Kehitysavun kirous

Matti Kääriäinen Kehitysavun kirous (Into 2014) oli luettavien kirjojen listallani luvattoman pitkään. Kirjoittaja on tehnyt uransa ulkoministeriössä kehitysyhteistyöasioissa ja suurlähettiläänä, mutta pitää itseään hylkiönä. Siksi kirja on kirjoittajan testamentti

Köyhät Saharan etelänpuoleisessa Afrikassa ovat kirjoittajan jäädessä eläkkeelle köyhempiä kuin hänen aloittaessaan uransa 1974; vain kehitysmaiden eliitti ja avunantajat rikastuvat

Miksi kehitysapu tuottaa jatkuvia epäonnistumisia, valkoisia elefantteja?

Kehitysavun myytit, tabut, mantrat ja karu todellisuus paljastetaan, samoin ”armoton” meno ulkoministeriön kehitysyhteistyöosastolla; ministerit vaihtuvat tuhkatiheään kuin Suomen linjauksetkin, jos ministerillä on omaa tahtoa

Nopealukuinen, lukijan vangitseva kirja

Venäjä ja Suomi 1700-2015

Markku Kuisma Venäjä ja Suomen talous 1700-2015 (Siltala 2015) on yksityiskohdissaan useasti hätkähdyttävä kokonaisesitys talous- ja poliittisesta historiastamme Suuren Pohjansodan ajalta nykypäivään. Venäjä, Venäjä, Venäjä … kumpuaa luonnollisesti joka pääluvussa eikä se olisi muuksi muuttunut vaikka katettu ajanjakso olisi alkanut 1200-luvulta

Mutkia tietysti suoristetaan, mutta kokonaisuus on jäntevä ja sujuvasti etenevä. Paikoin kankea sanajärjestys – predikaatin ja objektin väliin tungetaan asioita, jotka voisivat olla lauseen alussa tai lopussa – hidastaa lukemista: luettu pitää toistaa ja pilkuttaa tai ajatusviivoittaa mielessään, jotta asian ymmärtäisi

Taistelu Venäjästä 1918 - 1939

Aleksi Mainio Terroristien pesä, Suomi ja taistelu Venäjästä 1918 – 1939 (Siltala 2015) on tekijän akateemiseen väitöskirjaan pohjautuva yleisesitys Suomessa toimineista ulkomaisista tiedustelu- ja sabotööriryhmistä, joiden tarkoituksena oli horjuttaa bolševikkivaltaa - venäläiset emigranttiryhmät, Neuvostoliiton sisäiset bolševikkien vastaiset ryhmät, armenialaiset, ukrainalaiset ja tietysti Ison-Britannian Secret Intelligence Service

Kun kerran toimitaan Suomesta käsin, omat tiedusteluelimemme, Yleisesikunnan tilastotoimisto ja Etsivä keskuspoliisi, ovat vähintäänkin tietoisia kyseisten ryhmien toiminnasta, mutta useimmiten yhteistyössä, yrittäen hyötyä niiden palveluksista vastavuoroisesti.

Useimmissa tapauksissa KGB:n edeltäjä Tšeka soluttaa omat miehensä projekteihin ja vetää lopulta pisimmän korren, koska suomalaiset, britit ja täällä toimivien aktivistiryhmien johtajat ovat liian naiiveja, jälkimmäisistä osa kaksoisagentteja; päätekijät napataan kiinni ja likvidoidaan joko Moskovassa, matkalla sinne tai jossain Euroopassa

Asioita kyllä on sivuttu ja mainittu monissa muistelmissa ja historian tutkimuksissa, mutta tämä on perusteellinen tutkimus ja myös monessa tapauksessa  - jännäri

Loistava, Mainion vallan mainiosti kirjoittama teos; nykyhistorioitsijat osaavat kirjoittamisen taidon

Kekkonen kolmannelle

Kauko Kare Tähän on tultu II; Paasikiven linjalta Kekkosen kolmanteen (Alea-kirja 1969) jatkaa Kekkosen ja K-linjan kritiikkiä siitä, mihin I-osa (1967) päätyi eli Kekkosen kolmas presidenttikausi: vaalitaistelu ja ensimmäinen vuosi Vanhan valtauksineen.

Suomettumista ei vielä terminä esiinny, mutta kaikille rintamille se on syöpynyt Moskovan kauko-ohjauksessa: sosialidemokraattien pääpuoluekin alkaa noudattaa simoslaisten politiikkaa, Kekkosen valinnassa kolmannelle kaudelle erityisesti; samoin monissa kysymyksissä kokoomus Juha Rihtniemen vetämänä väistää ottamatta kantaa Kekkosen kohelluksiin; Koiviston hallituksen niljakas suhtautuminen Tšekkoslovakian miehitykseen 1968; puhumattakaan radio/TV:n eli YLEn vallankumouksellisuudesta ja tutkimusihteeri Paavo Lipposen löytämästä porvarillisesta hegemoniasta virkamiehistössä, kulttuurissa, jne

Kirjassa on voimakas farssin tuntu, mutta se pohjautuu Karen dokumentoimiin tosiasioihin. Monet yksityiskohdat olivat minulle uusia, koska kesällä 1968 lähdin vaihto-opiskelijaksi USA:han

Kerrassaan herkullista luettavaa

Kekkosen K-rintama

Kauko Kare Tähän on tultu, Paasikiven linjalta K-rintamaan (Alea-kirja 1967) oli ilmestyttyään syksyn kohukirja. Opiskelun vuoksi ei vain ollut mahdollista käyttää aikaa siihen enkä myöhemminkään sitä lukenut, vaikka pari luennoilla kertomaani vakio kaskua perustui siihen (muiden kertomana). Mutta parempi myöhään kuin ei milloinkaan

Urho Kekkonen myötäilijöineen poliitikoissa, virkamiehissä, taiteilijoissa, tieteilijöissä, toimittajissa ja vuorineuvoksissa eli K-rintama saa huutia ulkopolitiikastaan, kantaa ottavasta räävittömästä taiteestaan ja asenteellisista historian tutkimuksistaan, puhumattakaan YLEn toiminnasta; ”nuoret radikaalit” tukevat vallassa olijoita kun muissa länsimaissa protestoidaan yleensä heitä vastaan; sosialidemokraattien johtokin kääntää takkinsa

Elämää neuvostojärjestelmässä

Lauri Vahtre Absurdin SUURVALTA, Elämää neuvostojärjestelmässä (WSOY 2010, vironkielinen 2007) kuvaa Neuvostoliiton älyttömyyksiä elämän kaikilla lohkoilla koululaitoksesta talouden keskussuunnitteluun ja kulttuuriin, omien kansalaisten terrorisoinnista puhumattakaan.

Ehkä nykypäivän normittajat Suomessa voisivat oppia kirjasta sitä, millaisia käyttäytymisen kannusteita normit luovat ja millasita tehottomuutta ne saavat aikaan.

Kirja ei ollut aivan niin hauska kuin olin odottanut, koska se on kirjoitettu viileän asiallisesti, mutta se on matkalla oivaa lukemistoa kun ei tarvitse vilkuilla välillä lähdeviittauksia

Omistaminen ja valta Venäjällä

Arto Luukkanen Kuka omistaa Venäjän? Omistamisen ja vallan dynamiikka Venäjällä ( WSOY 2009) sisältää selkeät, sujuvat katsaukset omistamiseen ennen 1917 bolševikkien vallankaappausta, Neuvostoliiton aikana, oligarkkien aikana 1992-1999 ja nykyisten sekurokraattien aikana.

Olisinpa lukenut kirjan aikaisemmin! Venäjä – kleptokratia 

USA ja Suomi 1939 - 1944

Hannu Rautkallio Mannerheim vai Stalin, Yhdysvallat ja Suomen selviytyminen 1939-1944 (Otava 2014) sisältää häkellyttäviä yksityiskohtia Suomen ja USA:n keskinäisitä suhteista sotavuosina. Kirja perustuu julkitulleisiin amerikkalaisiin arkistolähteisiin.

Yhdysvaltain ulko- ja valtiovarainministeriöissä on valtaisa määrä Neuvostoliiton sympatisoijia ja vakoojia, jotka pitävät Suomen taisteluja turhina ja Neuvostoliiton aloittamaa sotaa oikeutettuna. Tasavallan presidentti Risto Rytillä on kuitenkin salaiset suorat yhteydet presidentti Rooseveltiin omia tiedustelukanaviaan pitkin.

Takinkääntäjä kansanedustaja Kekkonenkin, joka käytti jatkosodan alussa Pekka Peitsenä niin halveeraavaa kieltä vihollisesta että Berliinin lähettiläämme T.M. Kivimäkikin ärähti (ks. s. 43, Kauko Kare Tähän on tultu, 1967), neuvoo kirjeissään Rytiä 1944 alussa ottamaan yhteyttä Yhdysvaltoihin sodan lopettamiseksi tietämättä Rytin Yhdysvalloista saamista ohjeista.

Kun USA lopulta katkaisee diplomaattisuhteet Rytin solmittua ulkoministeri von Ribbentroppin kanssa liittosopimuksen, USA:n tiedustelu jatkaa Suomessa kuten mitään ei olisi tapahtunutkaan. Itse asiassa Yhdysvaltain lähetystön päällikköä ei ole enää häiritsemässä. Tiedustelu hyödyttää luonnollisesti molempia osapuolia: suomalaiset tiedustelumiehet paljastavat saksalaisten ja japanilaisten joukkojen sijoitukset amerikkalaisille.

Löyhäsuinen J.K. Paasikivi paljastaa mm. Moskovasta kauko-ohjatulle amerikkalaiselle toimittajalle Suomen salaisuuksia.

Loistava kirja, mutta ei tietenkään sujuvalukuinen, koska yksityiskohtia on tavattoman paljon ja mielenkiintoisia loppuviitteitäkin kannattaa lukea