tiistai 23. toukokuuta 2017

Isänmaallinen kevät

Aapo Roselius Isänmaallinen kevät, Vapaussotamyytin alkulähteillä (Tammi 2013) kuvaa kuinka toimintansa loppukesällä 1918 jo lähes lopettaneet suojeluskunnat heräsivät uuteen eloon vapaussodan muiston organisaationa ja sen myötä vapaaehtoisena maanpuolustusjärjestönä.

Kaksi kolmannesta kirjan alusta sisältää runsaasti toistoa, erityisesti vapaussotamyytin kerronta ja sen piikittely. Ja epilogi on täysin tarpeeton! 

Fontti on lisäksi tavattoman pieni etten kyennyt "valokuvaamaan" riviä kerralla joten lukemiseen meni enemmän aikaa kuin yleensä tämänluonteisten kirjojen osalta. 

Silti kirja on ehdottomasti lukemisen arvoinen koska se valottaa 1920- ja 1930-lukujen poliittista historiaa


perjantai 19. toukokuuta 2017

Pohjoinen rintama

Bob Carruthers (toim.): Hitlerin pohjoinen rintama, Saksan armeijan operaatiot Norjassa ja Suomessa 1939-1945 (Minerva 2013) on monessa suhteessa mielenkiintoinen kirja.

Se kertoo ensinnäkin Tanskan ja Norjan valtauksen tapahtumat huhtikuussa 1940, jotka kuitataan useimmisssa lukemissani kirjoissa etupäässä vain maininnalla.

Lisäksi se antaa useimpia suomalaisia historiallisia teoksia tasapainoisemman käsityksen Suomea koskevien tapahtumien taustoista, sekä poliittisista että sotilaallisista, juuri Suomea koskevin osin.

Erityisen mielenkiintoinen jakso oli välirauhan 1940-1941 aikaiset Neuvostoliiton yritykset "Suomen kysymyksen ratkaisemiseksi" sekä Suomen ja Saksan suhteiden suunnanmuutos.

Varsinaisten taisteluoperaatioiden selostuksissa pysytään suurissa linjoissa. Ainoa lukijaa häiritsevä yksityiskohta on Petsamossa, Sallassa ja Uhtualla toimineiden Saksan armeijan yksiköiden numerointi. Niissä ei pysy millään mukana. Parempi keino olisi ollut käyttää aina komentajan nimiä. Silloin olisi muistanut missä ollaan.

maanantai 15. toukokuuta 2017

Kulttuurin löytöretkeilijä

Aamu Nyström I.K. Inha – Valokuvaaja, kirjailija, kulttuurin löytöretkeilijä (Minerva 2011) kuvaa Konrad Into Nyströmin eli taiteilija I.K. Inhan pääasiassa muuta vähemmälle huomiolle jäänyttä toimintaa kuin valokuvausta, josta hän on tunnettu ensi sijassa

Mutta I.K. Inha on ollut tavattoman tuottelias myös toimittajana, kirjailijana ja suomentajana; Uuden Suomettaren toimittajana hän sai professorin palkkaa, koska hän teki kolmen toimittajan työt; jarruttomalla polkupyörällä hän matkasi Euroopan halki; hänen sekä originelli- että käännösteoksistaan otetaan edelleenkin uusintapainoksia

Kirjan alku on myös I.K. Inhan suvun historiaa; kirjoittaja on Inton Väinö-veljen pojan tytär, suomen kielen lehtori. Nyströmit ovat kulttuurisukua, Inton Usko-veli arkkitehtuurin professori, vaikka isän ammatti oli kruununvouti/henkikirjoittaja

Kirja on uskomattoman mielenkiintoinen ja rikas yksityiskohdissaan, koska pääosa aineistoa on suvun hallussa olevaa, aikaisemmin julkaisematonta. Kuvat ovat kuitenkin pääasiassa I.K. Inhan teoksista

Aamu Nyström lahjoitti testamentissaan osan varoistaan Virroille Into-keskuksen perustamiseksi Killinkosken Wanhaan tehtaaseen. Siellä on juuri avattu I.K. Inhan mansikki-kuvat Pariisin 1900 maailmannäyttelyssä