Pääministerinä vaikeina vuosina

Edwin Linkomies Vaikea aika, Suomen pääministerinä sotavuosina 1943-44 (Otava 1970) on kaikin puolin hämmästyttävä kirja ja kirjoitettu sotasyyllisena Sörnäisten vankilassa parissa kuukaudessa vuosien 1947 ja 1948 vaihteessa käytännössä ilman lähteitä

Kirja sisältää minulle aikaisemmin tuntemattomia yksityiskohtia poliittisen eliitin ja hallituksen työskentelystä sekä eduskunnan mielipideilmaston kehittymisestä: muun muassa Tanner oli valmis hyväksymään Neuvostoliiton antautumisvaatimuksen kesäkuun lopussa 1944 ennen Tali-Ihantalan ja Vuosalmen suurtaisteluja

Kirjahan on kuuluisa Linkomiehen kollegoistaan tekemistä henkilöarvioinneista.

Oikeastaan ainoa seikka, jossa Linkomies tunnustaa erehtyneensä, on suositeltuaan Mannerheimille KHO:n presidentti U.J. Castrénia pääministeriksi

Suomessa kuuman ja kylmän sodan vuosina

J. H. Magill, ”Tasavalta tulikokeessa, Muistelmia Suomesta kuuman ja kylmän sodan vuosilta” (Weilin+Göös 1981, toim. Jukka Tarkka), tuli lainatuksi vasta viime syksynä. Ihmettelinkin, oliko sen ilmestymisestä jo yli kolme vuosikymmentä.

Kirja sisältää hauskasti kerrottuja juttuja reserviläisluutnantista everstiksi kohonneen irlantilaissukuisen klaanistin Suomen seikkailuista: 1930-luvulla puutavarakaupan harjoittelijana ja agenttina; talvisodan, välirauhan ja jatkosodan alun Iso-Britannian lähetystössä sotilasasiamiehen apulaisena; liittoutuneiden (Venäjän) valvontakomission englantilaisjäsenenä ja Ison-Britannian sotilasasiamiehenä vuoteen 1950.

Kaikki portit everstille näyttävät täällä olleen avoinna ja kaiken tiedon hän on saanut reaaliaikaisesti. Oman täydentävän kuvan niistä saa Suomen sodanaikaisesta ja sodanjälkeisestä tilanteesta. Merkittävintä on ehkä se, kuinka voimakkaasti hän edelleenkin vuonna 1981 puolusti sotasyyllisyysoikeudenkäyntien oikeutusta.

James Henry Magill (tuttavallisesti Janne Mäkelä) puhui ruotsia (vaimo Gunvor o.s. Hjelt) ja suomea, piti yhteyksiä yllä Suomen ylimpään johtoon myöhemminkin. Kun hänen poikansa, yksi opettajistani, vieraili Suomessa 1976, hän kävi viemässä terveiset sekä tasavallan presidentti Kekkoselle että Suomen Pankin pääjohtaja Koivistolle.