikkien vastaiset ryhmät, armenialaiset,
ukrainalaiset ja tietysti Ison-Britannian Secret
Intelligence Service
Kun kerran
toimitaan Suomesta käsin, omat tiedusteluelimemme, Yleisesikunnan tilastotoimisto ja
Etsivä keskuspoliisi, ovat vähintäänkin tietoisia kyseisten ryhmien
toiminnasta, mutta useimmiten yhteistyössä, yrittäen hyötyä niiden
palveluksista vastavuoroisesti.
Useimmissa
tapauksissa KGB:n edeltäjä Tšeka soluttaa omat miehensä projekteihin ja vetää
lopulta pisimmän korren, koska suomalaiset, britit ja täällä toimivien aktivistiryhmien johtajat ovat liian naiiveja, jälkimmäisistä osa kaksoisagentteja; päätekijät napataan kiinni ja likvidoidaan joko
Moskovassa, matkalla sinne tai jossain Euroopassa
Asioita kyllä on
sivuttu ja mainittu monissa muistelmissa ja historian tutkimuksissa, mutta tämä
on perusteellinen tutkimus ja myös monessa tapauksessa - jännäri
Loistava, Mainion
vallan mainiosti kirjoittama teos; nykyhistorioitsijat osaavat kirjoittamisen
taidon
Tunnisteet:
Aleksi Mainio,
bolshevikit,
Etsivä keskuspoliisi,
KGB,
Neuvostoliitto,
sabotaasi,
Secret Intelligence Service,
terrorismi,
tiedustelu,
Tšeka,
Venäjä,
Yleisesikunnan tilastotoimisto
tiistai 11. lokakuuta 2016
Kekkonen kolmannelle
Kauko Kare Tähän on tultu II; Paasikiven linjalta
Kekkosen kolmanteen (Alea-kirja 1969) jatkaa Kekkosen ja K-linjan kritiikkiä
siitä, mihin I-osa (1967) päätyi eli Kekkosen kolmas presidenttikausi:
vaalitaistelu ja ensimmäinen vuosi Vanhan valtauksineen.
Suomettumista ei vielä terminä esiinny, mutta kaikille rintamille se on syöpynyt Moskovan kauko-ohjauksessa: sosialidemokraattien pääpuoluekin alkaa noudattaa simoslaisten politiikkaa, Kekkosen valinnassa kolmannelle kaudelle erityisesti; samoin monissa kysymyksissä kokoomus Juha Rihtniemen vetämänä väistää ottamatta kantaa Kekkosen kohelluksiin; Koiviston hallituksen niljakas suhtautuminen Tšekkoslovakian miehitykseen 1968; puhumattakaan radio/TV:n eli YLEn vallankumouksellisuudesta ja tutkimusihteeri Paavo Lipposen löytämästä porvarillisesta hegemoniasta virkamiehistössä, kulttuurissa, jne
Kirjassa
on voimakas farssin tuntu, mutta se pohjautuu Karen dokumentoimiin
tosiasioihin. Monet yksityiskohdat olivat minulle uusia, koska kesällä 1968 lähdin vaihto-opiskelijaksi USA:han
Kerrassaan herkullista luettavaa
Kerrassaan herkullista luettavaa
Tunnisteet:
Johannes Virolainen,
Juha Rihtniemi,
K-linja,
Kauko Kare,
Maalaisliitto,
Paavo Lipponen,
simoslaiset,
sosialidemokraatit,
Tšekkoslovakia,
Urho Kekkonen,
Vanhan valtaus
Kekkosen K-rintama
Kauko Kare Tähän on tultu, Paasikiven linjalta K-rintamaan (Alea-kirja 1967) oli ilmestyttyään
syksyn kohukirja. Opiskelun vuoksi ei vain ollut mahdollista käyttää aikaa siihen
enkä myöhemminkään sitä lukenut, vaikka pari luennoilla kertomaani vakio kaskua
perustui siihen (muiden kertomana). Mutta parempi myöhään kuin ei milloinkaan
Urho Kekkonen myötäilijöineen poliitikoissa, virkamiehissä,
taiteilijoissa, tieteilijöissä, toimittajissa ja vuorineuvoksissa eli K-rintama
saa huutia ulkopolitiikastaan, kantaa ottavasta räävittömästä taiteestaan ja asenteellisista
historian tutkimuksistaan, puhumattakaan YLEn toiminnasta; ”nuoret radikaalit”
tukevat vallassa olijoita kun muissa länsimaissa protestoidaan yleensä heitä
vastaan; sosialidemokraattien johtokin kääntää takkinsa
Tunnisteet:
historiantutkimus,
Kauko Kare,
Paasikiven linja,
sosialidemokraatit,
ulkopolitiikka,
Urho Kekkonen,
YLE
maanantai 10. lokakuuta 2016
Elämää neuvostojärjestelmässä
Lauri Vahtre Absurdin SUURVALTA, Elämää
neuvostojärjestelmässä (WSOY 2010, vironkielinen 2007) kuvaa Neuvostoliiton
älyttömyyksiä elämän kaikilla lohkoilla koululaitoksesta talouden
keskussuunnitteluun ja kulttuuriin, omien kansalaisten terrorisoinnista puhumattakaan.
Ehkä nykypäivän
normittajat Suomessa voisivat oppia kirjasta sitä, millaisia käyttäytymisen
kannusteita normit luovat ja millasita tehottomuutta ne saavat aikaan.
Kirja ei ollut
aivan niin hauska kuin olin odottanut, koska se on kirjoitettu viileän
asiallisesti, mutta se on matkalla oivaa lukemistoa kun ei tarvitse vilkuilla välillä
lähdeviittauksia
Tunnisteet:
absurdius,
keskussuunnittelu,
Lauri Vahtre,
Neuvostoliitto,
stalinistinen terrori,
tehottomuus
tiistai 4. lokakuuta 2016
Omistaminen ja valta Venäjällä
Arto Luukkanen Kuka omistaa Venäjän? Omistamisen ja vallan
dynamiikka Venäjällä ( WSOY 2009) sisältää selkeät, sujuvat katsaukset
omistamiseen ennen 1917 bolševikkien vallankaappausta, Neuvostoliiton aikana,
oligarkkien aikana 1992-1999 ja nykyisten sekurokraattien aikana.
Olisinpa lukenut kirjan aikaisemmin! Venäjä – kleptokratia
Tunnisteet:
Arto Luukkanen,
bolshevikit,
kleptokratia,
Neuvostoliitto,
omistaminen,
sekurokraatit,
valta,
Venäjä
lauantai 1. lokakuuta 2016
USA ja Suomi 1939 - 1944
Hannu Rautkallio Mannerheim vai Stalin, Yhdysvallat ja Suomen
selviytyminen 1939-1944 (Otava 2014) sisältää häkellyttäviä yksityiskohtia
Suomen ja USA:n keskinäisitä suhteista sotavuosina. Kirja perustuu julkitulleisiin amerikkalaisiin arkistolähteisiin.
Yhdysvaltain ulko-
ja valtiovarainministeriöissä on valtaisa määrä Neuvostoliiton sympatisoijia ja
vakoojia, jotka pitävät Suomen taisteluja turhina ja Neuvostoliiton aloittamaa
sotaa oikeutettuna. Tasavallan presidentti Risto Rytillä on kuitenkin salaiset suorat yhteydet
presidentti Rooseveltiin omia tiedustelukanaviaan pitkin.
Takinkääntäjä kansanedustaja
Kekkonenkin, joka käytti jatkosodan alussa Pekka Peitsenä niin halveeraavaa
kieltä vihollisesta että Berliinin lähettiläämme T.M. Kivimäkikin ärähti (ks. s. 43, Kauko Kare Tähän on tultu, 1967),
neuvoo kirjeissään Rytiä 1944 alussa ottamaan yhteyttä Yhdysvaltoihin sodan
lopettamiseksi tietämättä Rytin Yhdysvalloista saamista ohjeista.
Kun USA lopulta katkaisee diplomaattisuhteet Rytin solmittua ulkoministeri von Ribbentroppin
kanssa liittosopimuksen, USA:n tiedustelu jatkaa Suomessa kuten mitään ei olisi
tapahtunutkaan. Itse asiassa Yhdysvaltain lähetystön päällikköä ei ole enää häiritsemässä.
Tiedustelu hyödyttää luonnollisesti molempia osapuolia: suomalaiset tiedustelumiehet
paljastavat saksalaisten ja japanilaisten joukkojen sijoitukset
amerikkalaisille.
Löyhäsuinen J.K. Paasikivi paljastaa mm. Moskovasta kauko-ohjatulle amerikkalaiselle toimittajalle Suomen salaisuuksia.
Loistava kirja,
mutta ei tietenkään sujuvalukuinen, koska yksityiskohtia on tavattoman paljon
ja mielenkiintoisia loppuviitteitäkin kannattaa lukea
Tunnisteet:
Amerikan Yhdysvallat,
Hannu Rautkallio,
J.K. Paasikivi,
jatkosota,
Neuvostoliitto,
Pekka Peitsi,
Risto Ryti,
Urho Kekkonen,
von Ribbentropp
maanantai 19. syyskuuta 2016
Saksalainen perhetarina
Wibke Bruhns Isäni maa, Saksalaisen perheen tarina
(Siltala 2010, alkuteos 2004) on mukaansa tempaava kirjoittajan vanhempien ja
suvun kirjeenvaihto- ja päiväkirjamerkintöihin perustuva teos saksalaisesta
kauppa- ja teollisuusperheestä ensimmäisen ja toisen maailmansodan ajoilta sekä
myrskyiseltä sotien väliseltä ajalta.
Aikajanaa on täydennetty historiallisilla tiedoilla ja myöhemmin paljastuneilla tosiasioilla. Siksi kirja on myös Saksan historia tältä ajanjaksolta, vaikka monet mielenkiintoiset seikat jäävät lähestulkoon vain maininnalle; bolshevikki- ja oikeistoryhmien rähinöinti ja kapinayritykset sekä hyperinflaation seuraukset 1920-luvun alussa katetaan kuitenkin
Aikajanaa on täydennetty historiallisilla tiedoilla ja myöhemmin paljastuneilla tosiasioilla. Siksi kirja on myös Saksan historia tältä ajanjaksolta, vaikka monet mielenkiintoiset seikat jäävät lähestulkoon vain maininnalle; bolshevikki- ja oikeistoryhmien rähinöinti ja kapinayritykset sekä hyperinflaation seuraukset 1920-luvun alussa katetaan kuitenkin
Kirjoittajan isä ja sisaren
mies hirtettiin osallisina Hitlerin vastaiseen epäonnistuneeseen salaliittoon,
isä tosin vain siitä tietoisena muttei vävyään paljastaneena
Kirjoittajan vanhempien parisuhteen
kaari muodostaa toisen juonen
Ostin kirjan jäännöseriä
myyvästä liikkeestä, koska en ollut koskaan lukenut mitään saksalaisen
kirjoittamaa Hitlerin valtaannoususta ja Kolmannesta valtakunnasta. Kirjoittaja
kysyykin usein, miksi siitä ja siitä asiasta on niin vähän merkintöjä tai niitä
ei ole lainkaan; eikö esimerkiksi juutalaisten kohtalo ollut lehdistössä esillä; jne
Hieman arvoitukseksi
jää, liittyivätkö päähenkilöt kansallissosialistiseen puolueeseen ideologiasta,
opportunismista vai ympäristön ja asemansa – pienkaupungin ylhäisöä - paineen
vuoksi
Joka tapauksessa kaikki natsismin pääainekset tuntuvat olleen Saksassa esillä jo ennen ensimmäistä maailmansotaa tai sen aikana
Loistava, nopealukuinen kirja,
jonka tulen muistamaan
Tunnisteet:
bolshevikki,
Hitler,
Hitlerin valtaannousu,
hyperinflaatio,
juutalaisten tuho,
kansallissosialismi,
Kolmas valtakunta,
natsismi,
Wibke Bruhns
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)