Viikinkien Idäntien varrella

Pentti Viita Viikinkiaika Kalevalan kertomana (BSV Kirja 2005) on virikkeellistä ja sujuvaa luettavaa, melkein yhdeltä istumalta, koska sivuja on vain noin 80.

Kalevalan Pohjola on Viidan tulkitsemana idän viikinkien eli varjagien Idäntien satama; Sampo on turkiskauppa, koska ryöstössä rikkoutuneen Sammon muruset jauhoivat vaurautta myös Kalevalaan eikä ainoastaan Pohjolalle. Viita perustelee näkemyksensä varsin eli ”ihan” vakuuttavasti.

Valtiotieteiden tohtori Viita on tunnettu myös kauppa-ja teollisuusministeriön entisenä virkamiehenä, joka usein otti kantaa moniin talouspoliittisiin kysymyksiin.

Historia tieteenä

Heikki Ylikangas Mitä on historia ja millaista sen tutkiminen (Art House 2015) on kirjoitettu erinomaisen sujuvasti, painottaen tietysti Ylikankaan omia kortteja. 

Se ei kuitenkaan häiritse, vaan kirja on mitä suositeltavinta, avartavaa luettavaa. Erityisen nautinnollista luulisin sen olevan kaikille, jotka ovat tai ovat olleet tekemisissä tieteellisen tutkimuksen kanssa muilla tieteenaloilla 

Nimenomaan historian tutkimuksesta kiinnostunut lukee varmaan myös tekijältään keskeneräiseksi jääneen, toisen maailmansodan aikaisen kirjan Marc Bloch Historian puolustus (Artemis 2003).

Rähmälläänolon makuuhaavat

Arto Luukkanen Suomi Venäjän taskussa (WSOY 2010) on mielenkiintoista ja nopeaa luettavaa kuten Münchenin lennolla. Kirja kertaa osin tuttuja uussuomettumisen teemoja, mutta eri perspektiivistä kuin Esko Salminen. Kirjan suurin anti on median jauhamien eri tapahtumien faktataustoissa, jotka media unohtaa.

Konttorin kolttoset

Arto Luukkanen Suojelusenkeli (Paasilinna 2014) on tarkoitettu jännitysromaaniksi siinä kuvitteellisessa maailmassa, että Barbarossa -operaatiota ei olisi pantu toimeen – eikä myöskään Neuvostoliitto olisi hyökännyt natsi-Saksaa vastaan 1941, olivathan neuvostojoukot hyökkäysmuodostelmissa Hitlerin hyökätessä. Pääseikkailija on Viktor Vladimirov Juri Andropovin Konttorin komennossa.

Kirja oli matkalukemisena kahdellakin matkalla, mutta vasta kotona sain sen loppuun: vetävä alku, väsyttävä keskiosa, lystikäs loppu; yksityiskohdiltaan eräänlainen juorukirja erityisesti suomalaisia koskevin osin.

Kirjoittaja on Venäjän ja Itä-Euroopan lehtori Helsingin yliopiston Maailman kulttuurien laitoksella.

Suurlakko 1905

Marko Tikka “Kun kansa leikki kuningasta, Suomen suuri lakko 1905” (SKS 2009) on kuin jännityskertomus sortotoimien vastaisesta kansanliikkeestä loka- ja marraskuun vaihteessa 1905.

Levottomuudet alkoivat Pietarissa verisunnuntain 22.1.1905 tapahtumilla, kun Venäjä kärsi tappion 1904 - 1905 sodassa Japania vastaan, johtaen yleislakkoon Venäjällä lokakuussa. Suomessa suurlakko alkoi, kun lakkoilu Venäjällä oli jo päättymässä.

Lakon kulun kuvauksen ohella kirja antaa hyvän käsityksen silloisista poliittisista liikkeistä päähenkilöineen. Suomettarelaiset, svekomaanit, sosialistit, perustuslailliset, vanhasuomalaiset, nuorsuomalaiset tahtovat aina mennä sekaisin ja menevät edelleenkin, koska kirjan lukemisesta on jo kolme kuukautta.

Eri ryhmien vaatimusten kehittyminen johti kuitenkin hämmästyttävän samankaltaisiin vaatimuksiin koskien säätyvaltiopäivien korvaamista yksikamarisella eduskunnalla, joka valittaisiin yleisellä ja yhtäläisellä äänioikeudella ja vaalikelpoisuudella. Olihan Venäjällä tsaari myöntynyt jo duuman perustamiseen.