Sota 1808 -1809

Martin Hårstedt Suomen sota 1808 -1809 (WSOY 2006) on nuoremman polven ruotsalaisen historioitsijan kirjoittama. Hän on väitellyt sodan huoltotoimintojen historiasta, josta hän tarjoilee mielenkiintoisen perspektiivin. Itse asiassa hän pitää sotilaiden huollon ongelmia sodan kulun keskeisimpänä selittäjänä. Sehän vaati yhteistyötä paikallisväestön kanssa huomattavien logististen ongelmien jonkinlaiseksi ratkaisemiseksi

Kirja valaisee myös Euroopan ja Ruotsin yleispoliittista tilannetta; Ruotsiahan uhkasi itse asiassa kolmen rintaman sota Venäjää, Tanskaa ja Norjaa vastaa. Siksi suuria joukkoja oli jatkuvasti Skånessa ja länsirajalla; Suomen puolustaminen jäi vähäisemmille voimavaroille

Kirja kuvaa myös taisteluja Länsipohjassa 1809, jotka suomalaisten laatimissa historioissa jäävät yleensä suppeammiksi. Talvi 1808-1809 olikin traaginen: lavantauti ja punatauti rokottivat sekä sotaväkeä että Länsipohjan siviiliväestöä

Samoin maaliskuun 1809 vallankaappaus on kerrottu laajasti  ja puoleensa vetävästi

Mainio lisä kaikkiin niihin muistelo- ja historiankirjoihin, joita olen 1808-1809 sodasta lukenut

Patruunat ja heidän päätoimittajansa

Antti Blåfield Loistavat Erkot, Patruunat ja heidän päätoimittajansa (Otava 2014) kertoo Helsingin Sanomien omistajien ja toimituksen keskinäisistä suhteista ja myös toimituksen keskinäisistä kahinoista omistajien henkilökuvan valaisun lisäksi. Lehtitalon kehitys tulee myös kuvatuksi

Kirja on täynnä hauskoja tarinoita, osaksi juorujakin

Hämmästyttävintä oli lukea Aatos Erkon häilähtelevyydestä ja myötäilemisestä Neuvostoliiton edessä 1982 presidentin vaalien alla ja jälkeen. Lännen mieheksihän häntä kuvataan muutoin kuten EU-kansanäänestyksemme alla 1994

Hertta, Leino, Riekki

Heidi Köngäs Hertta (Otava 2015) yrittää inhimillistää päähenkilöä Hertta Kuusista, mutta vain raffinoiden.

Otto Willen tytär Hertta oli sodanjälkeisen Suomen johtava kommunisti julkisuudessa, naimisissa kommunistisen sisäministerin Yrjö Leinon kanssa, mutta oli ollut vankeudessa ennen talvisotaa palattuaan koulutuksesta Moskovasta; jatkosodan aikana Hertta joutui taas kiven taakse turvasäilöön muiden johtavien kommunistien tavoin, paitsi ei Leinon

Roolihahmo Etsivän keskuspoliisin poispotkittu päällikkö Riekki on vapautuneinta ja parasta kerrontaa, toiseksi parasta Leinon kohdalla, mutta Hertan osalta siis eräänlaista tekotaidetta. Ehkä tähän on vaikuttanut se, että Riekistä on ollut vähiten lähdemateriaalia

Venäjän sotilaat valkoisessa Suomessa

Heikki Muilu Venäjän sotilaat valkoisessa Suomessa (Atena 2010) kartoittaa tammikuussa 1918 aseista riisuttujen venäläisten kohtaloa tukeutuen alkuperäislähteisiin ja vertaillen aikaisempaan tutkimus- ja muistelokirjallisuuteen osoittaen siinä monia puutteita, tulkinnallisia ylilyöntejä ja virheitä

Venäläisiähän internoitiin valkoisten puolella yli 6000. Useimmissa aseista riisuntatapauksissa oli kyse sopimuksista venäläisen upseeriston kanssa. Aseellisilta yhteenotoilta ei voitu välttyä, koska Venäjän armeija oli silloin sotamiesneuvostojen hallitsema. Sotilaista noin puolet oli bolševikkeja, mutta upseereista vain harvat

Uudenkaarlepyyn surullista leiriä lukuun ottamatta venäläisten kohtelu oli pääaiallisesti asiallista; leiri oli ahtaissa tiloissa seminaarissa ja siksi tautipesä; kapinaltakaan ei vältytty. Leiri jouduttiin perustamaan pikaisesti, koska venäläisten kotiuttaminen Sortavalan ja Salmin sekä Lieksan kautta joutui vaikeuksiin maaliskuussa ja koska osa kotiutetuista palasi punaisten puolelle

Enpä ollut asiasta ennen lukenut juuri mitään. Siksi se oli lukukokemuksena tavattoman mielenkiintoinen, sopivaa aatonaaton luettavaa

Pörssiromahdus 1929

Phillip G. Payne Crash!, How the Economic Boom & Bust of the 1920s Worked (Johns Hopkins 2015) on lyhyt kirja hakien analogiaa 1920- ja 1930-luvuista 2008 jälkeen koetulle kansainväliselle finanssikriisille. 
Kirjan toinen teema on oikeastaan Franklin D. Rooseveltin New Deal, josta kirja toteaa ettei se lopettanut 1930-luvun lamakautta USA:sssa

Pääministerinä vaikeina vuosina

Edwin Linkomies Vaikea aika, Suomen pääministerinä sotavuosina 1943-44 (Otava 1970) on kaikin puolin hämmästyttävä kirja ja kirjoitettu sotasyyllisena Sörnäisten vankilassa parissa kuukaudessa vuosien 1947 ja 1948 vaihteessa käytännössä ilman lähteitä

Kirja sisältää minulle aikaisemmin tuntemattomia yksityiskohtia poliittisen eliitin ja hallituksen työskentelystä sekä eduskunnan mielipideilmaston kehittymisestä: muun muassa Tanner oli valmis hyväksymään Neuvostoliiton antautumisvaatimuksen kesäkuun lopussa 1944 ennen Tali-Ihantalan ja Vuosalmen suurtaisteluja

Kirjahan on kuuluisa Linkomiehen kollegoistaan tekemistä henkilöarvioinneista.

Oikeastaan ainoa seikka, jossa Linkomies tunnustaa erehtyneensä, on suositeltuaan Mannerheimille KHO:n presidentti U.J. Castrénia pääministeriksi

Euroopan rajalla 1700-2014

Alpo Rusi ETUPIIRIN OTE, Suomen valtapeli Euroopan rajalla 1700-2014 (Gummerus 2014) on yksityiskohdissaan rikas kirja, vaikka päälinjat ovat tunnetut: Venäjä vs. Ruotsi; Venäjä, Saksa, Suomi

Kirjan pääanti on 1970 jälkeisen ajan ulkopolitiikan taustoissa, usein hätkähdyttävissäkin.

Aivan niin selkärangattomana en aikaisemmin Mauno Koivistoa pitänyt kuin Rusi häntä käsittelee. Kalevi Sorsan ulkopolitiikan syväluotaus onkin kirjan parasta antia: siihen aikaan kun Sorsa Suomea myi

Lähdekirjana arvokas. Luin kaikki loppuviittauksetkin