Suurlakko 1905

Marko Tikka “Kun kansa leikki kuningasta, Suomen suuri lakko 1905” (SKS 2009) on kuin jännityskertomus sortotoimien vastaisesta kansanliikkeestä loka- ja marraskuun vaihteessa 1905.

Levottomuudet alkoivat Pietarissa verisunnuntain 22.1.1905 tapahtumilla, kun Venäjä kärsi tappion 1904 - 1905 sodassa Japania vastaan, johtaen yleislakkoon Venäjällä lokakuussa. Suomessa suurlakko alkoi, kun lakkoilu Venäjällä oli jo päättymässä.

Lakon kulun kuvauksen ohella kirja antaa hyvän käsityksen silloisista poliittisista liikkeistä päähenkilöineen. Suomettarelaiset, svekomaanit, sosialistit, perustuslailliset, vanhasuomalaiset, nuorsuomalaiset tahtovat aina mennä sekaisin ja menevät edelleenkin, koska kirjan lukemisesta on jo kolme kuukautta.

Eri ryhmien vaatimusten kehittyminen johti kuitenkin hämmästyttävän samankaltaisiin vaatimuksiin koskien säätyvaltiopäivien korvaamista yksikamarisella eduskunnalla, joka valittaisiin yleisellä ja yhtäläisellä äänioikeudella ja vaalikelpoisuudella. Olihan Venäjällä tsaari myöntynyt jo duuman perustamiseen.

Puolan ensimmäinen, toinen ja kolmas tasavalta

Peter Johnsson ja Yrjö Lautela “Puola, vanhaa ja uutta Eurooppaa” (Edita 2004) on sujuvasti kirjoitettu katsaus Puolasta ja puolalaisuudesta, erityisesti lähivuosikymmenten historiasta. Kirjoittajat ovat Puolassa pitkään asuneita ulkomaankirjeenvaihtajia.

Runsaat yksityiskohdat avartavat hyvää yleiskuvaa: aatelistasavallasta Puolan jakoihin; Pilsudskin toinen tasavalta; Puolan neljäs jako Hitlerin ja Stalinin toimesta; "kansantasavallasta" kolmanteen tasavaltaan.

Tämä tai jokin vastaava kirja on tarpeellista taustaluettavaa, vaikka asiat ovat osaksi kertausta, jos aikoo vierailla Varsovan uusissa museoissa kuten juutalaisuuden museo

Uuden Puolan luoja

Herman Gummerus “Pilsudski, Uuden Puolan luoja” (WSOY 1936) yllätti sisällöllään: kuinka vähän oppikoulun historiasta on apua tosiasioiden valaisijana runsaan viidenkymmenen vuoden jälkeen, josko alunalkaenkaan.

Siinä ennakkokäsitykseni oli oikea, että Josef Pilsudskin hallinto maailmansotien välissä yritti olla jonkinlaista "demokraattista" diktatuuria. Täysi yllätys oli se, että marsalkka Pilsudski ei suinkaan ollut koulutukseltaan sotilas eikä edes oikeistolainen vaan Leninin ja Stalinin luokkaa oleva häikäilemätön sosialistivallankumouksellinen, Puolan sosialistisen puolueen perustaja.

Päästyään kansansa johtoon hän pragmaatikkona tajusi, että Puolan ei kannata kokeilla bolshevikkien kommunismia: talouselämää ei pidä rakentaa luokkataistelun ideologialle vaan yksityisomistus oli säilyvä Puolassa. Hän ei myöskään arvostanut Mussolinin fascismia.

Ennen ensimmäistä maailmansotaa Pilsudski pystyi rakentamaan Puolan kansallisen armeijan, legioonansa, Itävaltaan kuuluneessa osassa Puolaa, Galiziassa. Legioonalaisiin hän tukeutui koko elämänsä ajan.

Tsaarin Venäjän sosialistivallankumoukselliset kokoontuivat myös Suomessa, Sahrbergin talossa Jorvaksessa Kirkkonummella 1907. Suomalaiset aktivistit olivat vain järjestäjiä, eivät mukana kokouksessa. Hakipa Puolan ministeri Charwat kartanon pihalta lippaallisen multaa kesällä 1935 vieden sen Krakovaan Pilsudskin hautakumpuun. Tästäkö Seppo Kääriäinen otti mallia, kun vei Lepikon torpan multaa Kremliin