Päivälehden mies

Janne Virkkunen Päivälehden mies (WSOY 2013) valottaa kirjoittajan lehtimiesuraa Helsingin Sanomissa, erityisesti sen vastaavana päätoimittajana

Suomettuminen varjostaa tihentyvästi Päivälehti-Helsingin Sanomien toimitustyötä jo Virkkusen aloittaessa; mistään kehitystä vastustavasta pyristelystä ei kirjassa ole havaintoa ellei sellaisena pidetä Tamminiemen pesänjakajat -pamfletin tarinaa

Seurustelukuvaukset eri päättäjien kanssa on olennainen osa kirjaa, samoin kansainväliset yhteydet. Loppuluvun otsikko on "Ristiriitainen Aatos Erkko"

Kirja selvittää Helsingin Sanomien periaatelinjaa, mutta käytännön tasolla siitä puuttuu kokonaan HS:n kehittyminen "sosiaalidemokraattista mössöä" (kirjassa mainittu Björn Whlroosin luonnehdinta) julkaisevaksi ammattiyhdistysliikkeen propagandaorganisaatioksi; ks. oma kirjani aivopesunomaisesta sylikoirajournalismista, josta on useita lisäesimerkkejä talousanalyyseja blogissani kuten Kova kovaa vastaan

Parin illan mielenkiintoinen lukutovi, mutta, mutta, mutta

Rytin luottomies

Keijo K. Kulha Rytin luottomies, Jukka Rangell (1894-1982) (Edita 2012) on hieno kirja hienosta miehestä: 17 vuotiaana Suomen mestari Suomen ennätyksellä kolmiloikassa, vilkkaan ja pitkän ylioppilaselämän jälkeen juristi Osuuskassojen Keskuslainaamossa (nyk. OKO), sen pääjohtaja, Kansainvälisen Olympiakomitean KOK:n jäsen; Suomen Pankin johtokunta ja pääjohtaja, pääministeri; takaisin Suomen Pankin pääjohtajaksi ja johtajaksi; sotasyyllisenä Sörnäisten vankilassa; KOP:n johtokunta; ja paljon muuta

Hämmästyttävän vähän tiesin hänestä. Väkisinkin heräsi lukiessa kysymys: entä jos Rangellin kaikkien puolueiden (presidentin) hallituksen asemasta olisi Eduskunta käyttänyt valtaansa ja Suomeen olisi saatu vuoden 1941 alussa parlamentaarinen hallitus, ...?; olisiko Kekkosesta tullut sotasyyllinen

Bysantin historia

John Haldon Bysantin historia (Gaudeamus 2010, alkuteos 2000) on alan alkeisoppikirja. Kaksi alkulukua, joissa käydään läpi Itä-Rooman keisarikunnan ja Bysantin valtiollinen historia ja sotahistorialliset tapahtumat keisareineen, ovat takkuista luettavaa: nimiä ja vuosilukuja on aivan liikaa.
Aihealueittaiset historiat ovat sen sijaan luettavampia, mutta kyllä kristinuskon eri opinkappaleiden yksityiskohtien kiistelyiden selostaminen juurta jaksaen eri kirkolliskokouksissa tuntuu alkeisoppikirjassakin täysin toivottomalta lähestymistavalta

Aikamatkoja uudessa Euroopassa

Martti Puukko  Rautaesiripun riekaleet, Aikamatkoja uudessa Euroopassa (Kirjapaja 2010) on sekoitus kirjoittajan omia matkustuskokemuksia sekä toisen maailmansodan aikaisia ja jälkeisiä historiallisia tapahtumia kommunismin, sosialismin ja kansallissosialismin riivaamassa Baltiassa, Puolassa, Unkarissa, Tšekkoslovakiassa, DDR:ssä ja Berliinissä.

Tavattoman sujuvalukuinen kirja, osin humoristinenkin

Suomen historian kipupisteitä

Martti Häikiö Historia ja väärät profeetat, Kirjoituksia Suomen historian kipupisteistä (Edita 2003) kattaa historiamme Suomen sodasta 1809 alkaen. Kirjoitukset perustuvat sekä historioitsijan omiin tutkimuksiin että sisältävät yhteenvetoja ja arviointeja muiden tutkimuksista. Pääpainotus on poliittisessa historiassa.

Kerrassaan mainiota luettavaa, joka olisi tullut lukea jo ilmestyttyään

Kehitysavun kirous

Matti Kääriäinen Kehitysavun kirous (Into 2014) oli luettavien kirjojen listallani luvattoman pitkään. Kirjoittaja on tehnyt uransa ulkoministeriössä kehitysyhteistyöasioissa ja suurlähettiläänä, mutta pitää itseään hylkiönä. Siksi kirja on kirjoittajan testamentti

Köyhät Saharan etelänpuoleisessa Afrikassa ovat kirjoittajan jäädessä eläkkeelle köyhempiä kuin hänen aloittaessaan uransa 1974; vain kehitysmaiden eliitti ja avunantajat rikastuvat

Miksi kehitysapu tuottaa jatkuvia epäonnistumisia, valkoisia elefantteja?

Kehitysavun myytit, tabut, mantrat ja karu todellisuus paljastetaan, samoin ”armoton” meno ulkoministeriön kehitysyhteistyöosastolla; ministerit vaihtuvat tuhkatiheään kuin Suomen linjauksetkin, jos ministerillä on omaa tahtoa

Nopealukuinen, lukijan vangitseva kirja

Venäjä ja Suomi 1700-2015

Markku Kuisma Venäjä ja Suomen talous 1700-2015 (Siltala 2015) on yksityiskohdissaan useasti hätkähdyttävä kokonaisesitys talous- ja poliittisesta historiastamme Suuren Pohjansodan ajalta nykypäivään. Venäjä, Venäjä, Venäjä … kumpuaa luonnollisesti joka pääluvussa eikä se olisi muuksi muuttunut vaikka katettu ajanjakso olisi alkanut 1200-luvulta

Mutkia tietysti suoristetaan, mutta kokonaisuus on jäntevä ja sujuvasti etenevä. Paikoin kankea sanajärjestys – predikaatin ja objektin väliin tungetaan asioita, jotka voisivat olla lauseen alussa tai lopussa – hidastaa lukemista: luettu pitää toistaa ja pilkuttaa tai ajatusviivoittaa mielessään, jotta asian ymmärtäisi

Taistelu Venäjästä 1918 - 1939

Aleksi Mainio Terroristien pesä, Suomi ja taistelu Venäjästä 1918 – 1939 (Siltala 2015) on tekijän akateemiseen väitöskirjaan pohjautuva yleisesitys Suomessa toimineista ulkomaisista tiedustelu- ja sabotööriryhmistä, joiden tarkoituksena oli horjuttaa bolševikkivaltaa - venäläiset emigranttiryhmät, Neuvostoliiton sisäiset bolševikkien vastaiset ryhmät, armenialaiset, ukrainalaiset ja tietysti Ison-Britannian Secret Intelligence Service

Kun kerran toimitaan Suomesta käsin, omat tiedusteluelimemme, Yleisesikunnan tilastotoimisto ja Etsivä keskuspoliisi, ovat vähintäänkin tietoisia kyseisten ryhmien toiminnasta, mutta useimmiten yhteistyössä, yrittäen hyötyä niiden palveluksista vastavuoroisesti.

Useimmissa tapauksissa KGB:n edeltäjä Tšeka soluttaa omat miehensä projekteihin ja vetää lopulta pisimmän korren, koska suomalaiset, britit ja täällä toimivien aktivistiryhmien johtajat ovat liian naiiveja, jälkimmäisistä osa kaksoisagentteja; päätekijät napataan kiinni ja likvidoidaan joko Moskovassa, matkalla sinne tai jossain Euroopassa

Asioita kyllä on sivuttu ja mainittu monissa muistelmissa ja historian tutkimuksissa, mutta tämä on perusteellinen tutkimus ja myös monessa tapauksessa  - jännäri

Loistava, Mainion vallan mainiosti kirjoittama teos; nykyhistorioitsijat osaavat kirjoittamisen taidon

Kekkonen kolmannelle

Kauko Kare Tähän on tultu II; Paasikiven linjalta Kekkosen kolmanteen (Alea-kirja 1969) jatkaa Kekkosen ja K-linjan kritiikkiä siitä, mihin I-osa (1967) päätyi eli Kekkosen kolmas presidenttikausi: vaalitaistelu ja ensimmäinen vuosi Vanhan valtauksineen.

Suomettumista ei vielä terminä esiinny, mutta kaikille rintamille se on syöpynyt Moskovan kauko-ohjauksessa: sosialidemokraattien pääpuoluekin alkaa noudattaa simoslaisten politiikkaa, Kekkosen valinnassa kolmannelle kaudelle erityisesti; samoin monissa kysymyksissä kokoomus Juha Rihtniemen vetämänä väistää ottamatta kantaa Kekkosen kohelluksiin; Koiviston hallituksen niljakas suhtautuminen Tšekkoslovakian miehitykseen 1968; puhumattakaan radio/TV:n eli YLEn vallankumouksellisuudesta ja tutkimusihteeri Paavo Lipposen löytämästä porvarillisesta hegemoniasta virkamiehistössä, kulttuurissa, jne

Kirjassa on voimakas farssin tuntu, mutta se pohjautuu Karen dokumentoimiin tosiasioihin. Monet yksityiskohdat olivat minulle uusia, koska kesällä 1968 lähdin vaihto-opiskelijaksi USA:han

Kerrassaan herkullista luettavaa

Kekkosen K-rintama

Kauko Kare Tähän on tultu, Paasikiven linjalta K-rintamaan (Alea-kirja 1967) oli ilmestyttyään syksyn kohukirja. Opiskelun vuoksi ei vain ollut mahdollista käyttää aikaa siihen enkä myöhemminkään sitä lukenut, vaikka pari luennoilla kertomaani vakio kaskua perustui siihen (muiden kertomana). Mutta parempi myöhään kuin ei milloinkaan

Urho Kekkonen myötäilijöineen poliitikoissa, virkamiehissä, taiteilijoissa, tieteilijöissä, toimittajissa ja vuorineuvoksissa eli K-rintama saa huutia ulkopolitiikastaan, kantaa ottavasta räävittömästä taiteestaan ja asenteellisista historian tutkimuksistaan, puhumattakaan YLEn toiminnasta; ”nuoret radikaalit” tukevat vallassa olijoita kun muissa länsimaissa protestoidaan yleensä heitä vastaan; sosialidemokraattien johtokin kääntää takkinsa