Hertta, Leino, Riekki

Heidi Köngäs Hertta (Otava 2015) yrittää inhimillistää päähenkilöä Hertta Kuusista, mutta vain raffinoiden.

Otto Willen tytär Hertta oli sodanjälkeisen Suomen johtava kommunisti julkisuudessa, naimisissa kommunistisen sisäministerin Yrjö Leinon kanssa, mutta oli ollut vankeudessa ennen talvisotaa palattuaan koulutuksesta Moskovasta; jatkosodan aikana Hertta joutui taas kiven taakse turvasäilöön muiden johtavien kommunistien tavoin, paitsi ei Leinon

Roolihahmo Etsivän keskuspoliisin poispotkittu päällikkö Riekki on vapautuneinta ja parasta kerrontaa, toiseksi parasta Leinon kohdalla, mutta Hertan osalta siis eräänlaista tekotaidetta. Ehkä tähän on vaikuttanut se, että Riekistä on ollut vähiten lähdemateriaalia

Jumala syöksee enkelinsä

Aino Kuusinen, O.W. Kuusisen toinen vaimo, antoi julkaista Der Gott stürzt seine Engel vasta kuolemansa jälkeen 1972 (suomennos 1972 Otavan julkaisema Jumala syöksee enkelinsä, Muistelmat vuosilta 1919 – 1965) välttääkseen myllytyksen haastatteluineen, esitelmineen ja matkustuksineen.

Sen aikaisista suomalaisista kirja-arvosteluista jäi vain mieleeni se, että kriitikot korostivat Otto Willen  opportunismia, kun hän ei pelastanut vaimoaan vankileireiltä. Sen sijaan Neuvostoliiton (NL) poliittisen järjestelmän kritiikkiä en muista julkisuudessa niinkään kommentoidun.

Mutta aikahan oli suomalaisen älymystön pimeintä aikaa – ja suomalaisen demokratian, kun Kekkosen jatkokautta ajettiin poikkeuslailla.

Kirja pysyi liian pitkään lukulistallani. Aino Kuusinen oli Kominternissa poliittisten maaraporttien kirjoittaja, sen jälkeen tiedustelutehtävissä USA:ssa ja Japanissa 1930-luvulla. Ennen kaikkea kirja on vahva kuvaus Aino Kuusisen henkisestä kypsymisestä Stalinin puhdistuksissa poliittiseksi kuulustelu- ja rangaistusvangiksi. Neuvostojärjestelmässä riitti pelkät syytteet tuomioihin ilman oikeudenkäyntiä ja näyttöä rikoksesta.

Väkevin osa kirjaa on kuitenkin kuvaus NL:sta luokkayhteiskuntana; siksi voin suositella kirjaa nykypäivänäkin kaikille, jotka murehtivat eriarvoisuudesta, epätasa-arvosta ja kulutusmahdollisuuksien jakautumisen epäoikeudenmukaisuudesta maailmassa tai Suomessa.

Kirjan lopussa on saksalaisen kustantajan edustajan Wolfgang Leonhardin Jälkilause, jossa hän dementoi Aino K:n korostamaa O.W:n ratkaisevaa roolia Kominternin ja Neuvostoliiton kommunistisen puolueen päätöksenteossa; Aino K:n mukaan O.W. oli se hämähäkki, joka kutoi verkot, mutta pysyi poissa julkisuudesta. Tiedä häntä, mutta kirjan mukaan O.W:n tavoite oli päästä kommunistisen Skandinavian prokonsuliksi ja jo 1935 O.W. oli puhunut uuden sodan syttymisestä.

Vapauduttuaan Aino Kuusinen joutui odottamaan 10 vuotta O.W:n kuolemaa, jonka jälkeen hän vasta saattoi saada passin ja viisumin Suomeen; paluu osui Kalevalan päiväksi 1965.