Puolan prinsessa

Leila Tuure ”Puolan Prinsessa” (Sunkirja 2009) on historiallinen tyttöromaani Katariina Jagellonican ja 11 vuotta nuoremman Juhana-herttuan naimiskaupoista Vilnassa, naimisesta, kaksi kuukautta vieneestä matkasta Turkuun ja Turun linnan hovielämästä joulusta 1562 seuraavaan juhannukseen, jolloin kuningas Erik XIV:n sotajoukko saapuu valtaamaan Turun linnaa ja vangitsemaan Juhanan.

Romaani valottaa jonkin verran myös ajankohtansa suurvaltasuhteita: miksi Katariinan veli, Puolan kuningas Sigismund II teki kaupat Katariinasta Juhanan eikä tsaari Iivana Julman kanssa Erik XIV:n tavoitellessa Ruotsin ja Venäjän liittoa. Seuraavana vuonna Puola onkin jo Tanskan kanssa sodassa Erik XIV:ää vastaan, koska Juhana lainasi Katariinan myötäjäisrahat takaisin Puolalle vakuutena seitsemän linnaa Liivinmaalla (lisätty 29.12.14). Odotin kirjan kertovan näistä asioista seikkaperäisemmin samoin kuin Katariinan äidin Sforza-suvusta. Maineikas Jagiellojen suku jää lähes pelkälle maininnalle; romaanissa tarvitsee vähän faktoja.

Haasteelliset naapurisuhteet 1990 – 2010

Esko Salminen ”Suomettumisen uusin aalto, Suomen haastavat naapurisuhteet 1990 - 2010” (Minerva 2011) perustuu Suomen ja ulkomaisten lehtien sisältöanalyyseihin. Vertailuksi suhteessamme Venäjään tekijä tarjoaa lukua Viron ihme: Miehityksen ja unohduksen alta ”vapautumisen malliksi”.

Salminen lainaa virolaisten historioitsijoiden Lauri Vahtren ja Mart Laarin kritiikkiä mm. Erkki Liikasta ja Tarja Halosta kohtaan ss. 284- 285; edellinen kannatti monien samoin ajattelevien tavoin Neuvostoliiton arvostelun kieltämistä lailla ja jälkimmäinen toimi itäblokin miehitysrajojen tunnustamista vaativassa komiteassa; Laar: ”olkaa rauhassa, mutta älkää esiintykö enää arvojohtajina. Mikään ei ole pahempaa kuin tekopyhyys.”

Kirja on oiva lähialueidemme tapahtumien kertaus viimeisen 25 vuoden ajalta, mutta myös erittäin ajankohtainen, koska siinä jo dokumentoidaan viimeaikaisten Krimin ja Ukrainan tapahtumien alkutahdit.

Esko Salminen on edesmennyt professori Tampereen yliopistossa, tiedotusopin laitoksen kolmas pyörä.

Olemisen sietämätön vaikeus

Laura Kolbe “Yläluokka – olemisen sietämätön vaikeus” (Kirjapaja 2014) jää ohueksi eliitin kuvaukseksi, ehkä syystä että kirjoittaja kuvailee pinnallisesti lähestulkoon kaikkia mieleen tulevia nykyajan yläluokkaisia ilmiöitä, jotka yleensä ovat jo varsin tunnettuja.  

Siinä mielessä professori Kolbe on perinteisen yläluokkainen, että hän ei kirjoita rälssitetyn työn eliitistä, suurteollisuuden pääluottamusmiehistä eikä paperikoneenhoitajista, jotka saavuttavat professoria selvästi korkeammat elinkaaritulot pelkällä oppisopimus- tai ammatikoulupohjalla. Samantasoisen pohjakoulutuksen saanut menestynyt yrittäjä kuuluu kuitenkin Kolben yläluokkaisiin.

Kirja on pettymys. Ehkä Sysmän kartanoelämän tai kirjoittajan tunteman muun eliittisen ilmiön, kuten Helsingin kaupungin byrokratian ja päätöksenteon poliittis-kaupallisten kytkentöjen syväluotaus olisivat jättäneet mieleen jotakin uutta pohdittavaa.