Korpikirjailijan elämä

Eero Marttinen Ilmari Kianto, Korpikirjailijan elämä (Ajatus 2010) oli mieluisaa kesälukemista kaikilta osin, mutta erityisesti kirjailijan korpiasunnon Turjanlinnan historian osalta. Sama koskee Kainuun köyhälistön kuvaajan monia aviopuolisoja ja vakituisia naisystäviä, joiden määrä oli lopulta yllätys, vaikka naistenmiehenä hänet kuvattiinkin 1950- ja 1960-luvun lehdissä

Myös Kiannon rooli vuoden 1918 sodan kiihottajana oli minulle täysin tuntematon; kirjoittajan mukaan hänen ylilyöntinsä olivat ehkä eräänlainen hyväksynnän haku valkoisilta, koska häntä pidettiin yleisesti sosialistina menestysteostensa, Punaisen viivan ja  Ryysyrannan Joosepin, ja hänen naisasioidensa vuoksi

Kianto vieraili Vienassa jo ennen heimoretkeä, johon hän osallistui; "Suomi suureksi, Viena vapaaksi..." on lähtöisin Ikin kynästä

Kianto syntyi pappisperheeseen, yritti opiskellakin teologiaa, mutta vaihtoi kirjallisuuteen ja venäjän kieleen, opiskellen stipendillä Moskovassakin. Hän kirjoitti kymmeniä teoksia, mutta ei kyennyt koskaan hoitamaan raha-asioitaan kuntoon: menot olivat liian suuret

Stalinin salaiset

Timo Vihavainen, Ohto Manninen, Kimmo Rentola ja Sergei Žuravljov Varjo Suomen yllä – Stalinin salaiset kansiot (Docendo 2017) sisältää Neuvostoliiton korkeimman johdon käsittelemiä Suomea koskevia asiakirjoja vuosilta 1917 – 1964, siis Hruštšovin ajan loppuun asti

Varsin mitättömiäkin asioita Korkea Johtaja otti päätettäväkseen, mutta onhan asiakirjojen joukossa useita hämmästyttäviä paljastuksia, esimerkiksi Gromykon kirje 21.11.1949 Stalinille toimenpiteistä ennen vuoden 1950 presidentinvaaleja tai Kekkosen 1. presidenttikauden alussa Neuvostoliiton tavoite puhdistaa Suojelupoliisi takaisin kommunistivetoiseksi Punaiseksi Valpoksi. Myös aikalaismerkinnät Paasikiven tai Kekkosen päiväkirjoissa ovat joskus hauskoja kuten vedettäessä suurlähettiläs, ”täysi ryssä” Gay Sundström pois Moskovasta

Tekijät ovat lisäksi kirjoittaneet laajat yleiskatsaukset ja puitteet, jotta asiakirjat olisivat paremmin ymmärrettävissä. Kirjan läpikäynti vei lähes koko kesän, mutta tiheällä painetut dokumentit oli silti tutkittava läpikotaisin

Sotavankien matkat

Timo Malmi Äyräpään luutnantti, Sotavankien matka Neuvostoliittoon ja takaisin (Into 2016) rakentuu yksilökohtalojen ympärille palautettujen osalta, mutta kertoo myös kokonaisuuden. Propagandasyystä Neuvostoliitto palautti sotavangit terveemmästä päästä. Palautettujen joukossa oli myös loikkareita, jotka olivat toimineet poliittisina upseereina sotavankileireillä

Kolme neljännestä vangeiksi joutuneista jäi palaamatta. Mitä heille tapahtui ei käy selville muuten kuin rivien välistä: nälkä ja taudit tappoiva eniten, jotkut teloitettiin, joku jäi vapaaehtoisesti

Suomen hallitus yritti useasti 1940-luvun lopussa ja 1950-luvulla saada loputkin vangit palautetuiksi, mutta neuvostobyrokratia oli pyynnöille kuuro; NL tarvitsi orjatyötä - ja Suomen suurlähettiläs Cay Sundström oli enemmän Moskovan kuin Suomen asialla. Sotavankeja palasi pienissä erin tai yksittäin läpi koko 1950-luvun

Yksilökohtalot perustuvat sotavankien muistelmiin, joiden keräämisen käynnisti kapteeni Erkki Aukio, Äyräpään luutnantti. Kirja on sujuvaa ja mukaansa tempaavaa luettavaa ja ehdottomasti lukemisen arvoinen, vaikka kaikkia henkilökuvauksia ei jaksaisikaan lukea

Kirjoittaja toimi Tampereen yliopiston tiedotuspäällikkönä

Kansalliskirjailija

Martti Turtola - Tarja Lappalainen Kansalliskirjailija Juhani Aho (Edico 2011) julkaistiin, kun  Juhani Ahon syntymästä oli kulunut 150 vuotta. Lappalaisen kirjoittama osa I: Tuokiokuvia Juhani Ahon elämästä ja Turtolan osa II:  Juhani Aho lehtimiehenä, poliittisena henkilönä ja yhteiskunnallisena vaikuttajana kertovat kirjoittajien työnjaon

Vaikka Juhani Ahosta on tullut luettua paljon, kirja sisälsi silti paljon uusia, mielenkiintoisia yksityiskohtia hänen elämästään ja aikaansaannoksistaan. Harvinaisen monessa asiassa Aho on Suomessa ollut aloitteentekijä tai ensimmäisten joukossa

Molemmat osat ovat yhtä lukijaystävällisiä. Koska luvut ovat erillisiä tarinoita ja aina ymmärrettävissä sellaisinaan, kirjan lukemisen voi helposti jaksottaa pidemmälle aikavälille, jos samaan aikaan on muutakin luettavaa tai seurattavaa

Käsivarren sota

Mika Kulju Käsivarren sota: lasten ristiretki (Gummerus 2015) kuvaa jatkosotaa seuranneen Lapin sodan yleiskulun ja yksityiskohtaisesti Käsivarren taistelut. "Lasten ristiretki" -nimi syntyi, koska saksalaisia hätistävät suomalaiset olivat nuorimpia ikäluokkia

Teos on kirjoitettu mukaansa tempaavasti ja on suositeltavaa luettavaa kaikille, jotka ovat kiinnostuneita Lapin sodan poliittisesta luonteesta

Ryömäläiset ja kommunistit jatkosodan aikana

Jyrki Juusela Vankipataljoona, Er. P 21:n ja Er. Työkomppanian ryömäläiset ja kommunistit jatkosodan aikana 1941-1944 (Atena 2017) on erittäin sujuvalukuinen, seikkaperäinen selonteko nk. Pärmin pataljoonan vaiheista 

Pataljoonaan kuului rangaistusvankien lisäksi jatkosodan alla turvasäilöön otettuja vasemmistososialisteja ja kommunisteja

Pataljoona vietiin etulinjaan Itä-Karjalassa 

Kymmeniä loikkasi Neuvostoliiton puolelle heti ensimmäisissä taisteluissa. Loikkareita koulutettiin vakoojiksi ja lennätettiin desantteina Suomeen. Henkilötarinat ovat lennokkaita

Hämmästyttävän laajaan desanttitoimintaan Neuvostoliitto kykeni Suomessa tämänkin otoksen perusteella

Kenraali Erfurthin päiväkirja 1941

Pekka Visuri Saksan kenraali Suomen päämajassa 1941, Suomalais-saksalainen yhteistyö Waldemar Erfurthin päiväkirjan valossa (Docendo 2017) on kaikin puolin erinomainen kirja jatkosotaa edeltäneistä ja sen alkuvaiheen tapahtumista

Kirjoittajan yleiskatsaus on sulavaa ja nopealukuista tekstiä, jollainen olisi pitänyt lukea jo vuosikymmeniä sitten

Ajattelin lainatessani vain silmäileväni Erfurthin päiväkirjamerkinnät, mutta myös ne on kirjoitettu tyylillä ja antavat erityisesti Mannerheimista kuvan, johon en ole muualla törmännyt 

Erityisesti Suomen liikkumatila sodan alkamisen jälkeen selkenee merkinnöistä. Aseveljeydellä on yhteinen päämäärä, joka rajoittaa keinot. Vain Rukajärven retki on Erfurthin mukaan suomalaisten oma valinta - ja päämäärän kannalta voimien tuhlausta

Päiväkirjan mukaan Mannerheim on jo elokuun 1941 lopulla epäileväinen Saksan voiton suhteen, mikä vain vahvistuu vuoden 1941 lopussa. 30.8.1941 Mannerheim kysyi: "Mitä saksalaiset aikovat tehdä Pietarille?", mihin Erfurth vastasi: "Saksan sodanjohdon päämääränä on tuhota se kokonaan maan tasalle." Siihen Mannerheim vastasi vakaalla äänellä: "Sitten venäläiset rakentavat uuden Pietarin kaupungin."

Helsinki 1914-1918

Samu Nyström Helsinki 1914-1918, Toivon, pelon ja sekasorron vuodet (Minerva 2013) kertoo helsinkiläisten elämästä ensimmäisen maailmansodan aikaisina vuosina, mistä tärkein teema on jatkuva ruokapula ja kuinka se kartetaan sekä viranomais- että yksilötason toimin

Alkuosa vaikuttaa jäsentymättömältä, aiheita selataan edestakaisin, mutta päästyään Venäjän maaliskuun 1917 vallankumouksen aikaisiin ja jälkeisiin tapahtumiin kerronta jäntevöityy

Koko vuosi 1917 on ollut sekasortoinen, kuten aikaisemminkin luetuista on käynyt ilmi, mutta silti tietty järjestys on säilynyt eikä ole päädytty täydelliseen hulinointiin, ”svoboodaan”

Kirja on suositeltavaa luettavaa jokaiselle joka haluaisi lähestulkoon kaikessa lisää julkista säätelyä ja säännöstelyä: jo käytettyjen elintarvikkeiden säännöstelykorttien hävitys tuottaa ongelmia, puhumattakaan että säännöstely vaatii säännöstelykonttorien ja –toimikuntien lisäksi tarkastuskonttoreiden perustamista. Veljessodan aikana kansanvaltuuskunta päättääkin luopua kokonaan säännöstelystä saadakseen ruokaa markkinoille

Kirjan mukaan aikalaiset käyttivät nimenomaan termiä veljessota vuoden 1918 sodasta. Kirja onkin oiva mikrotason lisä vuoden 1918 tapahtumien kuvauksiin

Vakoilua ja vastavakoilua

Jukka Parkkari Suoraan hevosen suusta (Arktinen Banaani 2010), Romaani vakoilusta ja vastavakoilusta 1990-luvun Suomessa, valikoitui matkalukemiseksi ja olikin kaikin puolin sopiva valinta: lystikäs, jännitystä, KGB, Venäjä, GRU

Arktista autarkiaa

Tommi Liimatta Autarktis (Like 2017) tarttui käteeni best seller –pöydältä. Romaanin kerronta alkaa onnahdellen, mutta kuitenkin kiinnostaa, koska sen tapahtumat osuvat kokemalleni aikakaudelle. Muutaman kymmenen sivun jälkeen luin jo hanakammin kun päästään 1970-luvulle

Kirjoittaja on selvästikin enemmän klikkausjournalismin ahmija kuin olisi kuunnellut eturintamassa olleiden miesten sotajuttuja; syntymäkylälläni he eivät puhuneet tappamisesta eivätkä rehennelleet: he puhuivat keskenään siitä, kuinka kiperissä tilanteissa he olivat olleet ja kuinka he olivat selvinneet niistä