Riian getosta Länsi-Berliiniin

René Nyberg Viimeinen juna Moskovaan (Siltala 2015) kertoo kirjoittajan äidin Fannyn juutalaisesta Tokazier-suvusta Helsingissä, kirjoittajan isästä urheilujohtaja Bruno Nybergistä ja erityisesti Fannyn Riiassa asuneen serkun perheestä. 

Kirjan otsikko tarkoittaa perheen onnekasta pelastautumista kesäkuun 1941 lopun saksalaismiehitykseltä, jolloin Riian juutalaisia tuhottiin ampumalla heti miehityksen jälkeen toreilla ja panemalla heidät marssimaan kaupungista ulos ja ampumalla maantielle: 95000:sta selvisi hengissä 5000.

Opin kirjasta tavattoman paljon Baltian juutalaisten historiaa. Riiassa olin kerran kysynyt oppaalta, missä täällä oli getto. Vastausta en saanut, mutta nyt tiedän.

Koskettavan sukutarinan päähenkilöt Moskovan juna vie lopulta Kazakstaniin, mutta pääsevät muuttamaan takaisin Riikaan, josta he muuttavat Israeliin 1971, mutta lopulta Länsi-Berliiniin!

Lukukokemuksena kirja oli parhaimmasta päästä

Mannerheim, Wahlroos ja Kuningas

Esko Seppänen Mistä Suomi vaikenee? (Into 2016) kuvaa aluksi värikkäästi NATO-lähentymistämme hakien perspektiiviä Mannerheimista ja Vapaussodasta lähtien; taustalla oleva Saksan ja Venäjän keskinäinen voimatasapaino jää yllättävän heikolle kommentoinnille.

Kirjan parasta antia on seikkaperäinen EU-asioiden kartoitus: jännitteet liittovaltion ja valtioliiton kannattajien välillä; EU-instituutioiden ja tuomioistuinten keskinäinen vallanjako; Suomen poliitikkojen aikaansaannokset ja aikaansaamattomuudet. Seppäsen peruskysymyksenä voi pitää kysymystä demokratian hukkumisesta EU-byrokratian rattaissa. EU:n nykytilan kommentointi ei kuitenkaan ulotu brittien erohaikailujen kritiikkiin.

Loppuosassa Seppänen päivittää vanhan listansa Suomen suurituloisimmista viimeisen kymmenen vuoden ajalta. Henkilötarinat rikkaimpien kuten Wahlroosin ja Kuninkaan rikastumisista ja koilailuista ovat jälleen mehukasta luettavaa, pääministeri Sipilää ja verotusta unohtamatta. 

Kannattaa tutustua

Aatehistoriaa toisinajattelijoiden tahdittamana

Ralph Young ”Dissent, The History of an American Idea” (New York University Press 2015) kuvaa USA:n toisin ajattelijoiden tahdittamaa aatehistoriaa jo ajalta  ennen USA:n itsenäistymistä 1960-luvun protestilauluihin ja kuluvan vuosikymmen alun ”Valtaa Wall Street”- ja Teekutsuliikkeisiin.

Hämmästyttävän monet aikoinaan vallankunoukselliset ideat ovat olleet esillä USA:n keskustelussa jo vuosikymmeniä ennen kuin ne ovat rantautuneet Suomeen tai jopa muuhun maailmaan naisasialiikkeestä lähtien.

Lukemastani yllättävintä oli se, että Mahatma Gandhi tukeutui vastarinnassaan Henry David Thoreau kirjoituksiin kuten Martin Luther King Jr. 

Kirja on kaikin puolin silmiä avaava ja mielestäni oivallista luettavaa kaikille yhteiskunnallisista asioista kiinnostuneille, erityisesti maahanmuuttoa kritikoiville ja puolustaville.

USA:n perustajaisien ajattelun virheettömyys

David Sehat “The Jefferson Rule, How the Founding Fathers Became Infallible and Our Policies Inflexible” (Simon & Schuster 2015) edustaa historiantutkimuksen amerikkalaista trendiä, jossa teema kuin teema kuvataan USA:n perustuslainlaatijoiden näkökulmasta.

Useimmat maan presidenteistä ja muista huomattavista vaikuttajista ovat puheissaan ja politiikassaan hakeneet toiminalleen oikeutusta USA:n liittovaltion syntyvaiheen ratkaisevan vaikuttajasukupolven puheista ja kirjoituksista: Barack Obamasta, Ronald Reaganiin, Martin Luther King Jr:iin, Abraham Lincolniin, jne, puhumattakaan Teekutsuliikkeestä.

Perustelujen erilaisuus Thomas Jeffersonin ja Alexanderin Hamiltonin kesken kuvataan aluksi. Perustajat olivat siten hyvin eripuraista joukkoa; hehän olivat 1700-luvun loppupuolen vallankumouksellisia.

Miksi sitten heihin on koko USA:n olemassaoloajan vedottu sekä oikealla että vasemmalla? Luonnollisesti oman poliittisen vallan hankkimiseksi ja pönkittämiseksi!

Kirja on sujuvaa ja mielenkiintoista luettavaa. Tosin mieleen siitä ei painu kovinkaan paljoa, mutta kirja on oiva lähde, jos on tarve kirjoittaa USA:n politiikasta jotakin.

Pohjoismaiden historia

Pohjoismaiden historia 1397 – 1997, 10 esseetä (YLE, Pohjoismaiden ministerineuvosto 1997) on laadittu ministerineuvoston toimesta Kalmarin unionin muodostamisen 600-vuotismuistoksi; pohjoismaiset yleisradioyhtiöt ovat työhön nojaten toimittaneet 10 tv-ohjelmaa ja 20 radio-ohjelmaa; en muista nähneeni tai kuulleeni yhtään ohjelmaa.

Kirjoittajia on kaksi kustakin maasta; historia katetaan teemoittain. Silti päällekkäisyyttä on sen verran, että se häiritsee toisinaan. Viimeisimmän esseen, ”Pohjola nyt ja vastedes”, kirjoittaja ei ole historioitsija ja sen kyllä huomaa: huiskintaa sinne tänne, yleistyksiä joilla ei läheskään aina ole tosiasiapohjaa, ajassa mennään välillä edestakaisin jolloin tulee hassuja rinnastuksia; tekijä on valinnut liian monta alateemaa, jolloin hän joutuu liikkumaan oman asiantuntemuksensa piirin ulkopuolella.

Mutta teoksen alkuluvut ovat todella mielenkiintoisia ja avartavia. Luin kirjan suurella mielenkiinnolla.

Outo Suomi

Jukka Sarjala Kotomaamme outo Suomi (Teos 2013) on sujuvaa luettavaa tutuista aiheista kuten Matti Kurikasta ja Sointulasta, Läskikapinasta ja Muurmanskin Legioonasta, Konikapinasta, Lapuan liikkeestä, Yrjö Leinosta ja Hertta Kuusisesta, Juho Niukkasesta, Veikko Vennamoon ja 1990-luvun alun jälkeiseen ilmiöön politiikka viihteenä.

Joka tarinasta löytyy kuitenkin uusia meheviä yksityiskohtia, joita en ollut lukenut. Siksi se olikin vallan mainio matkalukemisto, jota voin suositella, jos lukija on kiinnostunut Suomen poliittisesta historiasta.

Kirjoittaja on opetushallituksen entinen pääjohtaja

Uuninmuuraus

Antti Hyry Uuni (Otava 2009) on minusta puuduttavaa luettavaa kuten kirjailijalta aikaisemmin lukioaikana lukemani novellit. Silloin ei vielä puhuttu tekotaiteesta, mutta monia lukijoita Hyryn tyyli viehättää. Khjeet kirjassa ovat seikkaperäist seikkaperäisset jos niistä on kiinnostunut.n lukemani novellit. irja palkittiin Finlandialla ilmestymisvuotenaan.

Uunin muurausohjeet ovat seikkaperäiset jos niistä on kiinnostunut. Mutta nykykielellä sanottuna kyseessähän on erään aikakauden teknologisen innovaation kuvaus, miten tuli ja savu kiertävät leivinuunissa takaa yläkautta eteen ja alas ja uudestaan ylös.

Suomalaista poliittista historiaa

Suomalaisen yhteiskunnan poliittinen historia (Edita 2005) toim. Ville Pernaa ja Mari K. Niemi on Turun yliopiston poliittisen historian laitoksen kokoomateos professori Jorma Kalelan eläköityessä väittäen keskittyvänsä kronologisten detaljien asemasta poliittisiin prosesseihin, jotka osin limittyvät samoihin aikakausiin.

Lähestymistavasta seuraa, että kirjoituksista osa sisältää valtaisia yksinkertaistuksia ja yhtä valtaisia yleistyksiä, ainakin omalla erikoisalallani. Tästä syystä en kyllä haluaisi lukea kirjaa yliopistolliseen tenttiin.

Teos alkaa pohdinnalla, milloin Suomi syntyi. Siksi sen otsikossa on suomalainen ja ajallisesti se alkaa Venäjän vallan alusta. 

Itse olisin aloittanut kuitenkin jo Vapauden ajan poliittisista prosesseista monestakin syystä: millaista valtiopäivätyöskentely ja hallinnon toiminta olivat silloin ja mitä uudistuksia tehtiin ja mitä rajoituksia Kustaa III:nen vallankaappaukset toivat.

Toinen teema, joka puuttuu on se, miksi Suomi kannustuksesta huolimatta ei omaksunut skandinavismia 1860-luvulla ja osallistunut Venäjän vastaiseen kapinointiin Puolan tavoin; Skyttä-Skyttä kertoo J.V. Snellmanin ratkaisevasta roolista tässä asiassa.

Matkalukemisena kirja oli mukava, mutta kaikkia sen tulkinnoista en ottanut vakavasti.

Helsingin pitäjän historiaa

Ville Luho Helsingin pitäjän esihistoria ja Gunvor Kerkkonen Helsingin pitäjän keskiaika (Helsingin maalaiskunnan julkaisu 1965) ovat yhtenä niteenä. Ensimmäinen sisältää runsaasti arkeologisia detaljeja, mutta ne yliloikkien se on yhtä mielenkiintoinen kuin jälkimmäinen, josta nautin suuresti.

Erityisen mielenkiintoinen oli tieto, että alkuaikoina 1300- ja 1400-luvuilla Helsingin seudulle Gävlen ja Härnösandin seuduilta Helsinglantista (tai Hälsinglandista) ja Gästrikslandista muuttaneet olivat lähtömaakuntiensa lainsäädännön alaisia vielä pari vuosisataa uudessa maassaan, Nylandissa.

Verotutkijana erityisen mielenkiintoista oli myös sen ajan verotus, jota kutsutaan pääveroksi ja johon pitäisi perehtyä laajemmin. Samoin jokaista oulunkyläläistä kiinnostaa, että jo 1500-luvun alkupuolella kylä oli Ogleby.

Padisten luostarin lohenkalastusoikeuksien saantikin Vantaan joesta selvisi yksityiskohdittain, samoin se, miksi Helsingin kaupungin alku oli niin kituvaa: siihen aikaan oli myös laillisia maakauppiaita, jotka kävivät kauppaa suoraan Tallinnan porvareiden kanssa, mutta ostamillaan tavaroilla salakauppaa kotiseutunsa talollisten kanssa!

Kirjoituksia 1600-luvun Pohjolasta

Mirkka Lappalainen Maailman painavin raha, Kirjoituksia 1600-luvun Pohjolasta (WSOY 2006) on miellyttävää matkalukemista, sisältäen historiallisia kertomuksia suurvaltajan Ruotsista lähinnä henkilöperspektiiveistä. Muutama henkilöistä ei ollut minulle aikaisemmin tuttu edes nimenä, puhumattakaan itse kertomuksesta.

Otsikko, plooturahan lanseeraus, on Ruotsin yritys vaikuttaa kuparin kansainvälistä hintaa kohottavasti; spekulantit tietysti sulattavat plooturahan kupariksi, jos rahan arvo kuparina on sen leimattua arvoa korkeampi. Täten plooturaha osaltaan tasoitti kuparin hinnan vaihteluja.